Wikipedia

Sadriddin Aini

tadžikistanilainen kirjailija

Sadriddin Aini (tadžikiksi Садриддин Айнӣ, ven. Садридди́н Саидмура́дович Айни́, Sadriddin Saidmuradovitš Aini; 27. huhtikuuta 1878 Buharan kaanikunnan Gižduvanin piirin Soktaren kylä, nykyinen Uzbekistan – 15. heinäkuuta 1954 Dušanbe) oli tadžikistanilainen kirjailija. Häntä pidetään tadžikkien nykykirjallisuuden uranuurtajana, jolla oli huomattava merkitys myös uzbekkien kirjallisuuden kehityksessä.[1]

Sadriddin Aini tadžikistanilaisessa setelissä.

Elämäkerta muokkaa

Sadriddin Aini syntyi talonpoikaisperheeseen. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat vuoden 1890 koleraepidemian aikana. Sadriddin lähti kotikylästään Buharaan, jossa hän opiskeli madrassassa ja ansaitsi elantonsa pyykkärinä, palvelijana ja siivoojana.[2]

Tutustuminen tadžikistanilaisen kansanvalistajan Ahmad Donišin (1827–1897) tuotantoon aiheutti Sadriddinissa tämän omien sanojen mukaan ”ensimmäisen henkisen vallankumouksen”. Hän ryhtyi tarkkailemaan kriittisesti ympäröivää todellisuutta. Sadriddin osallistui Buharan ensimmäisten nykyaikaisten tadžikkikoulujen perustamiseen, laati oppikirjoja, kirjoitti runoja ja kertomuksia. Vuodesta 1895 hän käytti salanimeä Aini.[3]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Aini julkaisi lehdistössä valistushenkisiä artikkeleita. Viranomaisten vainoamana hän joutui pakenemaan Buharasta. Huhtikuussa 1917 hänet tuomittiin raipparangaistukseen ja heitettiin vankilaan. Venäläisten vallankumouksellisten sotilaiden vapautettua poliittiset vangit Aini vietti lähes kaksi kuukautta Kogonin sairaalassa ja muutti sen jälkeen Samarkandiin. Vuonna 1918 Buharan emiiri teloitti kostoksi Ainin nuoremman veljen.[4]

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Aini osallistui ensimmäisten neuvostokoulujen perustamiseen, toimi lehtimiehenä ja laati Buharan emiirin vastaisia propagandalehtisiä ja julistuksia. Buharan kansantasavallassa hänet valittiin sen toimeenpanevan keskuskomitean jäseneksi. Myöhemmin hän työskenteli usean vuoden ajan Tadžikistanin ASNT:n hallituksessa sekä Tadžikistanin kirjakustantamon Samarkandin osastossa. Vuonna 1929 hänet valittiin Tadžikistanin SNT:n toimeenpanevan keskuskomitean jäseneksi.[5]

Kirjailija muokkaa

Ainia pidetään Tadžikistanin ensimmäisenä huomattavana neuvostokirjailijana. Hänen vuosina 1918–1919 laatimansa vallankumousrunot sisältyvät tekijän ensimmäiseen runokokoelmaan Ahtari inkilob (”Vallankumouksen kipinöitä”, 1923). Vuosina 1919–1921 Aini toimitti tadžikinkielistä aikakauslehteä Šu’lai inkilob (”Vallankumouksen liekki”). Ainin ensimmäinen huomattava proosateos, pienoisromaani ”Buharan pyövelit” (1922) kuvaa purevan satiirisesti Buharan vanhaa feodaalihallintoa.[6]

1920-luvun puolivälistä lähtien Aini kirjoitti etupäässä proosaa. Pienoisromaani ”Odina” (1924) kertoo realistisen yksinkertaisesti köyhän talonpojan kohtalosta. Vuonna 1930 julkaistun ensimmäisen tadžikinkielisen romaanin ”Dohunda” aiheena ovat Keski-Aasian vallankumoustapahtumat. Vuonna 1935 ilmestyi eeppinen suurromaani ”Orjat”. Nämä kolme teosta muodostavat trilogian, joka kuvaa tadžikkien historiaa yli sadan vuoden ajalta aina maatalouden kollektivisointiin saakka. Satiirisen pienoisromaanin ”Koronkiskurin kuolema” (1939, uusi laitos 1953) teemana on vallankumousta seurannut feodalistisen järjestelmän murentuminen. Toisen maailmansodan jälkeisistä teoksista merkittävin on keskeneräiseksi jäänyt ”Muistelmat”, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1949 ja neljäs postuumisti vuonna 1954. Aini käänsi itse suurimman osan proosateoksistaan myös uzbekin kielelle.[7]

Kaunokirjallisen tuotantonsa ohella Aini oli huomattava lehtimies ja kirjallisuudentutkija. Suuri merkitys oli hänen 1920-luvulla Ovozi todžik (”Tadžikin ääni”) ja Rohbari doniš (”Tiedon opas”) -lehdissä julkaisemillaan artikkeleilla, joissa hän puolusti tadžikkien kansallista identiteettiä panturkkilaisia ja paniranilaisia vastaan. Aini laati useita 1800-luvun ja 1900-luvun alun tadžikki- ja ubzekkikirjailijoille omistettuja tutkimuksia. Hänet tunnetaan myös historioitsijana.[8]

Vuonna 1934 Sadriddin Aini valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen jäseneksi. Hän toimi useaan otteeseen Dušanben ja Samarkandin kaupunginneuvostojen, Tadžikistanin korkeimman neuvoston sekä vuosina 1950–1954 Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana. Vuonna 1940 hän sai Tadžikistanin ansioituneen tiedemiehen arvonimen ja vuonna 1943 hänet valittiin Uzbekistanin SNT:n tiedeakatemian kunniajäseneksi. Vuonna 1949 Leningradin yliopisto myönsi hänelle filologian tohtorin oppiarvon ja korkein tutkintolautakunta professorin arvonimen. Vuonna 1951 Aini valittiin vastaperustetun Tadžikistanin tiedeakatemian ensimmäiseksi presidentiksi. Vuonna 1950 hän sai muistelmiensa kahdesta ensimmäisestä osasta Stalin-palkinnon. Kirjailija on palkittu kolmella Leninin kunniamerkillä ja Työn punaisen lipun kunniamerkillä.[9]

Lähteet muokkaa

  • Pisateli Tadžikistana. Kratkije biografitšeskije spravki. Dušanbe: Irfon, 1986.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 10
  2. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 3
  3. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 3–5
  4. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 4
  5. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 4–5
  6. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 6
  7. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 6–8
  8. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 8–10
  9. ↑ Pisateli Tadžikistana, s. 5, 10

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sadriddin_Aini&oldid=22239986”