Wikipedia

Saksan 4. panssaridivisioona

4. panssaridivisioona (saks. 4. Panzer-Division) oli Saksan maavoimien panssariyhtymä toisessa maailmansodassa. Se osallistui vuonna 1939 hyökkäykseen Puolaan, keväällä 1940 Ranskan valtaukseen, ja kesällä 1941 hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Divisioona taisteli itärintamalla pääosin liitettynä Keskustan armeijaryhmään, kunnes jäi saarroksiin Kuurinmaalle kesällä 1944. Divisioona evakuoitiin meritse, ja se jatkoi taistelua Länsi-Preussissa tammikuussa 1945. Yhtymän jäljellä olevat joukot antautuivat Neuvostoliiton joukoille sodan lopulla.

4. panssaridivisioona
divisioonan tunnus
divisioonan tunnus
Toiminnassa 10. marraskuuta 1938 – 8. toukokuuta 1945
Valtio  Saksa
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Panssari
Sodat ja taistelut Toinen maailmansota

Perustaminen muokkaa

Wehrkreis XIII perusti divisioonan esikunnan 10. lokakuuta 1938 Würzburgissa. Sen alaisuuteen liitettiin aluksi Meiningeniin sijoitetun 12. kiväärirykmentin muodostama 4. kivääriprikaati ja 5. panssariprikaati, jonka muodostivat Bambergiin sijoitettu 35. ja Schweinfurtiin sijoitettu 36. panssarirykmentti. Panssariprikaatin esikunta oli Bambergissa. Lisäksi divisioonaan kuului kaksi patteristoinen 103. kenttätykistörykmentti Meiningenissä ja erilaisia divisioonajoukkoja, kuten 7. motorisoitu tiedustelu-, 79. pioneeri-, 79. viesti- ja 49. panssarintorjuntapataljoonat.[1]

Historia muokkaa

Divisioona liitettiin elokuussa 1939 kenraali Walter von Reichenaun johtamaan Saksan 10. armeijan XVI motorisoituun armeijakuntaan,[2] jonka mukana se osallistui syyskuussa 1939 Puolan valtaukseen. Divisioona läpäisi puolalaisjoukkojen puolustuksen ja saavutti Varsovan kahdeksassa päivässä. Divisioona menetti lähes puolet panssarivaunuistaan yrittäessään vallata kaupunkia. Lokakuussa divisioonaan liitettiin 33. kiväärirykmentti 13. motorisoidusta jalkaväkidivisioonasta ja 34. moottoripyöräpataljoona 2. jalkaväkidivisioonasta. Kummatkin liitettiin 4. kivääriprikaatiin.[1]

 
Albertin kanavan ylitys

Divisioona siirrettiin Saksan länsirajalle Reinin alajuoksulle vuoden 1939 lopulla. Se oli kärkenä Saksan aloittaessa hyökkäyksen Alankomaiden eteläosiin toukokuussa 1940, ja divisioona valtasi Maastrichtin rajakaupungin. Sen jälkeen divisioona työnsi 3. panssaridivisioonan tukemana Ranskan panssarijoukot Dylen itäpuolelle ja eristi Alankomaiden alueella olleet liittoutuneiden joukot. Tämän jälkeen Saksan 18. armeija puhdisti Alankomaat liittoutuneiden joukoista. 4. panssaridivisiona jatkoi kohti Dunkerqueta, läpäisi Weygand-linjan ja avusti Ranskan kukistamisessa. Divisioona kärsi taistelutoimissa vähäisiä tappioita.[3]

Divisioona siirrettiin Saksaan marraskuussa. Talven aikana 36. panssarirykmentti sekä jonkin verran muuta henkilöstöä siirrettiin 14. panssaridivisioonaan, joka muodostettiin 4. jalkaväkidivisioonasta. Divisioonan tykistörykmenttiin perustettiin kolmas patteristo. Tammikuussa 1941 divisioonan panssarirykmentti vastaanotti 20 uutta Panzerkampfwagen IV E -panssarivaunua (PzKpfw IV E). Divisioona siirrettiin toukokuussa Itä-Preussiin.[4]

 
Panzerkampfwagen IV Neuvostoliitossa

Operaatio Barbarossan alkaessa 22. kesäkuuta 1941 divisioona ylitti Itä-Preussin ja Neuvostoliiton rajan Keskustan armeijaryhmän joukkojen mukana. Se osallistui taisteluihin Minskissä, Homelissa, Brjanskissa, Vjazmassa sekä muissa taistelupaikoissa reitillään kohti Moskovaa. Marraskuun puolivälissä divisioonalla oli ainoastaan 50 toimintakykyistä panssarivaunua. Joulukuussa divisioona yritti saartaa Moskovan kaakkoispuolella Tulan kaupungissa olevat neuvostojoukot, mutta epäonnistui ja kärsi suuria tappioita.[4]

