Semjon Dimanštein
Semjon (Šimon) Markovitš Dimanštein (ven. Семён Маркович Диманштейн, 21. maaliskuuta 1886 Sebež – 25. elokuuta 1938 Kommunarka) oli juutalaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko.
Semjon Dimanštein syntyi kulkukauppiaan perheeseen ja sai juutalaisen uskonnollisen koulutuksen. Vuonna 1904 hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työvänpuolueen bolševikkiryhmään. Vuonna 1908 hänet tuomittiin vallankumouksellisesta toiminnasta kuudeksi vuodeksi pakkotyöhön.[1] Vuonna 1913 Dimanštein karkotettiin Irkutskin lääniin, josta hän pakeni ja asettui Pariisiin[2].
Helmikuun vallankumouksen jälkeen Dimanštein palasi Venäjälle, jossa hän osallistui bolševikkien propagandatyöhön ja lokakuun vallankumoukseen. Vuosina 1918–1919 hän työskenteli kansallisuusasiain kansankomissariaatissa.[2] Dimanštein oli juutalaisasiain komissariaatin johtaja ja juutalaissektioiden keskusbyroon puheenjohtaja. Hän oli perustamassa jiddišinkielistä sanomalehteä ja johti juutalaisten seurakuntien ja järjestöjen lakkauttamista.[1]
Vuodesta 1919 lähtien Dimanštein toimi puoluetyössä Valko-Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Ukrainassa[1]. Vuonna 1924 hänestä tuli NKP(b):n keskuskomitean agitproposaston varajohtaja ja vuonna 1929 kansallisuusasiain sektorin johtaja. Dimanštein toimi myös keskuskomitean idän kansojen keskusbyroon sekä Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean pohjoisten kansojen komitean jäsenenä,[2] kansallisuuksien instituutin johtajana ja juutalaisten asutusjärjestön puheenjohtajana[1]. Hän osallistui aktiivisesti Neuvostoliiton kansojen kirjakielten latinalaistamiseen,[2] Juutalaisten autonomisen alueen perustamiseen[1] ja orientalistiikan puhdistamiseen ”porvarillisista aineksista”. 1930-luvulla hän toimitti Revoljutsija i natsionalnosti (”Vallankumous ja kansallisuudet”) -lehteä[2] sekä jiddišinkielisiä julkaisuja[1].
Dimanštein pidätettiin Stalinin vainojen aikana helmikuussa 1938, tuomittiin kuolemaan syytettynä vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja ammuttiin Moskovan lähellä sijainneella Kommunarkan teloituspaikalla. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955.[2]