Tohtori Samuel James Loomis on fiktiivinen hahmo elokuvasarjassa Halloween. Hän on mielipuolisen sarjamurhaajan, Michael Myersin, henkilökohtainen psykiatri. Donald Pleasencen esittämä Loomis esiintyy ensimmäisen sarjan kaikissa osissa, paitsi kahdessa viimeisessä osassa sekä kolmannessa osassa jossa ei esiinny Michael Myersia. Elokuvassa Halloween H20 Haddonfieldin poliisi mainitsee Loomisin kuolleen ja Marion Chambersin hoitaneen tätä viimeisinä vuosinaan. Lisäksi alkuteksteissä kuullaan Loomisin monologi, joka on samankaltainen kuin eräs ensimmäisessä osassa kuultu vuoropuhelu. Äänenä ei kuitenkaan ole Pleasence, joka kuoli jo kolme vuotta ennen elokuvan valmistumista. Toisessa sarjassa Loomisia esittää Malcolm McDowell. Alkuperäisen Halloween elokuvan ohjaaja John Carpenter lainasi henkilöhahmon nimen kauhuelokuvasta Psyko, jossa John Gavinin esittämällä hahmolla oli sama nimi.

Samuel Loomis
Luoja(t) John Carpenter
Debra Hill
Elokuvasarja Halloween
Ammatti psykiatri
Näyttelijä(t) Donald Pleasence
Malcolm McDowell

Kuvaus hahmosta muokkaa

Samuel Loomisista käytetään pääasiassa nimitystä tohtori Loomis. Sarjan ensimmäisessä osassa hän esittäytyy seriffille nimellä tohtori Sam Loomis. Hän on melkein kalju, parrakas, popliinitakkiin pukeutuva herrasmies. Lukuun ottamatta kahta ensimmäistä elokuvaa, hänellä on myös kävelykeppi sekä palovammoja kasvoissa ja käsissä, ja hän käyttääkin usein hanskoja. Hänellä on aina käsiase mukana. Hänellä on rauhallinen ja hyvin päättäväinen luonne, kiihtyessään hän ei varo sanojaan edes lasten kuullen. Hän on valmis tekemään mitä tahansa pysäyttääkseen Michael Myersin. Jokaisessa osassa hän ilmaisee Myersista näkemyksensä, jonka mukaan tämä ei ole ihminen vaan puhdas pahuus.

Elokuvien tapahtumat muokkaa

Halloween muokkaa

Tohtori Samuel Loomis on hoitanut puoli vuotta mykkää ja tunteetonta Michael Myersia, jonka kanssa hän on viettänyt neljä tuntia päivässä. Loomisin esimiehet uskovat Myersin olevan katatoninen, joka ei reagoi mihinkään ympärillään. Loomis uskoo potilaansa vain teeskentelevän peittääkseen todellisen luontonsa. Hänen mielestään Smith’s Groven turvataso on riittämätön ja hän vaatii, että Myers siirretään maksimaalisen turvalliseen laitokseen ja ettei häntä enää tulevaisuudessa voi laillisesti vapauttaa. Esimiehet eivät näe siinä mitään järkeä ja antavat uhkavaatimuksen, jonka mukaan Loomisin on oltava Myersin psykiatri Smith’s Grovessa tai joku muu ottaa hänen paikkansa. Loomis menee Myersin huoneeseen ja sanoo, että tämä on onnistunut hämäämään kaikkia muita, muttei häntä.

Kahdeksan vuotta Loomis yrittää saada kontaktia Myersiin, minkä jälkeen hän tajuaa että Myersin silmien takana piilee puhdas, paljas pahuus. Toiset seitsemän vuotta hän yrittää pitää hänet lukkojen takana. 15 vuotta myöhemmin Myers täyttää 21 vuotta ja on lain velvoittamana vietävä tuomioistuimeen, jossa arvioidaan hänen vapauttamistaan tai pakko-hoidon jatkamista. 30. lokakuuta 1978 Loomis lähtee avustaja Marion Chambersin kanssa hakemaan Myersia oikeudenkäyntiin, mistä hän ei ole ollenkaan tyytyväinen. Hän kertoo, että Myersille annetaan thorazinea, ennen kuin hänet esitetään tuomarille. Kun he saapuvat sairaalan pihaan, he huomaavat monen potilaan harhailevan vapaana. Loomis menee pääportille puhelimeen, minkä aikana Myers kaappaa auton Marionilta ja pakenee. Sairaanhoitajat näyttävät Myersin huoneen ja kertovat, että paetessaan tämä oli vapauttanut muitakin potilaita. Huoneen ovesta löytyy raapustettu teksti ”sisko”. Loomis on vihainen sairaalan johtaja Terence Wynnille, koska kukaan ei kuunnellut häntä. Hän lähtee seuraavana päivänä Haddonfieldiin, sillä hän on varma, että Myers on matkalla kotikaupunkiinsa. Kesken matkan hän soittaa puhelinkopista paikallisille viranomaisille ja varoittaa Myersin saapumisesta. Hän löytää hylätyn auton ja Myersin sairaalavaatteet, jotka tämä on vaihtanut pois.

