Sampo (Kalevala)

Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli. Eri taruissa sampo on erilainen, sillä on myös useita nimityksiä ja ilmiasuja. Kalevalassa käytetyissä sampotaruissa sampo on ihmeellinen, rikkauksia tekevä mylly.

Akseli Gallen-Kallela: Sammon taonta, 1893.

Sampotarut ovat olleet paitsi ihmeellisiä kertomuksia kahden kansan taistelusta ja ihme-esineen vaiheista, myös ilmeisesti alkujaan kosmisia kuvauksia. Sampotarut ovat myös selittäneet maanviljelyksen syntyä ja joidenkin muidenkin asioiden myyttistä alkuperää. Samporunoutta on ollut eräiden tietojen mukaan tapana laulaa kevätkylvön yhteydessä.

Sammon tutkimuksen historiaa

Ensimmäisen kerran sampo mainitaan tieteen historiassa Carl Axel Gottlundin väitöstilaisuuden yhteydessä 12. joulukuuta 1818. Väitös oli aiheeltaan De proverbis fennicis eli Suomalaisista sananlaskuista. Gottlund oli tallentanut tarinan sampaan ryöstöstä Sävsenissä, Taalainmaalla Maija Turpiaiselta, ja julkaissut sen aiemmin samana vuonna teoksessaan Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Seuraava maininta sammosta löytyy Zacharias Topelius vanhemman vuoden 1821 kokoelmassa Suomen kansan vanhoja runoja ynnä myös nykyisempiä lauluja. Elias Lönnrot kirjoitti muistiin ensimmäisen sampo-runonsa loppukesästä 1832.

Suurimpia sampoa käsitteleviä teoksia on Emil Nestor Setälän 650-sivuinen tutkimus Sammon arvoitus.

Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.

Kalevalan sampo

Sampo mainitaan Kalevalan runoissa 1, 7, 10, 15, 19, 38, 39, 42, 43 ja 45. Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa. Sammolla katsotaan olevan kansi, sillä sen toisintonimi on kirjokansi. Sillä arvellaan myös olevan jalat, joiden avulla se seisoo pystyssä, sekä reiät tai nokat, joista tulee sammon jauhaessa rahaa, viljaa ja suolaa, eli ”kotipitoja”, ”syötäviä” ja ”myötäviä”.

Seppä Ilmarinen takoo Sammon Pohjolan emännälle vastineeksi Pohjolan tyttärestä. Pohjolan emäntä Louhi ottaa sammon vastaan, mutta kieltäytyy luovuttamasta tyttöä Ilmarisen vaimoksi. Louhi vie Sammon kivisen mäen sisään, juurruttaa sen maaperään, ja sulkee lukkojen taakse. Sen jälkeen sampo jauhaa rikkautta Pohjolan väelle.

Tästä suuttuneina kalevalaiset hyökkäävät Pohjolaan ja anastavat sammon. Syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Pohjan Akka saa sammon kannen. Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata.

Erilaiset sampotulkinnat

Kansanrunojen eri versioissa sampo on esiintynyt myös nimillä sampa, sammas, sampi, sampu, samppu, samppo ja sammut. Joissain samporunojen harvinaisemmissa versioissa sammon nimen lisäksi myös sammon merkitys on korvaantunut jollakin kokonaan toisella, tällaisia ovat tammi, saima (laatokkalainen alus), saani (reki), sauna, sauva ja saarva (saukko). Eräässä runossa esineestä käytetään sekä nimitystä samppu että kannel.

Sammon olemusta ja mahdollista historiallista pohjaa on pohdittu pitkään. Osmo Mäkeläisen mukaan sammakko- ja sampo-sanat liittyvät kansainväliseen mylly- ja hedelmällisyysmytologiaan. Matti Klingen mukaan sampo saattaisi olla kauppaoikeudesta kertova pylväs (esimerkiksi Turun Samppalinnassa). Paavo Haavikon kaunokirjallisessa tulkinnassa (Rauta-aika) sampo on rahan lyöntiin käytetty väline, ”väärän rahan” painomalli, jollaisen skandinaavien viikinkiretkille osallistuneet suomalaiset olisivat ryöstäneet Konstantinopolista. Haavikon tulkinta ei ole saanut laajempaa kannatusta, eikä se ehkä ole edes vakavamielinen ehdotus. Nykyisin yleensä ajatellaan, että sammon merkitys riippuu asiayhteydestä, eikä yhtä ainoaa selitystä ole.