Divisioona taisteli vuoteen 1944 Keskustan alueella, missä se osallistui 1942 Kirovin sektorin puolustukseen sekä vuoden vaihteessa 1942-1943 Orjolin taisteluihin. Vuonna 1943 se taisteli Kurskissa ja vuoden vaihteessa 1943-1944 Dneprin alueella sekä vuonna 1944 Babruiskissa ja Kovelissa, missä yritettiin torjua Neuvostoliiton vuoden 1944 kesähyökkäys. Divisioonan organisaatiota tarkastettiin vuosittain, ja vuonna 1944 siihen kuuluivat kaksipataljoonaiset 12. ja 13. panssarikrenatöörirykmentit, 4. tiedustelupataljoona, kaksipataljoonainen 35. panssarirykmentti, 103. panssaritykistörykmentti, 290. ilmatorjuntapatteristo sekä erilaisia divisioonajoukkoja kuten 103. kenttätäydennyspataljoona ja 84. huolto-osasto. Divisioonasta oli lakkautettu prikaatien esikunnat vuonna 1942.[4]

Marraskuussa 1944 divisioona jäi Kuurinmaalla mottiin, mistä se evakuoitiin alkuvuodesta 1945 meritse Saksaan. Divisioona täydennettiin Danzigissa, mutta vahvuus jäi vajaaksi. Se osallistui tammikuussa 1945 Länsi-Preussin ja sodan lopulla Veikselin linjan puolustukseen. Divisioonan jäänteet jäivät 2. armeijan mukana saarroksiin Veikselin kynnäälle, jossa ne antautuivat neuvostojoukoille toukokuussa 1945.[4]

Komentajat muokkaa

[5]

  • kenraaliluutnantti Georg-Hans Reinhardt, perustamisesta - 10. helmikuuta 1940
  • kenraaliluutnantti Ludwig Ritter von Radlmeier, 11. helmikuuta - 5. huhtikuuta 1940
  • kenraaliluutnantti Johann Joachim Stever, 6. huhtikuuta - 15. toukokuuta 1940
  • eversti Hans Freiherr von Boineburg-Lengsfeld, 15.-19. toukokuuta 1940
  • kenraaliluutnantti Johan Joachim Stever, 19. toukokuuta - 23. heinäkuuta 1940
  • eversti Hans Freiherr von Boineburg-Lengsfeld, 24. heinäkuuta - 7. syyskuuta 1940
  • kenraalimajuri Willibald Freiherr von Langermann und Erlencamp, 8. syyskuuta 1940 - 23. joulukuuta 1941
  • kenraalimajuri Dietrich von Saucken, 24. joulukuuta 1941 - 6. tammikuuta 1942
  • kenraalimajuri Heinrich Eberbach, 6. tammikuuta - 1. maaliskuuta 1942
  • kenraaliluutnantti Otto Heidkämper, 2. maaliskuuta - 3. huhtikuuta 1942
  • kenraaliluutnantti Heinrich Eberbach, 4. maaliskuuta - 23. marraskuuta 1942
  • kenraaliluutnantti Erich Schneider, 24. marraskuuta 1942 - 31. toukokuuta 1943
  • kenraaliluutnantti Dietrich von Saucken, 31. toukokuuta 1943 - 14. tammikuuta 1944
  • kenraaliluutnantti Hans Junck, 15. tammikuuta - 5. helmikuuta 1944
  • kenraaliluutnantti Dietrich von Saucken, 5. helmikuuta - 20. toukokuuta 1944
  • kenraaliluutnantti Clemens Betzel, 20. toukokuuta 1944 - 27. maaliskuuta 1945 (kaatui Danzigissa)
  • eversti Ernst-Wilhelm Hoffmann, 27. maaliskuuta 1945 - antautumiseen

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan 4. panssaridivisioona.
  • Mitcham, Samuel W. Jr: The Panzer Legions: A Guide to the German Army Tank Divisions of World War II and Their Commanders. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3353-3. (englanniksi)
  • Schäufler, Hans: Knight's Cross Panzers - The German 35th Panzer Regiment in WWII. Stackpole Books, 2010. ISBN 978-0-8117-0592-9. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Mitcham, Samuel W. Jr, s. 59.
  2. ↑ Lexikon der Wehrmacht
  3. ↑ Mitcham, Samuel W. Jr, s. 59-60.
  4. ↑ a b c d Mitcham, Samuel W. Jr, s. 60.
  5. ↑ lexikon-der-wehrmacht

Aiheesta muualla muokkaa

Saksan toisen maailmansodan panssaridivisioonat
Heer
Numeroidut 1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9. - 10. - 11. - 12. - 13. - 14. - 15. - 16. - 17. - 18. - 19. - 20. - 21. - 22. - 23. - 24. - 25. - 26. - 27. - 116.
Nimetyt Clausewitz - Feldherrnhalle 1 - Feldherrnhalle 2 - Jüterbog - Kempf - Kurmark - Lehr - Müncheberg - Tatra
Reservi 155. - 179. - 233. - 273.
Waffen-SS

Leibstandarte Adolf Hitler - Das Reich - Totenkopf - Wiking - Hohenstaufen - Frundsberg - Hitlerjugend

SA

Panssariarmeijakunta Feldherrnhalle

Luftwaffe

Panssaridivisioona Hermann Göring

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saksan_4._panssaridivisioona&oldid=21256742”