Saapuessaan Haddonfieldiin Loomis käy hautausmaalla, jossa hän huomaa Myersin tappaman siskon hautakiven puuttuvan. Hän menee seriffi Leigh Brackettin puheille. Hän kertoo Myersista, mitä Brackett ei ota kovin vakavasti, mutta lupaa partioida yön yli. Loomis menee Myersin kotitalolle, uskoen Myersin tulevan sinne jonakin hetkenä.

Yöllä Loomis huomaa Myersin varastaman auton ja lähtee etsimään tätä. Käveltyään jonkin aikaa hän näkee lasten juoksevan kirkuen pakoon Laurie Stroden kotoa. Hän menee sisälle ja löytää Myersin Laurien kimpusta. Loomis ampuu Myersia kuusi kertaa, minkä jälkeen Myers putoaa parvekkeelta. Kun Loomis menee katsomaan alas, Myers on kadonnut jäljettömiin.

Halloween 2 muokkaa

Loomis huomaa Myersin kadonneen ja jäljellä olevan vain verinen jälki. Hän lähtee etsimään Myersiä seriffi Leigh Brackettin kanssa. Pian ajan hän huomaa aivan Myersin näköisen henkilön, jonka hän aikoo ampua. Kohde jää kuitenkin vahingossa auton alle ja palaa tunnistamattomaksi. Paikalle tulee Brackettin kollega Gary Hunt, joka kertoo Brackettin tyttären löytyneen kuolleena. Brackett syyttää Loomisia ja lähtee kotiin. Loomis ja Hunt lähtevät tapaamaan hammaslääkäriä, joka yrittää saada selville palaneen miehen henkilöllisyyden hampaita tutkimalla. Se ei kuitenkaan selviä moneen tuntiin, joten Loomis olettaa Myersin olevan elossa ja he palaavat takaisin Myersin talolle.

Hetken päästä eräät nuoret tulevat Huntin puheille. He kertovat olevansa huolissaan kaveristaan, joka ei ole palannut kotiin. Tällä oli päässään naamio, josta Loomis vetää johtopäätöksen, ettei palanut mies ollut Myers. Sitten toinen poliisi tulee ilmoittamaan että joku, mahdollisesti Myers, on murtautunut koululle. He lähtevät oitis paikalle ja löytävät liitutaululta verellä kirjoitetun tekstin ”samhain”. Marion Chambers saapuu paikalle ja kertoo Loomisille, että kuvernööri on määrännyt hänet takaisin Smith’s Groveen poliisin saattamana.

Marion kertoo Loomisille salaisesta kansiosta, jossa paljastetaan Myersin olevan Laurien veli. Laurie oli adoptoitu ennen kuin Myers tappoi isosiskonsa. Kun tämä tapahtui, Laurien ottovanhemmat vaativat asiakirjoja salaisiksi suojellakseen perhettä. Loomis järkyttyy ja tajuaa Myersin olevan nimenomaan Laurien perässä. Hän käskee autoa kuljettavaa poliisia kääntymään takaisin ja ajamaan kiireesti sairaalaan. He löytävät Laurien Myers perässään. Loomis ampuu useita laukauksia Myersia kohti ja käskee Marionia soittamaan apua. Pian Myers virkoaa ja tappaa poliisin. Loomis ja Laurie pakenevat leikkaushuoneeseen. Loomis antaa Laurielle toisen pistoolin. Kun Myers tulee oven läpi, Loomis astuu esiin ja aikoo ampua, mutta ase ei kuitenkaan laukea. Myers puukottaa Loomisia, joka menettää tajunsa. Myers kävelee kohti Laurieta, joka ampuu Myersia silmiin sokeuttaen tämän. Myers huitoo raivokkaasti ilmaa puukollaan. Loomis palaa tajuihinsa ja avaa kaasusäiliöt. Hän käskee Laurien poistua ja sytyttää tupakansytyttimen, jolloin huoneessa räjähtää. Myers tuupertuu, mutta molemmat selviävät kuin ihmeen kaupalla hengissä.

