SMS-TV-peli (myös kännykkäpeliohjelma) on tekstiviesteillä pelattava televisiopeli, jonka pelitapahtumat näytetään televisiolähetyksessä. Koska pelinäkymä on kaikille pelaajille sama, ruudulla näkyvät samaan aikaan kaikkien pelaajien toiminnot. Pelaaja ei erikseen käynnistä peliä, vaan se pyörii televisiossa jollain ohjelmapaikalla.[1] SMS-TV-peli on yksi vuorovaikutteisen television muodoista.[2]

Tekstiviestitelevisiopelejä on lähetetty vuodesta 2002 lähtien. Aluksi pelaaja antoi tekstiviestillä yksinkertaisia komentoja pulmien ratkaisemiseksi, ja vuorovaikutus jäi pelaajan ja pelin välille. Vuodesta 2004 lähtien peleihin alettiin sisällyttää osallistujia vastaan pelaava ihmisjuontaja, jonka ohitse piti saada esimerkiksi laukaistua jalkapallo.[2] 2000-luvun lopulla ne alkoivat kadota televisiokanavilta. Nykyisin ikään televisiokanava ei enää lähetä niitä.

Pelisuunnittelu muokkaa

Tekstiviestit olivat pelisuunnittelulle suuri haaste, sillä viive siirron tekemisen ja toteutumisen välillä oli suuri. Lisäksi tekstiviestin kirjoittaminen oli hankalaa: jokaisen viestin alkuun tuli kirjoittaa tunniste, minkä jälkeen syötettiin itse pelikomento, joka saattoi olla useita merkkejä pitkä. Viestin laatiminen ja puhelinnumeron näppäily saattoi vaatia kymmeniä painalluksia.[1] Peliä pyöritti televisioyhtiöiden tietokoneeseen asennettu ohjelmisto, jonka pelinäkymää lähetettiin televisiokanavilla. Ohjelmisto pyöri Windows-käyttöjärjestelmän päällä. Toisinaan televisiossa saattoi nähdä tietokoneen kaatuvan ja ruutuun ilmestyvän erilaisia virheilmoituksia tai BSoDin.

Suomessa pelien kehitykselle 2000-luvulla asetti haasteita analogiset televisiolähetykset ja -vastaanottimet, jotka rajoittivat pelinäkymän kokoa. Lisäksi näytöllä tuli näyttää ohjeita, pistetaulukko ja myöhemmässä vaiheessa myös chat-viestejä ja lopulta ihmisjuontaja. Lopulta ihmisjuontaja syrjäytti varsinaiset pelit, ja lähetyksissä lähinnä kommentoitiin osallistujien chat-viestejä.[1] Pelit alkoivat kadota televisiosta 2000-luvun loppupuolella. Viimeisetkin pelit lopetettiin vuonna 2014.

Liiketoiminnan kannattavuus perustui viestien suureen määrään, joten peleissä pärjäämisestä tehtiin pelaajille helppoa ja palkitsevaa. Hiljaisiin pelihetkiin saatettiin lisätä vihjeitä, jotka kannustivat pelaajia jatkamaan pelaamista. Toisinaan saatettiin myös ohjelmoida botteja pelaamaan peliä, jotta pelilauta olisi ollut elävä ja kiinnostava katsella.[1] Osasta pelejä saattoi voittaa palkintoja olemalla kierroksen tai päivän parhain pelaaja.lähde? Pelit saivat kritiikkiä pelaamisen kalleuden vuoksi. Erittäin paljon peliviestejä lähettämällä oli mahdollista kasvattaa puhelinlaskuaan ja tuhlata varansa televisiopeleihin.[3]

Historia muokkaa

 
RedLynxin Katapultti vuodelta 2002.
 
RedLynxin Rantalentis vuodelta 2004.
 
Outer Rimin Mikämikä-TV vuodelta 2003.
 
Outer Rimin Putti vuodelta 2002.

