Saksan 3. vuoristodivisioona
Saksan 3. vuoristodivisioona (saks. 3.Gebirgs-Division) oli Itävallan Graziin sijoitettu Saksan maavoimien yhtymä. Se oli lähes koko toisen maailmansodan etulinjassa lukuun ottamatta Norjan suojaamista 1940–1941.
| 3. vuoristodivisioona | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1938–1945 |
| Valtio |
 Saksa |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Rooli | vuoristojoukot |
| Osa joukkoa | Heer (Wehrmacht) |
| Koko | divisioona |
| Sodat ja taistelut | toinen maailmansota |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Eduard Dietl |
Perustaminen muokkaa
Itävallan Saksaan liittämisen jälkeen Wehrkreis XVIII perusti 1. huhtikuuta 1938 Grazissa aiemmasta Itävallan maavoimien 5. ja 7. divisioonista Saksan maavoimien 3. vuoristodivisioonan.[1]
Historia muokkaa
Syyskuussa 1939 divisioona osallistui Puolan offensiiviin osana Etelän armeijaryhmän 14. armeijaa, mutta se siirrettiin jo ennen sotatoimien päättymistä Ranskan vastaiselle rajalle. Vuonna 1940 divisioona osallistui Norjan valtaukseen, jolloin vuoristorykmentti 138 valtasi Trondheimin ja divisioonan loppuosa Narvikin. Divisioona kävi 9. huhtikuuta alkaen pitkällisen taistelun kaupungin ja sataman hallinnasta ollen jo lähes luovuttamassa ennen kuin liittoutuneet vetäytyivät alueelta kesäkuussa Ranskan puolustuksen romahdettua.[1]
Divisioona siirrettiin 1941 Lappiin, jossa se osallistui kesäkuussa operaatio Hopeaketussa hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Se kuitenkin epäonnistui tavoitteessaan vallata Murmansk. Divisioona palasi täydennettäväksi Saksaan, mutta vuoristojääkärirykmentti 139 jäi Suomeen. Divisioona palasi Norjaan vuonna 1942, missä se oli armeijan reservinä.[1][2]
Divisioona siirrettiin elokuussa itärintamalle, jossa se oli Pohjoisen armeijaryhmän reservinä Leningradin lähistöllä osallistuen kaupungin piiritykseen. Divisioona siirrettiin marraskuussa Etelän armeijaryhmään, joka oli vaarassa romahtaa Volgalla kärsityn tappion seurauksena. Divisioona osallistui Stalingradin saarron purkuyrityksiin. Vuosina 1943-1944 divisioona kärsi suuria tappioita taistellessan Donetskissa, Miusissa, Melitopolissa ja Nikopolin sillanpäässä. Elokuussa se joutui taistelemaan etenevää puna-armeijaa ja selustassa hyökkäävää Romanian armeijaa vastaan. Kärsittyään raskaita tappioita divisioonan jäänteet peräytyivät Karpaattien itäosiin. Sodan lopun divisioona taisteli Unkarissa ja Slovakiassa, kunnes se lopulta antautui puna-armeijalle Ylä-Sleesiassa Deutsch-Brodissa nykyisessä Tšekissä toukokuussa 1945 osana 1. panssariarmeijaa.[3]
Komentajat muokkaa
Divisioonankomentajina olivat[2]:
- kenraaliluutnantti Eduard Dietl perustamisesta – 14. kesäkuuta 1940
- kenraaliluutnantti Julius Ringel 14. kesäkuuta – 23. lokakuuta 1940
- kenraaliluutnantti Hans Kreysing 23. lokakuuta 1940 – 8. elokuuta 1943
- eversti Mönch 8.–10. elokuuta 1943
- kenraaliluutnantti Egbert Picker 10.–26. elokuuta 1943
- kenraalimajuri Siegfried Rasp 26. elokuuta – 10. syyskuuta 1943
- kenraaliluutnantti Egbert Picker 10.–29. syyskuuta 1943
- kenraaliluutnantti August Wittmann 29. syyskuuta 1943 – 3. heinäkuuta 1944
- kenraaliluutnantti Paul Klatt 3. heinäkuuta 1944 – antautumiseen 1945
Lähteet muokkaa
- Mitcham, Samuel W. Jr: German Order of Battle Volume Two: 291st-999th Infantry Divisions, Named Infantry Divisions, and Special Divisions in WWII. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3437-0. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
Alue: Lapin ja Pohjois-Suomen joukot
Suomen III armeijakunta (Uhtuan ja Kiestingin suunta): 3. divisioona
Saksan XXXVI armeijakunta (Kantalahden suunta): 6. SS-vuoristodivisioona Nord | 169. divisioona | 6. divisioona
Saksan vuoristoarmeijakunta Norja (Murmanskin suunta): 2. vuoristodivisioona | 3. vuoristodivisioona
Neuvostoliiton XVII armeijakunta (Kantalahden suunta): 104. divisioona | 122. divisioona | 1. panssaridivisioona | 14. divisioona (Murmanskin suunta) | 52. divisioona (Murmanskin suunta)