Halloween 4 muokkaa

Pääartikkeli: Halloween 4

Kymmenen vuoden ajan Myers on maannut koomassa suljetussa sairaalassa ja tohtori Loomis on edelleen hänen psykiatrinsa. Uuden lain nojalla Myers pääsee takaisin Smith’s Groveen, jonne hänet siirretään Halloweenia edeltävänä iltana. Seuraavana päivänä Loomis menee lääkintävastaava tohtori Hoffmanin puheille, ollen vihainen siitä, ettei hänelle ollut ilmoitettu. Yllättäen poliisi soittaa ja kertoo, että heidän potilastaan kuljettanut ambulanssi on joutunut onnettomuuteen. Loomis tietää heti mistä on kyse ja lähtee Hoffmanin kanssa paikalle. Poliisi kertoo että kyseessä on sateisesta säästä johtunut onnettomuus, mitä Loomis ei usko. Auton sisältä löytyy ruumiita palasina, mutta Myersista ei näy jälkeäkään. Hoffman sanoo, että Myers on saattanut lentää ulos autosta useiden kymmenien metrien päähän, mutta Loomis lähtee jo matkalle Haddonfieldiin.

Loomis pysähtyy huoltoasemalle tankkaamaan ja löytää kaksi ruumista. Hän kohtaa Myersin ja yrittää puhua tälle järkeä, mutta turhautuu ja ampuu tätä kohti. Myers katoaa ja Loomis lähtee hänen peräänsä. Myers ajaa pakoon hinausautolla ja jättää huoltoaseman taakseen ilmiliekkeihin. Loomis patikoi kohti Haddonfieldiä ja yrittää liftata. Hän saa kyydin eräältä pastorilta, joka omien sanojensa mukaan on myös pahuuden perässä.

Illalla Loomis saapuu Haddonfieldin poliisilaitokselle. Hän kysyy seriffi Leigh Brackettia, joka onkin jäänyt eläkkeelle. Loomis varoittaa uutta seriffiä, Ben Meeckeriä Myersin paluusta. Meecker ei usko Myersista olevan harmia, koska tämä on maannut niin kauan paikoillaan eikä ole ikinä tavannut Jamieta. Loomis kiihtyy ja vannoo Jamien olevan vaarassa. Hän käskee soittaa paikallistelevisioon ja antaa ihmisille määräyksen pysyä sisätiloissa. Kun he eivät saa yhteyttä Jamien vanhempiin, Meecker suostuu lähtemään Loomisin mukaan etsimään Jamien turvaan.

Loomis ja Meecker löytävät Jamie Lloydin ja tämän siskopuolen Rachaelin. Yllättäen Loomis huomaa Myersin erään talon pihalta ja ottaa aseensa esiin. Meecker huomaa toisenkin Myersin, ja pian heitä ilmestyy yhä useampia. Selviää, että kyseessä onkin nuorten tekemä pila. He lähtevät takaisin poliisiasemalle, jonka henkilökunta onkin tapettu. Asemalle saapuu myös joukko paikallisia juoppoja, jotka sanovat ottavansa oikeuden omiin käsiinsä ja tappavansa Myersin itse.

Loomis, Meecker, Jamie ja Rachael lähtevät Meeckerin kotiin ja telkeävät kaikki ovet ja ikkunat. He ottavat radiopuhelimella yhteyttä kansalliskaartiin, joka ilmoittaa tulevansa paikalle. Loomis ei malta jäädä odottamaan, vaan lähtee ulos etsimään Myersia. Myös Meecker kyllästyy odottamaan ja lähtee ulos partioimaan.

Myers astuu esiin ja tappaa Meeckerin kollegan, tyttären sekä tämän poikaystävän ja lähtee Jamien ja Rachaelin perään. Myers pudottaa Rachaelin alas katolta. Jamie juoksee pakoon luullen Rachaelin kuolleen. Loomis löytää Jamien ja lähtee tämän kanssa koulurakennukseen turvaan. Myers seuraa ja tyrmää Loomisin.

