Ruotsin kansallispäivä

Ruotsin kansallispäivää (ruots. Sveriges nationaldag) vietetään Ruotsissa 6. kesäkuuta, Kustaa Vaasan kruunajaisten (1523) vuosipäivänä. Sitä on vietetty myös Ruotsin 6. kesäkuuta 1809 saaman uuden perustuslain ja hallitusmuodon kunniaksi.[1]

Ruotsin lippu

Kyseistä päivää alettiin viettää Ruotsin kansallispäivänä, kun Ruotsin valtiopäivät teki siitä päätöksen vuonna 1983. Päivää oli jo aiemmin vietetty vuodesta 1916 lähtien Ruotsin lipun päivänä (ruots. Svenska flaggans dag), ja vuodesta 1983 lähtien näitä kahta on vietetty yhtä aikaa. Vuodesta 2005 lähtien 6. kesäkuuta on ollut yleinen vapaapäivä Ruotsissa. Samalla toinen helluntaipäivä menetti asemansa pyhä- ja vapaapäivänä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Roiha, Juhani: Ruotsin kansallispäivä 6.6. ensi kertaa myös pyhäpäivä TS.fi. 6.6.2005. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 20.3.2016.

Aiheesta muualla muokkaa