Tekstiviesteillä pelattavat televisiopelit ilmestyivät Suomen televisiokanaville 2000-luvun alussa TV-chat-ohjelmien suosion vanavedessä. Suomessa pääasiassa kaupalliset kanavat ovat esittäneet pelejä. Ensimmäinen tekstiviesteillä pelattava televisiopeli oli RedLynxin Katapultti, joka käynnistyi SubTV:llä helmikuussa 2002.[4]

Samana vuonna MTV3 alkoi esittää pelejä. MTV3 ja Sub tilasivat mobiilipelinsä RedLynx-, Motion Avenue- ja Outer Rim (myöhemmin Sofia Digital) -peliyhtiöltä valmispaketteina ja tuottivat osan myös itse. Pelit olivat suuressa suosiossa ja niitä esitettiin kanavalla yö- ja päiväaikaan ohjelmapaikoilla, joiden yhteyteen ei ollut mainoksia sijoitettavaksi. Lähetysajat pitivät myös yleisön pienenä.[5]lähde tarkemmin? MTV3 ja Sub lähettivät viikossa kymmentä erilaista kännykkäpeliohjelmaa. Muutama lähetetyistä peleistä, kuten Jouluposti, nauttivat nykyisin kulttisuosiotakenen mukaan?. Vuonna 2004 myös maksukanava MTV3+ alkoi esittää televisiopelejä. MTV3+:n lopettaessa toimintansa loppuvuonna 2006 myös MTV3 luopui pelien näyttämisestä, joskin kanava lähetti niitä harvakseltaan vielä vuosina 2007 ja 2008. Sub esitti pelejä Peliputki -nimikkeen alla. Vuonna 2008 nimike otettiin pois käytöstä ja samana vuonna myös Sub luopui peleistä.[6][7]tarvitaan parempi lähde

Yleisradion Yle TV2-kanava otti televisiopelit ohjelmistoonsa 17. helmikuuta 2003 kello 12.00, jolloin ne korvasivat perinteisen testikuvan.[8] Yleisradio pyrki vastaamaan interaktiivisuuden vaatimuksiin. Yle TV2 lähetti pelejä ensin myöhäisiltaisin ja aamupäivisin ohjelmasisältönsä lähetysajan ulkopuolella. Digitaalisessa verkossa ne tulivat läpi yön, analogisessa verkossa lähettimet olivat sammutettuna maanantain (tammikuusta 2005 myös sunnuntain) vastaisina öinä kello 3.00–6.00, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain (tammikuusta 2005 myös lauantain) vastaisina öinä kello 1.00–6.00, tammikuuhun 2005 asti lauantain vastaisina öinä kello 1.00 alkaen ja sunnuntain vastaisina öinä kello 3.00 alkaen niin, että lähettimet avattiin muutama minuutti ennen aamun aloittaneiden lastenohjelmien alkua. Ensimmäinen kanavan peleistä oli Mikämikä-TV. Kokonaan digitaalisiin lähetyksiin siirtymisen jälkeen 3. syyskuuta 2007 alkaen pelejä alettiin lähettää enimmäkseen yöaikaan. Yleisradio ei lähettänyt pelejä voittoa tavoitellakseen. Yhtiö tilasi esittämänsä televisiopelit Outer-Rim- ja RedLynx-peliyhtiötä sekä myöhemmin myös Sofia Digitalilta ja tuotti niitä itsekin. Peleistä tunnetuin on Tellus-tietovisa. Yhtiö odotti suurta suosiota peleilleen, mutta niiden tuotto jäi kymmeniin tuhansiin euroihin. Yle TV2:n vastaava ohjelmapäällikkö Olli Tola arvioi vuonna 2006, että pelien sisältö ei vedonnut katsojiin, koska ne olivat sisällöllisesti haastavampia kuin kilpailijoiden.[5] TV2 esitti pelejä vuosina 2005 ja 2006 Pelikukkaro-nimikkeen alla.[9] Kanava lopetti pelien esittämisen 18. huhtikuuta 2011 olemattomaksi vähentyneen pelaajamäärän vuoksi.[10] Viimeinen TV2:n lähettämä peli oli Piilosana aamuyöllä 18.4.2011 kello 3.00–4.00, jonka jälkeen alkoi Uutisikkuna.[11][12]