Kansalliskaarti löytää Myersin ja ampuu tähän useita laukauksia. Myers putoaa syvään kaivoon, jonne poliisit heittävät dynamiittia. Kaikki uskovat Myersin kuolleen.

Jamien ja Rachaelin vanhemmat tulevat kotiin. Kun tilanne on rauhoittunut, Jamie puukottaa äitipuolensa hengiltä. Loomis järkyttyy tietäen, että Myers on saanut Jamiesta otteen.

Halloween 5 muokkaa

Pääartikkeli: Halloween 5

On kulunut vuosi Myersin viime esiintymisestä, kun poliisit uskoivat tappaneensa tämän. Jamie on ollut lastenklinikalla hoidettavana traumojensa takia. Hengissä selvinnyt Myers raahautui läheiseen metsään, pökertyi erään vanhan erakon mökkiin ja vaipui koomaan. Vuotta myöhemmin hän herää ja tappaa häntä hoitaneen erakon. Jamiella on telepaattinen yhteys Myersiin ja hän saa tietää, että tämä on elossa ja tulossa tappamaan hänet. Loomis yrittää saada Jamien kertomaan Myersin olinpaikan. Jamiesta on tullut mykkä psyykkisen trauman seurauksena, eikä hänestä ole apua Loomisille. Aina Myersin iskiessä Jamie saa epilepsiakohtauksen kaltaisia oireita. Loomis yrittää vakuuttaa seriffi Ben Meeckerille Myersin olevan elossa.

Kun Myers on murhannut Jamien lähiomaisia, tämä suostuu auttamaan Loomisia pysäyttämään enonsa lopullisesti. Loomis järjestää poliisien kanssa väijytyksen Myersin kotitalolle. Mystinen mustapukuinen mies tappaa Jamien ystävään Billyn lastenklinikalla, jonne kaikki poliisivoimat lähtevät. Myers saapuu taloon Loomisin luokse. Loomis yrittää puhua Myersille järkeä sanoen, että Jamie voi lopettaa Myersin sisällä kiehuvan raivon. Loomis yrittää ottaa veitsen Myersilta, joka kuitenkin raivostuu ja heittää Loomisin portaita alas. Myers alkaa jahdata Jamieta, joka kuitenkin selviää.

Loomis palaa tajuihinsa ja käyttää Jamieta syöttinä. Hän käskee Myersin tulla hakemaan Jamie kellariin. Siellä Loomis heittää Myersin päälle verkon ja ampuu tähän nukutusnuolia. Myers kuitenkin jatkaa riehumistaan, minkä vuoksi Loomis tarttuu isoon halkoon ja hakkaa sillä Myersin tajuttomaksi. Myers viedään selliin, josta hänet on määrä siirtää huipputurvalliseen vankilaan. Yllättäen asemalle saapuu salaperäinen, mustapukuinen mies, joka päästää Myersin vapaaksi ja ampuu kaikki poliisit.

Halloween 6 muokkaa

Michael Myersin ja Jamie Lloydin kadottua poliisiaseman räjähdyksessä kuusi vuotta sitten, tohtori Loomis on jäänyt eläkkeelle ja asettunut Haddonfieldin syrjäiselle seudulle asumaan. Eräänä sateisena iltana Loomisin luokse saapuu hänen vanha ystävänsä tohtori Terence Wynn, Smith’s Groven mielisairaalan johtaja. Wynn haluaa Loomisin tulevan takaisin töihin Smith’s Groveen. Samalla Jamie, joka on paennut hänet vanginneelta kultilta, soittaa paikalliseen radio-ohjelmaan ja pyytää Loomisia avukseen. Jamien onnistui piilottaa vauvansa, jonka perässä Myers on.