Uskontotieteilijä Uno Harva ja kielitieteilijä E. N. Setälä kehittelivät 1900-luvun alkuvuosikymmeninä teorioita, joiden mukaan sammon alkuperäinen hahmo, tai yksi alkuperäisistä hahmoista, on maailmanpylväs, taivaankannen kannattaja. Tähän viittaavat monet piirteet, jotka yhdistävät erilaisia sampotaruja. Sampo esimerkiksi sijaitsee Pohjolassa, jossa maailmanpylvään on ajateltu sijaitsevan. Sammon juuret ovat syvällä maaemässä, kuten maailmanpylväältä sopii odottaakin, ja sammon yleinen toisintonimi on kirjokansi, joka viittaa taivaankanteen. Lisäksi sampo jauhaa, sillä maailmanpylvään on ajateltu kiertyvän taivaankannen mukana. Sanana sampo on sukua sammakselle eli pylväälle.

Laajalti esiintyviä sammon piirteitä ovat sammon hyvyys, kirjokanteen viittaus ja yhteys merelliseen Pohjolaan, sen emäntään ja Pohjan tai Hiiden neidon kosintaan. Sampo kuuluu myös selkeästi Väinämöis- ja Ilmaris-epiikkaan, sillä sammon taonnasta kerrotaan kosmisten luomistekojen jälkeen. Muita, harvemmin esiintyviä sammon piirteitä ovat muun muassa sammolla olevat juuret, jotka on kynnettävä irti, ennen kuin sitä voidaan liikuttaa.

Teoria sammon alkuperäisestä hahmosta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että Sampo on myöhemmin käsitetty monella eri tavalla. Kansanrunojen kieli on pitkälti kielikuvallista, ja näiden kielikuvien merkitykset unohtuvat usein helpommin kuin itse runon sanamuoto. Samoin kuin ikivanha kirjallisuus, jota voi olla myöhempinä aikoina vaikea ymmärtää ilman taustatietoja, myös kansanrunous on säilyttänyt uskollisesti vanhoja ilmauksia, joiden merkitykset ovat unohtuneet. Näin arvellaan käyneen sampoaiheisten runojenkin kanssa. Kielikuvien ja vertauskuvien merkitykset ovat aikojen saatossa pitkälti unohtuneet, mutta itse runojen kieliasua on pyritty uskollisesti toistamaan. Monet runon toisinnot ovat säilyttäneet pylvääseen viittaavan sanan sampo, toiset taas ovat korvanneet sen jollain tutulla, saman kuuloisella sanalla.

Sananmukaisin tulkinta Sammosta suoraan Kalevalasta lainattuna on kirjoitettu kirja. Kalevalan ensimmäisessä maininnassa Sammosta todetaan sen sisältäneen sanoja: "Sampo ei puuttunut sanoja ... vanheni sanoihin Sampo". Toisen maininnan yhteydessä todetaan, ettei sen tilaaja, Louhi, ole kiinnostunut maallisesta mammonasta, vaan kysyy osaako Väinämöinen "kirjokannen kalkutella, joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta...", johon Väinämöinen vastaa suoraan, ettei osaa kirjoittaa: "Taia en sampoa takoa, kirjokantta kirjoitella". Muut kuvaukset Sammon kylkien aiheista tarkoittavat tietenkin kirjan hopeakansien koristelun aiheita, joka keskiajalla oli kuvailevaa. Uuden, kaikkea hyvää lupaavan uskon konkreettinen ilmentymä oli tietenkin raamattu, jotka vielä tänäkin päivänä ovat varsin kirjaillusti taotuissa kansissa kreikkalaiskatolisissa kirkoissa. Sammon kirjateorian esitti ensimmäisenä arkeologi ja historian opettaja Reino Riikonen Espoosta (Arkistoitu – Internet Archive) joskus 1960/70-luvulla. Tämän kappaleen kirjoittaja oli hänen oppilaansa 1980-luvun alussa. Riikosen teoriasta on kirjallisia mainintoja ainakin tuon ajan lukion historian oppikirjoissa, mutta ei ole tiedossa, onko Riikonen julkaissut aiheesta tieteellisiä artikkeleita. Riikosen teorian huipennus on, että kyseessä oleva kirja eli raamattu olisi Codex Argenteus tai jokin sen kopio, jonka suomalaiset olisivat käyneet ryöstämässä Konstantinopolista. Kalevalan Pohjolan sijoittaminen Konstantinopoliin oli Riikosen mukaan Paavo Haavikon idea.