Nelonen lähetti televisiopelejä vuodesta 2004 alkaen. Kanava lähetti RedLynxin, Sofia Digitalin ja Motion Avenuen tuottamia pelejä. Peleistä tunnetuimmat ovat Taitopeli.com ja Älypää-TV. Myös Nelonen Plus-kanava lähetti pelejä, joista kanavan ohjelmisto pääasiassa koostui. Pelit siirtyivät helmikuussa 2007 Nelonen Plusin seuraajalle Jimille. Myös Jimin sisarkanava Liv lähetti pelejä. Televisiopelejä esitettiin lähinnä vain yöaikaan ja satunnaisesti myös aamupäivisin. Toukokuun 2014 jälkeen Nelonen, Jim ja Liv eivät ole kuitenkaan enää lähettäneet mitään pelejä.lähde? Nykyisin näillä kanavilla tulee öisin selvänäkijäohjelma Astral-TV.

Myös Urheilukanava, TV Viisi ja Diggari esittivät televisiopelejä. Urheilukanava lähetti ainoastaan kanavan profiiliin sopivia urheiluaiheisia pelejä yleensä aamupäivisin. TV Viisi lähetti pelejä vain vuonna 2004.

Televisiopelit oli suunniteltu kansainväliseen levitykseen. RedLynxin tuottamia televisiopelejä on lähetetty myös Saksassa Super RTL -televisiokanavalla vuosina 2003–2009 yöaikaan Super RTL Fun Night -nimikkeen alla.[13] Varsinaista kansainvälistä läpimurtoa ne eivät koskaan tehneet.