Seuraavana päivänä Loomis ja Wynn lähtevät Smith’s Groveen. Wynn uskoo, ettei soittaja ollut Jamie, jonka hän uskoo kuolleen kuusi vuotta sitten poliisiaseman räjähdyksessä. Loomisin mielestä niin kaikkien halutaankin uskovan ja pyytää Wynnia avukseen Myersin pysäyttämisessä. Wynnin kollega kertoo kuulleensa uutisista, että Jamie on löydetty tänä aamuna henkihieverissä eräältä maatilalta, jonne Loomis ja Wynn lähtevät. Loomis tunnistaa kyseessä todella olevan Jamie, joka viedään tehohoitoon. Heiniin on poltettu thornin kirjain Þ, joka on Myersin merkki. Nykyinen seriffi suuttuu nähtyään Loomisin paikalla. Hän sanoo Haddonfieldin olleen rauhallinen paikka kuuden vuoden ajan, ja kaipaa viimeiseksi Loomisin ilmestyvän paikalle ”nuuskimaan ja levittämään kummitusjuttuja.” Loomis sanoo, että Michael Myers on hänen asiansa.

Loomis ja Wynn lähtevät mukaan sairaalaan, jonne Jamie vietiin. Sinne tulee myös Tommy Doyle, poika jota Laurie Strode vahti Halloweenina 1978. Hän on löytänyt linja-autoasemalta Jamien vauvan ja tuonut sen lääkärin tarkastettavaksi. Nähdessään Loomisin hän kertoo ettei Jamie ole Myersin viimeinen sukulainen. Hän kertoo, että Myersin kotitalossa asuu tällä hetkellä Laurien adoptoineen perheen sukulaisia. Hänelle tulee kiire poistua paikalta vartijoiden kiinnostuttua vauvasta, mutta sitä ennen hän sopii Loomisin kanssa tapaamisesta illalla. Loomis lähtee Strodejen luo auttaakseen näitä. Loomis kertoo perheenäiti Debralle, että Myers on elossa ja ettei heidän ole turvallista majailla tämän talossa. Loomisin poistuttua Debra soittaa hädissään miehelleen Johnille, minkä jälkeen Myers tappaa Debran. Salaperäinen, mustapukuinen mies menee sairaalaan ja tappaa Jamien, koska ”tämän tehtävä on saatu päätökseen”. Lääkäri kertoo Loomisille ja Wynnille, että ruumiinavauksessa saatiin selville Jamien synnyttäneen 24 vuorokauden sisällä. Loomis tajuaa missä lapsi on ja lähtee Tommyn luo.

Loomis tapaa Tommyn Halloween-juhlissa, minkä jälkeen he lähtevät tämän kotiin hakemaan vauvan turvaan. Vauva on kuitenkin kadonnut ja Tommy kysyy Loomisilta, kuka muu tiesi vauvasta. Loomis sanoo Wynnin olevan ainoa, joka on kuullut lapsesta. Paikalle ilmestyy mustapukuinen mies, joka paljastuu Wynniksi. Kultti on kuitenkin saapunut paikalle ja poistuu vauvan kanssa Smith’s Groveen toteuttamaan Myersin viimeisen uhrauksen. Loomis ja Tommy seuraavat heitä.

Sairaalassa Loomis menee Wynnin luo Tommyn etsiessä vauvaa. Wynn kertoo, että hän tiesi Loomisin johdattavan hänet lapsen luo. Hän myös ehdottaa Loomisia liittymään kulttiin. Loomis sanoo Wynnin olevan Myersia kauheampi ja aikoo ampua tämän, mutta hänet tainnutetaan. Wynn lähtee aloittamaan rituaalin, jossa Myersin on määrä surmata vauva ja saada työnsä päätökseen. Viime hetkellä Paul tulee apuun ja pelastaa vauvan. Hän juoksee Myers perässään käytävälle, jonka ovi on teljetty. Myers ottaa Paulia kaulasta kiinni, mutta tämän sanoessa ”samhain”, Myers päästää irti ja jää seisomaan paikoilleen. Loomis tulee ja ampuu oven auki. Paul pääsee vauvan kanssa pakoon. Loomis menee takaisin paikkaan, johon Myers jäi. Myersin maatessa Loomis ottaa häneltä naamion pois ja toteaa kaiken olevan ohi. Naamion takaa paljastuukin henkeään haukkova Wynn, joka viimeisillä voimillaan tarraa Loomisin ranteeseen kiinni ja sanoo ”tämän olevan nyt Loomisin peli”. Loomis katsoo ranteeseensa, johon on ilmestynyt thornin symboli ja huutaa kauhusta, sillä kirous on siirtynyt häneen. Myers, joka on vaihtanut vaatteet Wynnin kanssa, katoaa yöhön. Loomis kuoli myöhemmin vuonna 1998.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Samuel Loomis.