Samojedit
Samojedit on yhteisnimitys eräille Uralin itäpuolella eläville uralilaisille paimentolaiskansoille, jotka puhuvat samojedikieliä. Samojedikansoja ovat nenetsit eli jurakit, enetsit, nganasanit ja selkupit, joista selkupit ovat viimeisiä eteläsamojedeja. Matorit ja juratsit ovat kuolleet sukupuuttoon jo 1800-luvulla, viimeinen kamassi, joka puhui kamassien omaa kieltä, kuoli vuonna 1989. Samojedit mainittiin keskieurooppalaisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1600-luvun lopussa, mutta kiinalaisissa lähteissä hieman ennen ajanlaskumme alkua on maininta metsästäjäkansasta, jonka arvellaan edustaneen samojedeja[1].
Samojedikielet ja suomalais-ugrilaiset kielet muodostavat yhdessä uralilaisen kielikunnan. Samojedit eivät kuitenkaan ole geneettisesti kovinkaan läheistä sukua läntisemmille suomalais-ugrilaisille kansoille kuten suomalaisille tai virolaisille, vaan muille alueen aasialaisille kansoille.
Pohjoissamojedien tärkein elinkeino on poronhoito, ja muita elinkeinoja ovat metsästys ja kalastus. Etelämpänä asuvien selkuppien pääelinkeino on lähellä asuvien itäisten hantien tavoin oravanmetsästys, mutta myös ketunmetsästystä ja kalastusta harjoitetaan. Samojedien luontaiselinkeinojen tulevaisuutta uhkaavat Länsi-Siperian lisääntyvät öljyn- ja kaasunporaukset, sillä ne supistavat porojen laidunmaita ja saastuttavat jokia.[2]
Samojedien uskonto edustaa muiden Siperian kansojen tapaan šamanismia. Jumaluuksia ovat ylijumala ja lukuisat henget, joihin pitävät yhteyttä šamaanit. Merkittävässä asemassa ovat myös puusta valmistettavat kotijumalat, jotka edustavat muun muassa esi-isien henkiä. Uskonnollisiin menoihin kuuluu uhraaminen henkien lepyttämiseksi. Esimerkiksi metsästäjä uhraa metsän ja veden hengille uhriaterian kaadettuaan suuren saaliin. Uhriateriaan kuuluu lihaa, leipää, viinaa sekä ainoastaan tätä tarkoitusta varten pähkinöistä valmistettua voita. Rukouksen jälkeen heitetään ateria tuleen, jotta ruoat hävityksen kautta pääsisivät perille henkien luo. Uskomuksen mukaan kaikissa kappaleissa piilee henki, joka vapautuu kun esine on rikottu tai hävitetty.[3]
Lähteet muokkaa
- Korhonen, Mikko & Kulonen, Ulla-Maija: Samojedit. Teoksessa Laakso Johanna (toim.): Uralilaiset kansat. Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista, s. 302–317. Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Samojedit Wikimedia Commonsissa