Suomessa lähetettyjä pelejä muokkaa

  • Katapultti (toimintapeli, RedLynx, 2002–2006). Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • Bumber Cars (autopeli, RedLynx, 2002). Peliä esitti Sub.
  • Astronautti (toimintapeli, RedLynx, 2002). Peliä esittivät Sub ja MTV3+.
  • Putti (minigolf, Outer-Rim, 2002–2005). Peliä esittivät MTV3, Sub ja Urheilukanava.
  • Polttopallo (urheilupeli, RedLynx, 2003–2006.) Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • Rela (chat-peli, RedLynx, 2003.) Peliä esitti Sub.
  • Mikämikä-TV (tietovisa, Outer-Rim, 2003–2011). Peliä esitti Yle TV2.
  • Fusion X (toimintapuzzle, Outer-Rim, 2003). Peliä esitti Sub.
  • Puhuva Joulupukki (chat-peli, RedLynx, 2003–2007). Peliä esittivät MTV3 ja Nelonen. Nelonen esitti ohjelmaa nimellä Joulupukin Lahjaposti.
  • MAALI! (urheilupeli, RedLynx, 2004–2005). Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • Late Night with Make & Mirkku (chat-peli, RedLynx, 2004–2005). Peliä esittivät MTV3 ja MTV3+.
  • Jalkapallo (urheilupeli, RedLynx, 2004). Peliä esitti Sub.
  • Muistatko missä? (muistipeli, Outer-Rim, 2003–2004). Peliä esitti Yle TV2.
  • Pääsiäispupu (chat-peli, RedLynx, 2004). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Sailrace (purjehduspeli, Outer-Rim, 2004). Peliä esitti Nelonen.
  • Splash! (toimintapeli, RedLynx, 2004). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Cowboy (toimintapeli, RedLynx, 2004). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Water War (toimintapeli, Motion Avenue, 2004–2006). Peliä esitti Sub.
  • Parantola (chat-peli, Motion Avenue, 2004). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Traffic (kaupunkisimulaattori, Outer-Rim, 2004). Peliä esitti Yle TV2.
  • Rantalentis (urheilupeli, RedLynx, 2004–2007). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Koulussa (chat-peli, RedLynx, 2004–2006). Peliä esitti MTV3.
  • CodeBreaker (puzzle, Sofia Digital, 2005). Peliä esitti Nelonen.
  • King of the Hill (toimintapuzzle, Sofia Digital, 2005). Peliä esitti Nelonen.
  • Blockate (puzzle, Sofia Digital, 2005). Peliä esitti Nelonen.
  • SmashBalls (puzzle, Sofia Digital, 2005). Peliä esitti Nelonen.
  • Drop 3 (puzzle, Motion Avenue, 2005–2008). Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • Tonttukuoro (chat-peli, RedLynx, 2005). Peliä esitti Sub.
  • Tellus-tietovisa (tietovisa, RedLynx, 2004–2011). Peliä esitti Yle TV2.
  • Etsi viisi virhettä (puzzle, Sofia Digital, 2005–2006). Peliä esitti Yle TV2.
  • Rap-stara (chat-peli, RedLynx, 2004–2005). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Monsteri (toimintapeli, RedLynx, 2005). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Hokipeli (urheilupeli, RedLynx, 2005). Peliä esittivät MTV3 ja MTV3+.
  • Valentine's Day (chat-peli, RedLynx, 2005). Peliä esitti MTV3.
  • Lumisota (toimintapeli, RedLynx, 2005–2006). Peliä esitti MTV3.
  • Rap-Stara Battle (chat-peli, RedLynx, 2005). Peliä esitti MTV3.
  • Pääsiäisposti (chat-peli, Motion Avenue, 2005, 2006). Peliä esitti MTV3.
  • Horse Derby / Fintoto Derby (ravipeli, Motion Avenue, 2005–2006). Peliä esitti Urheilukanava.
  • Jättis (mainospeli, RedLynx, 2005). Peliä esitti Sub.
  • Sims 2 (mainospeli, Motion Avenue, 2005). Peliä esitti Sub.
  • Boxi (tietovisa, Motion Avenue, 2005–2006). Peliä esitti MTV3.
  • Eläinkuoro (chat-peli, RedLynx, 2005). Peliä esittivät Sub ja MTV3+.
  • Caterpillar Shift (toimintapeli, Motion Avenue, 2005). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Noste (tietovisa, Motion Avenue, 2005–2006). Peliä esitti Sub.
  • Tank Wars (toimintapeli, Motion Avenue, 2005–2007). Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • Piilosana (sanapeli, Sofia Digital, 2005–2011). Peliä esitti Yle TV2.
  • Jouluposti (chat-peli, Motion Avenue, 2005, 2006). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Downhill Challenge (urheilupeli, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti MTV3.
  • Maapallomatka (tietovisa, RedLynx, 2006–2007). Peliä esitti Yle TV2.
  • TV-Sudoku (sudoku, Sofia Digital, 2006–2011). Peliä esitti Yle TV2.
  • Sudoku (sudoku, RedLynx, 2006). Peliä esittivät Nelonen ja Nelonen Plus
  • Sudoku (sudoku, Motion Avenue, 2006). Peliä esittivät MTV3, Sub ja MTV3+.
  • MADX Tennis (urheilupeli, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti MTV3.
  • Golden Goal (urheilupeli, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti Urheilukanava
  • MiniRally (autopeli, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti Urheilukanava.
  • Jackdrop (hedelmä-puzzle, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti Sub.
  • Love Calculator (rakkauslaskuri, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti Sub.
  • Miinaharava (miinaharava, RedLynx, 2006). Peliä esittivät Nelonen ja Nelonen Plus.
  • Street soccer (urheilupeli, Sofia Digital, 2006–2007). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Voittopotku (urheilupeli, RedLynx, 2006). Peliä esittivät Nelonen ja Nelonen Plus.
  • Jalkapallon MM visa (tietovisa, Motion Avenue, 2006). Peliä esitti Yle TV2.
  • Taitopeli.com (sanapeli, RedLynx, 2006–2009). Peliä esittivät Nelonen, Jim ja Nelonen Plus.
  • Revolveri (tietovisa, Yleisradio, 2006–2007). Peliä esitti Yle TV2. [14]
  • Battle Of Sexes (chat-peli, Motion Avenue, 2006–2007). Peliä esitti Sub.
  • Fear Zone (toimintapeli, Motion Avenue, 2007). Peliä esitti Sub.
  • Bubble King (puzzle, Sofia Digital, 2007–2008). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • Honey Comb (puzzle, Sofia Digital, 2007–2008). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.
  • OK – oikea kysymys tv-peli (tietovisa, Tarinatalo, 2007–2008). Peliä esitti Yle TV2.
  • Sanapeli (sanapeli, Sofia Digital, 2008). Peliä esitti Yle TV2.
  • Älypää-TV (tietovisa, Älypää, 2008–2014). Peliä esittivät Nelonen, Jim ja Liv.
  • Rantalentis Deluxe (urheilupeli, MTV3 Interactive, 2009–2011). Peliä esittivät MTV3 ja Sub.

