Saara Soisalo

suomalainen laulaja

Saara Soisalo (s. 1965) on suomalainen laulaja. Uransa alkuaikoina Soisalo levytti pop-musiikkia mutta on sittemmin siirtynyt jazzin pariin.

Soisalo kertoo olleensa kiinnostunut musiikista jo kaksivuotiaasta lähtien. Kymmenvuotiaana hän oli esimerkiksi innostunut Tommy Dorseyn musiikista. Hän on käynyt myös pianotunneilla ja kokeillut kitaransoittoa. Viidenneltä koululuokalta lähtien hän oli Porvoossa musiikkiluokalla Yrjö Lehikoisen oppilaana. Hän harrasti myös kuorolaulua.[1]

Myöhempiä vaikutteiden antajia ovat olleet sellaiset artistit kuin Roberta Flack, Billie Holiday, Liza Minnelli, Nina Simone ja Abbey Lincoln. Viimeksimainitun hän on tavannutkin 1990-luvulla April Jazz -tapahtumassa.[1]

Soisalon levytysura käynnistyi vuonna 1984. Tuolloin hän lauloi Belaboris-yhtyeen nimissä julkaistun singlen ”Rakkauden jälkeen / Muut sen tietää”. Yhtyeeseen kuului myös sisko Minna Soisalo.[1] Seuraavana vuonna Belaboriksen oli määrä tehdä yhteissingle Popedan laulusolistin Pate Mustajärven kanssa, mutta lopulta levytetty single ”Hei Paula / Mä lähden stadiin” ilmestyi Mustajärven ja Soisalon nimellä. Vuonna 1986 ilmestyi Saara-nimellä single ”Hiekkarantaa / Sympatiaa”, joka ei yltänyt kuitenkaan edellisten kaltaiseen menestykseen. Saman vuoden keväänä hän tapasi Mitja Tuuralan The Bullworkers -yhtyeestä ja pääsi yhtyeen laulusolistiksi. Yhtyeen kanssa on levytetty muun muassa kappale "Toiset meistä".[1]

Vuonna 1988 Soisalo levytti jazz-albumin yhdessä Pekka Toivanen Quartetin kanssa. Pekka Toivanen Quartet Featuring Saara Soisalo -albumi ilmestyi Kompass-levymerkin kautta.

Vuonna 1996 Soisalo siirtyi Texicalli Recordsin artistiksi. Parin singlen jälkeen häneltä ilmestyi levymerkin kautta albumi Onnellinen.

Saara on toiminut myös toimittajana ja DJ:nä Groove FM:ssä vuosina 1999–2003. Lisäksi hän toimii DJ:nä myös Ravintola Rytmissä. [2]

Diskografia muokkaa

Omat levyt
  • Second Life, CD (2011)
  • Onnellinen, CD (1997)
  • Aika palaa / Pala sydämestä, CD single (1997)
  • I Been Down / I Can Feel The Rain / Do Me / Mischief, EP, The Fabulettes (1996)
  • Stick Around, Pekka Toivanen Quartet Featuring Saara Soisalo, LP (1988)
  • Hiekkarantaa / Sympatiaa, single (1986)
  • Hei Paula / Mä lähden stadiin, single, yhdessä Pate Mustajärven kanssa (1985)
  • Rakkauden jälkeen / Muut sen tietää, single, Belaboris (1984)
Vierailut, taustalaulu ja kokoelmat
  • Angels and Bandits, The Eternal Erection, CD (2009)
  • Bad Luck Soul, Niko Ahvonen & Regals, CD (2008)
  • Onnenlantti, Jorma Kääriäinen, CD (2005)
  • Svengaten - kaffilajengi ystävineen, Suomen Jazz ja Pop Arkisto, kokoelma, CD (2005)
  • Let's have a Sunny Side Party, CD (2005)
  • Pure Finnish rock - aitoa suomirockia, kokoelma, CD (2004)
  • Liisa Lux, Liisa Lux, CD (2002)
  • Haaveet, Liisa Lux, CD single (2002)
  • Bait's Motel, Whistle Bait, CD (2001)
  • No Funk About It, The Eternal Erection, CD (2000)
  • The Beast of Bulltone Records - a Fezful of Groove, kokoelma, CD (1999)
  • Eläköön vapaus, Niko Ahvonen, CD (1997)
  • Pienestä kiinni, CD Single (1997)
  • What Happened to the Girl Next Door?, Whistle Bait, CD (1995)
  • Suomirock 1985, kokoelma, CD (1994)
  • Pam Pam Pauli Vaan, Pauli Mustajärvi, kokoelma, CD (1991)
  • Finnish Jazz, Suomen Jazzliitto, kokoelma, LP (1988)
  • Ritmos Tropicales, The Bullworkers, EP 12” (1988)
  • Kuorotyttö, Yö, single (1985)

Lähteet muokkaa

Viitteet
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.