Samosir

saari Toban järvessä Indonesiassa

Samosir on saari Toban kraatterijärvessä Indonesialle kuuluvan Pohjois-Sumatran provinssin keskiosissa. Saari on syntynyt, kuten sitä ympäröivä järvikin, tulivuorenpurkauksen seurauksena noin 70 000 vuotta sitten. Räjähdysmäinen purkaus romahdutti vuoren, johon alkoi kerääntyä vettä, jättäen kuitenkin saaren järven keskelle. Saari on kuitenkin kiinni pienellä kannaksella mantereeseen. [1]

Samosir

Toban kartta

Sijainti
Vesialue
Korkein kohta
1 601 mView and modify data on Wikidata
Väestö
Asukasluku
n. 130 000
Kartta

Turismi muokkaa

Saari on suosittu lomanviettopaikka. Etenkin 1990-luvulla se oli reppumatkaajien suosiossa. Saarelle pääsee Sumatran pääkaupungista Medanista. Ensin on matkattava noin viisi tuntia minibussilla Toba-järven rannalla sijaitsevaan Parapatin kylään. Sieltä on kerran tunnissa kulkeva lauttayhteys saarella olevaan Tuktukin kylään. Tuktukin kylässä on noin 50 hotellia tai vastaavaa majapaikkaa. [1]

 
Perinteisiä Samosirin Batak-mökkejä

Lähteet muokkaa

  1. a b Jutta Mattsson: Mökkeilyä pallon toisella puolella. Aamulehti, 13.7.2013, s. B30.

Aiheesta muualla muokkaa