[15][16][17][18]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Kemppainen, Jaakko: Pelisuunnittelun erikoistapaus: tekstiviestit ja televisio. Pelitutkimuksen vuosikirja, 2012. Artikkelin verkkoversio (pdf).
  2. a b Pauliina Tuomi: SMS-based Human-hosted Interactive Tv in Finland. Proceedings of the 1st International Conference on Designing Interactive User Experiences for TV and Video, 1.1.2008, s. 67–70. New York, NY, USA: ACM. doi:10.1145/1453805.1453821. Artikkelin verkkoversio.
  3. Hyrkäs, Antti: Kännykkäpelistä 3000 euron lasku! Ilta-Sanomat. 1.8.2006. Viitattu 16.10.2016.
  4. Hyrkäs, Antti: Suomalaiset televisiopelit valloittavat jo maailmaa Ilta-Sanomat. 8.7.2003. Viitattu 16.10.2016.
  5. a b Redlynx: Television mobiilipeleistä tuli miljoonabisnes Ilta-Sanomat. 10.8.2006. Viitattu 10.4.2017.
  6. Kultima, Annakaisa & Peltokangas, Jouni: Ylistetyt, rakastetut, paheksutut, unohdetut, s. 129. Mediamuseo Rupriikki, 2017. ISBN 978-951-609-853-4.
  7. MTV3: MTV3 Interaktiivinen MTV3 (arkistoitu). 5.10.2006. Viitattu 10.4.2017.
  8. Mikämikä-TV-pelin kotisivut 2.11.2005. Outer-Rim. Viitattu 10.4.2017.
  9. Luettelo Yle TV2:n vuonna 2007 esittämistä televisiopeleistä Yleisradio (arkistoitu). 12.6.2007. Viitattu 10.4.2017.
  10. Jäähyväiset öiden tv-peleille Yle.fi. Yleisradio. Viitattu 10.4.2017.
  11. Sunnuntai 17.4.2011 Yle TV-opas. Yleisradio (Yle). Viitattu 17.4.2011.
  12. Maanantai 18.4.2011 Yle TV-opas. Yleisradio (Yle). Viitattu 18.4.2011.
  13. Super RTL Fun Nightin kotisivut (arkistoitu) Super RTL. Super RTL. Viitattu 10.4.2017.
  14. Outer Rim: Revolveri Yle (arkistoitu). 23.8.2007. Viitattu 10.4.2017.
  15. Luettelo RedLynxin tuottamista televisiopeleistä RedLynx (arkistoitu). 2.1.2010. Viitattu 10.4.2017.
  16. Outer Rim: Luettelo Outer-Rimin tuottamista televisiopeleistä Outer-Rim (arkistoitu). 5.2.2005. Viitattu 10.4.2017.
  17. Videomuotoisia katkelmia Motion Avenuen tuottamista televisiopeleistä Motion Avenue & YouTube. 2007. Viitattu 10.4.2017.
  18. Luettelo Sofia Digitalin tuottamista televisiopeleistä Sofia Digital (arkistoitu). 26.5.2006. Sofia Digital. Viitattu 10.4.2017.

Aiheesta muualla muokkaa