Reijo Solantie on 2012 esittänyt teorian että Sampo on kaskiviljelyyn noin vuonna 1200 j.Kr. tullut juuresruis. Uusi viljelymenetelmä laajensi viljelykelpoista aluetta selvästi pohjoisemmaksi ja turvasi melko varmat sadot. Kalevala Sammon taonnasta: "Tomu nousi taivahalle, savu pilvihin sakeni" "Silloin kynti Sammon juuret 100 sarvella härällä" "Siin ois kyntö, siinä kylvö" "Jopa jauhoi uusi Sampo, yhen purnun syötäviä, toisen jauhoi myötäviä". Sammon kyntö 100 sarvella härällä kuvaisi siis juureisen kylvöä kaskimaahan risukarhilla, ja loput sen runsasta ja varmaa ruisjauhon saantia.

Veikko Anttosen ja Lotte Tarkan kaltaiset nykytutkijat ovat huomauttaneet, että sammon merkitys ei palaudu mihinkään yksittäiseen esineeseen tai myyttiseen objektiin, vaan kyseessä on ennen kaikkea vaurauden, kasvun ja hyvinvoinnin tuonpuoleiseen alkuperään liittyvä käsite, jolle on voitu antaa hyvin erilaisia hahmoja. Samanlaisen tulkinnan esittää myös Pauli Pylkkö, jonka mukaan sampo on eräänlainen allegoria tekniikasta yleensä. Pylkön tulkinnassa sampo liitetään seppien tuomaan uudenlaiseen hyvinvointiin, joka uhkaa sysäyttää Väinämöisen ja tietäjäkulttuurin.

Valtiotieteen tohtori Pentti Viita esittää kirjassaan Viikinkiaika Kalevalan kertomana, että sampo tarkoitti rahasampoa eli turkiskauppaa. Kuitenkin nykytutkijoista Anna-Leena Siikalan (2012) mukaan vaikuttaisi, että ainakin Savon ja Keski-Suomen alueella sammon ryöstön esine on ollut sammas, maailmanpylväs.

Metsäsuomalaisten käsitys maailmanpylväästä

Havainnollistus siitä, miten Pohjantähti naulana liittää yhteen kuvun muotoisen taivaankannen ja sampaan eli maailmanpylvään. E.N Setälän (1932) mukaan.

Maailmanpylvääksi mielletty sampo säilyi parhaiten metsäsuomalaisten, Keski-Ruotsissa asuneen savolaisperäisen väestön mytologiassa . Vielä vuonna 1932 tai hieman aiemmin, tavoittivat runouden kerääjät Värmlannin Östmarkin pitäjästä 70-vuotiaan Kaisa Vilhusen, kansanparantajan ja verenseisauttajan. Hän kertoi suorasanaisesti (ei runomuodossa) muun muassa seuraavaa. Sammas on patsas, joka kannattaa taivaan kantta. Kultanappi tai kultainen naula ”istu sammon päässä”, tai "se istu samppaassa"; se oli pohjantähti, joka kiinnitti taivaankannen ja maan. Taivaankansi pyöri naulan ympäri. Tästä hän käytti myös ilmaisua ”sammas jauho”. Sammas ulottui yhdeksän sylen syvyyteen maan alle, ja nojautui siellä kupariseen vuoreen. Vilhunen kertoi myös seisauttaneensa verenvuotoja iskemällä puukon seinään Pohjantähteä vasten. Vilhusen kertomus vastasi sitä, mitä tutkijat olivat sammon alkuperästä päätelleet muilta seuduilta löytyneiden tiedonrippeiden avulla.

Kaisa Vilhusen kertomus oli niin kiinnostava, että hänet haastatteli uudelleen 15 vuoden kuluttua Lauri Kettunen. Vaikka 85-vuotiaan tietäjän muisti oli muuten heikentynyt, hän kertoi saman kuin viimeksi, ja lisäsi paljon yksityiskohtia ja taustoja, muun muassa keneltä oli eräitä tietojaan saanut. Hän kertoi, että sampaan juuressa on kultakaivos, jota suojelee kolme vartijaa: Tuokko, Pajas (mahdollisesti sama kuin Pajainen, Ukko ylijumalan savolainen rinnakkaisnimi) ja Ruoskakup ("ruoskaukko"; metsäsuomalaisten "kup" tulee ruotsin sanasta "gubbe"). Sammas haarautui päästään kolmeksi kuin kynttelikkö, ja tässä haarassa istui neito Jenuveena (ilmeisesti Genovena kristillisestä kertomusperinteestä). Myös tolpan juuren oli määrä olla kuin puun juuren. Sammas oli olemassa napana sitä varten, että maailma pyörisi sen ympäri, ja sampaan ympärillä oli tämän vuoksi vanteita. Myös sammas pyöri mukana.

