Sainte-Chapelle

kristillinen kappeli Pariisissa

Sainte-Chapelle on goottilaistyylinen kappeli, joka sijaitsee Pariisissa Île de la Citén saarella Pariisin oikeuspalatsin sisäpihalla. Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä rakennutti Sainte-Chapellen saarella sijainneen kuninkaallisen palatsin yhteyteen ylimitoitetuksi ”pyhäinjäännöslippaaksiBysantista tuomilleen pyhäinjäännöksille (Jeesuksen orjantappurakruunu ja ristin palasia). Sainte-Chapellen suunnitelmat tehtiin vuonna 1241 ja rakennustyöt aloitettiin vuonna 1246. Rakennus vihittiin käyttöön 26. huhtikuuta 1248.

Yleiskuva kappelin sisältä.

Kun Pariisin keskustassa suoritettiin Napoleon III:n aikana 1800-luvulla laajoja uudelleenrakennustöitä, rakennettiin myös vanhan kuninkaanpalatsin tilalle suuri oikeuspalatsi, jonka sisäpihalle Sainte-Chapelle jäi.[1]

Sainte-Chapellessa, erityisesti sen yläkappelissa, seinien pirstominen valoa läpi päästäviksi lasimaalausikkunoiksi on viety äärimmilleen. Ikkunat esittävät Kristuksen kärsimystä, kappelissa säilytettyjen pyhäinjäännösten historiaa ja kohtauksia Vanhasta testamentista. Sainte-Chapelle toimi aluksi linnankappelina.

Useimmat pyhäinjäännökset, joita säilytettiin keskellä kuoria sijaitsevalla korokkeella, tuhoutuivat Ranskan suuressa vallankumouksessa. Loput on siirretty Notre Dameen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b History of Sainte-Chapelle Sacred Destinations. Viitattu 15.5.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.