Salakuljettajan laulu

vuoden 1952 elokuva

Salakuljettajan laulu on suomalainen elokuva vuodelta 1952. Elokuva on Lasse Pöystin kolmas ohjaustyö. Elokuvan aiheen taustana on Suomen sodanjälkeisen ajan säännöstely. Sillä pyrittiin estämään maan taloudelle tärkeän ulkomaanvaluutan hupeneminen toisarvoisten kulutushyödykkeiden, kuten kahvin ja nailonsukkien, ostoon.

Salakuljettajan laulu
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Lasse Pöysti
Käsikirjoittaja Kaarlo Nuorvala
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Unto Kumpulainen
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Erkki Siitonen
Pääosat Tapio Rautavaara
Assi Nortia
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Ensi-ilta 1952
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan ensi-ilta oli 7. marraskuuta 1952 Helsingissä Rexissä ja Tuulensuussa.

Juoni muokkaa

Tarina sijoittuu 1950-luvun alun Tornionjokilaaksoon, jossa kukoistaa vireä salakuljetustoiminta. Se oli sitä harjoittaville tuottoisaa ja helpotti kansan kahvihampaan kolotusta. Tapio Rautavaaran esittämä tullietsivä soluttautuu salakuljetusliigaan, joka harjoitti toimintaansa viihdytyskiertueen suojassa.

Näyttelijät muokkaa

 Tapio Rautavaara  Tapio, tullimies  
 Assi Nortia  tanssijatar Leila Laine  
 Marjatta Pokela  Marjatta Pokela  
 Martti Pokela  Martti Pokela  
 Oke Tuuri  Salmi  
 Joel Asikainen  Mikko  
 Eero Leväluoma  Jyrki, vahtimestari  
 Ossi Elstelä  salakuljetusliigan apulaispomo  
 Sasu Haapanen  pomo  
 Pentti Irjala  tullivirkailija  
 Eino Katajavuori  tullihallituksen virkamiehiä  
 Eino Kaipainen  tullihallituksen virkamiehiä  
 Eine Laine  Tapion äiti  
 Leo Riuttu  autonkuljettaja  
 Börje Lampenius    
 Sakari Jurkka  etsivä Jokinen  
 Mauri Jaakkola  salakuljettaja  
 Matti Aulos  Lipponen  
 Matti Lehtelä  salakuljettaja  
 Irja Viherpuu    
 Kauko Vuorensola    
 Heikki Packalén    
 Rauha Puntti    
 Eino Jurkka    
 Anton Soini    
 Harri Sinijärvi    
 Otto Noro  tornionjokilaaksolaiset  
 Heimo Lepistö  tornionjokilaaksolaiset  
 Pirkko Raitio    
 Kaarlo Orjanne    
 Kaarlo Saarnio    
 Veikko Sorsakivi    
 Uljas Kandolin  tullimies  
 Jalmari Parikka  salakuljettaja  
 Irja Kuusla  tornionjokilaaksolainen  

Arviot muokkaa

Aikalaiskriitikkojen arviot olivat vaisuja: "Filmi on auttamattoman pitkäveteinen. Se vaikuttaa yhtä harrastelijamaiselta kuin päähenkilöidenkin esitykset." Myöhempi kriitikko pitää tarinaa keinotekoisena.[1]

Lähteet muokkaa

  1. AL: Salakuljettajan laulu, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 27/2012 sivu 29

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.