Seitan

vehnästä tehty lihan korvike

Seitan on vehnägluteenista valmistettu lihaa muistuttava elintarvike, jota etenkin kasvissyöjät ja vegaanit käyttävät usein lihan tapaan ruoassa. Sillä on lihan kaltainen sitkeä ja kiinteä rakenne, korkea valkuaisainepitoisuus ja se on käsittelemättömänä lähes rasvatonta.[1] Ensimmäinen maininta seitanista on kiinalaisessa maatalousaiheisessa tietosanakirjassa vuodelta 535.[2] Buddhalaiset munkit aloittivat seitanin valmistuksen 1000-luvulla Kiinassa.[1] Euroopassa seitanista on kirjoitettu ensimmäisen kerran 1700-luvulla.[2] Sitä käytetään paljon myös muualla Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Ruoan toi länteen japanilainen George Ohsawa, joka myös keksi nimen seitan 1960-luvulla.[3] Sanan etymologia ei ole tarkkaan tiedossa, mutta sanan ensimmäinen tavu sei tarkoittaa tuoretta tai raakaa ja tan puolestaan valkuaisainetta. Japanissa seitanista käytetään nimeä fu, joka tarkoittaa gluteenia. Seitanin kiinankielinen nimi mien chin tarkoittaa puolestaan taikinan jännettä ja onkin hyvin kuvaava nimi.[2]

Vegaaninen seitanista tehty BBQ-lavish.

Suomessa seitan on vähemmän tunnettu lihankorvike kuin tofu, mutta se muistuttaa itse asiassa paljon enemmän lihaa sitkeän rakenteensa ansiosta.

Seitantuotteet kaupoissa muokkaa

 
Suomessa myytävää taiwanilaista mock duckia. Moni yritys valmistaa ankan- ja kananlihajäljitelmiä.

Vehnägluteenista valmistettuja elintarvikkeita on yleisesti myynnissä ruokakaupoissa. Marketeissa on saatavilla muun muassa seitanista tehtyjä makkaraa muistuttavia leikkeleitä ja kasvisnakkeja.

Etnisissä ruokakaupoissa ja erikoiskaupoissa on myynnissä muun muassa mock duckia. Se on seitanista tehty ankan lihaa jäljittevä tuote, joka muistuttaa kananpaloja. Lisäksi myynnissä on sianlihankorviketta, useita ulkomailta tuotuja seitanmakkaralaatuja sekä jopa seitanista tehtyjä merikorvan eli abalonin lihajäljitelmiä.

Suomessa tehdään seitanista lastuja, jotka ovat kebabin kaltaisia.[4]

Seitanin valmistustapoja muokkaa

 
Nykyään seitanin valmistus ei ole enää työlästä, sillä gluteenijauhoa voi ostaa kaupoista. Kuvassa havainnollistetaan historiallista valmistustapaa.

Kotioloissa seitania voidaan valmistaa joko vehnäjauhosta tai suoraan vehnägluteenijauhosta. Valmista seitania myydään myös säilykkeenä.

Valmistaminen vehnäjauhoista muokkaa

Tavallista vehnäjauhoa käytettäessä seitanin valmistus aloitetaan tekemällä vedestä ja vehnäjauhosta kiinteä taikina, minka jälkeen taikinaa puristellaan vuoron perään kylmän ja kuuman veden alla, kunnes veteen ei enää liukene valkoista tärkkelystä.

Valmistaminen gluteenijauhoista muokkaa

Nykyään lähes poikkeuksetta seitan valmistetaan kotioloissa valmiista vehnägluteenijauhosta. Jauhoon lisätään usein kikhernejauhoa, soijajauhoa, korppujauhoa tai vastaavaa muuta kasvisproteiinia parantamaan rakennetta halutunlaiseksi. Jauhot yhdistetään veden ja öljyn seokseen ja siitä vaivataan kiinteä taikina. Kuivat mausteet voidaan sekoittaa jauhoihin ja nestemäiset veteen ennen taikinan valmistusta.

Usein käytettyjä mausteita muokkaa

Seitania maustetaan ja suolataan, koska se sellaisenaan on varsin miedon makuinen. Yleisesti käytettyjä mausteita ovat muun muassa savupaprikajauhe, valkosipulijauhe, kuivattu kasvisliemijauhe, garam masala -mausteseos ja jeera. Nestemäisinä käytettyjä mausteita ovat muun muassa soijakastike, savuaromi ja tomaattipyree.

Seitanin kypsentäminen muokkaa

Seitanpala voidaan pilkkoa pieniksi kuutioiksi, suikaleiksi, takoa pihvinuijalla pihveiksi tai siitä voidaan muotoilla iso seitanpaisti tai niin sanottu seitanjoulukinkku. Valmis taikina voidaan marinoida ennen kypsennystä.

Saatu seitan voidaan valmistaa monella tavalla:

  • Keittämällä: Seitania keitetään maustetussa liemessä. Usein käytettyjä mausteita ovat soijakastike, balsamico ja erilaiset viinietikat ja aromit.
  • Uunissa: Seitan kääritään folioon ja laitetaan uuniin. Näin valmistetaan muun muassa seitanjoulukinkut ja seitanmakkarat.
  • Paistamalla: Keitettyä tai uunissa valmistettua seitania voidaan paistaa pannulla.
  • Grillaamalla: Seitan voidaan valmistaa avonuotiolla tai kaasugrillissä.
  • Seitan kestää hyvin myös uppopaistamista ja pakastamista.

Seitania voidaan syödä sellaisenaan lämpimänä tai kylmänä. Se soveltuu ruoan proteiiniosaksi, leivänpäälle tai syötäväksi sellaisenaan.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Lehtovaara, Tatu: Vaihtoehdot lihalle : nyhtökaura, härkis, mifu ja muut. Helsinki: Minerva, 2017. ISBN 9789523124318.

Viitteet muokkaa

  1. a b Lehtovaara 2017, s. 13
  2. a b c Monipuolinen ja proteiinirikas seitan Vegaanihaaste. Viitattu 2.9.2023.
  3. Baker, Emily: Exclusive: ‘World Seitan Day’ Declared By Vegan Meat Brand Plant Based News. 23.4.2021. Viitattu 13.8.2021.
  4. Sundell, Petra: Suomalainen uutuuskebab viedään käsistä – tänä vuonna ruokakauppoihin, jatkossa Euroopan markkinoille! MTV3 Uutiset Ruoka. 10.10.2017. Viitattu 20.5.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seitan.