Itse asiassa jo ensimmäinen tutkijoiden tuntema tieto sammosta, jonka C.A. Gottlund vuonna 1817 kirjoitti muistiin, on peräisin metsäsuomalaisilta, ja siinä sampo on selvästi taivaallinen esine, josta myös käytetään pylvästä tarkoittavaa sanaa sammas. Kertomuksessa sammas on taivaalla pilvessä Pohjanmaalla, joka myös Pohjolaksi mainitaan. Jompainen iskee miekallaan sammalta [sic] kaksi ”varvasta” irti. Varpaista saatiin mereen suolat ja heinät maalle. Jos Jompainen olisi saanut kolmannenkin varpaan irti, olisi saatu vilja kylvämättä.

Suomalainen arkeoastronomi Marianna Ridderstad on yhdistänyt aiemman, lähinnä kielitieteelliseen tutkimuksen muinaisen tähtitaivaan tutkimukseen. Hän on päätynyt tulokseen, että sampo tulee kultanaulalla kiinnitetystä taivaan kantta kannattavasta pylväästä, jonka ympäri kirjokansi kiertää. Kultanaulan kohdalla on napatähti, esimerkiksi Pohjantähti tai Vega, joka prekession vuoksi oli 12 000 vuotta sitten Pohjantähden kohdalla. Myös indoeurooppalaisilla kansoilla on maailmanpylväsmyytti. Pylväs liitetään Intiassa jumala Shivaan, joka on joissain kertomuksissa liekehtivä pylväs ja Shivan yksi nimitys onkin Shambho. Sampo-sana liittyisi myös sammakkoon. Monien kansojen kaikkeuskäsityksessä kilpikonna kannattelee selässään taivaankantta. Koska Suomessa ei ollut kilpikonnia, sammakko sai sen paikan.

• stambhas/skambha > *sampas > sammas 'pylväs, patsas'
• sampas > deminutiivijohdos *sampoj > sampo > 'sammakko' (vepsässä samba, saamen cuobbo 'sammakko')

Myös taivaannaula, joka kiinnitti kirjokannen sampoon, liittyisi Ridderstadin mukaan arojen indoeurooppalaisiin: pyörivä akseli ja naulatähti, taivaannaula olisivat syntyneet pyörän keksimisen jälkeen. Käsite ja sana olisi lainattu indoeurooppalaisilta 2000-luvulla eaa., jolloin kirkas Thuban oli napatähtenä.

Galleria

• 
  Ilmarinen takoo Sammon, Berndt Godenhjelm, 1800-luku
• 
  Sammon taonta, Väinö Blomstedt, 1897
• 
  Sammon taonta, Joseph Alasen temperamaalaus, 1910–1911
• 
  Sammon taonta, Kalevalan kankahilla, Rudolf Koivu, 1931
• 
  Veikko Aaltonan mosaiikki Sammon haku Pohjolan kivimäestä, jossa Lemminkäinen kyntää härällä irti Sammon juuret, 1940
• 
  Sammon ryöstö, Akseli Gallen-Kallela, 1897
• 
  Sammon ryöstö, Väinö Blomstedt, 1897

Lähteet

• Kalevala. Koonnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvittanut: Hannu Väisänen. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16061-3.
• Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1, R–Ö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 556. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992 (2. painos 2001). ISBN 951-717-712-7.
• Setälä, E. N.: Sammon arvoitus. Helsinki: Otava, 1932.
• Siikala, Anna-Leena.: Itämerensuomalaisten mytologia. Hämeenlinna: SKS, 2012.
• Harva, Uno: Sammon ryöstö. Suomen tiedettä 3. Porvoo: WSOY, 1943.
• Kalevala-seuran vuosikirja 23–24: Sampo-sanan sukulaismuodot ja niiden merkitykset, 1945
• Haavio, Martti: Sampo-eepos: Typologinen analyysi. Väitöskirja. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 96. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1949.
• Haavio, Martti: Sammon arvoitus, Suomalainen Suomi, 1957
• Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
• Pylkkö, Pauli: Sammon varjo. teoksessa Luopumisen dialektiikka. Taivassalo: Uunikustannus ay, 2009.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sampo (Kalevala) Wikimedia Commonsissa