Ruotsi Eurovision laulukilpailussa

Ruotsi on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1958 lähtien. Se on jättänyt välistä vuosien 1964, 1970 ja 1976 kilpailut. Ruotsin edustajaksi Eurovision laulukilpailuun pääsee SVT:n järjestämän Melodifestivalenin voittaja.

Ruotsi
Paikallinen TV-asema SVT
Toiminut isäntämaana 1975, 1985, 1992, 2000, 2013, 2016, 2024
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 58
Ensiesiintyminen 1958
Paras sijoitus 1. (1974, 1984, 1991, 1999, 2012, 2015, 2023)
Huonoin sijoitus 22. (1992)
Paras pistemäärä 583 (2023)
Huonoin pistemäärä 0
Viimeinen sija 2 (1963, 1977)
Ilman pisteitä 1 (1963)
Carola Häggkvist

Ruotsi on voittanut Eurovision laulukilpailun seitsemän kertaa. Ensimmäinen voitto saavutettiin vuonna 1974 Abban kappaleella ”Waterloo”. Toinen voittajakappale oli HerreysinDiggi-loo diggi-ley” (1984), kolmas CarolanFångad av en stormvind” (1991), neljäs Charlotte NilssoninTake Me to Your Heaven” (1999), viides LoreeninEuphoria” (2012), kuudes Måns ZelmerlöwinHeroes” (2015) ja seitsemäs Loreenin "Tattoo" (2023). Ruotsi on järjestänyt kisat kuusi kertaa voittojen jälkeisinä vuosina, ensin vuonna 1975 Tukholmassa, sitten 1985 Göteborgissa, 1992 Malmössä ja vuonna 2000 taas Tukholmassa. Vuonna 2013 vuorossa oli Malmö. Vuonna 2016 Euroviisut järjestettiin kolmannen kerran Tukholmassa ja toista kertaa Globenissa. Vuonna 2024 kisat järjestetään jälleen Malmössä.

Ruotsi esitti kappaleensa ruotsin kielellä, kunnes kielisäännön vapauduttua 1999 laulukieleksi vaihtui englanti. Vuonna 2009 laulettiin osittain ranskaa englannin lisäksi. Ruotsiksi ei ole laulettu kertaakaan esityskielen vapauden aikana. Kielisääntö laadittiinkin juuri sen jälkeen, kun Ruotsin vuoden 1965 kappale laulettiin englanniksi. Ennen sitä oli pidetty itsestään selvänä, että jokainen maa laulaa omalla kielellään. Kielisääntö oli myös hetkellisesti poissa käytöstä vuosina 1973–1976, joten Abban vuoden 1974, Charlotten vuoden 1999, Loreenin vuoden 2012, Måns Zelmerlöwin vuoden 2015 ja Loreenin vuoden 2023 voittojen myötä Ruotsilla on viisi englannin- ja kaksi ruotsinkielistä (Herreys ja Carola) voittokappaletta.

Ruotsi on yksi Euroviisujen menestyneimmistä maista, mutta 2000-vuosikymmenen loppuvuosina maa ei ollut yltänyt kovin korkeille sijoille. Vuonna 2010 Ruotsi putosi finaalista ensimmäistä kertaa. Vuonna 2011 Ruotsi oli menestyksekäs Eric Saaden saavutettua kolmannen sijan 185 pisteellä. Seuraavana vuonna Loreen vei voiton Azerbaidžanin Bakussa järjestetyissä kisoissa. Loreenin kappale ”Euphoria” keräsi 372 pistettä, joka on Euroviisujen silloisen pistelaskusysteemin toiseksi paras pistemäärä, jolla hän jää Norjan Alexander RybakinFairytalesta” 15 pisteen verran. Loreen ohitti Lordin pistemäärän 292 juuri silloin, kun Mr. Lordi itse kertoi Suomen antamat pisteet. Seuraava voitto tuli vuoden 2015 kilpailussa, jolloin Måns Zelmerlöwin kappale ”Heroes” keräsi 365 pistettä. Vain kahdeksan vuotta tämän jälkeen, vuonna 2023, Loreen voitti toisen kerran, tällä kertaa kappaleella "Tattoo", saaden Ruotsin parhaan pistemäärän koskaan (583). Loreenista tuli myös ensimmäinen naisartisti, joka on voittanut Euroviisut kahdesti.

Sijoitukset ja pistejärjestelmät muokkaa

Huom! Vuosien 1958-1974 pisteet eivät ole vertailukelpoisia vuodesta 1974 eteenpäin annettujen pisteiden kanssa erilaisen pisteytysjärjestelmän vuoksi.
  • Vuonna 1958 osallistujia oli kaikkiaan 10. Kunkin televisioyhtiön tuomaristossa oli kymmenen jäsentä. Jokainen antoi yhden pisteen parhaimmaksi katsomalleen laululle.
  • Näin toimittiin myös vuosina 1959–1961.
  • Vuonna 1962 kilpailtiin Luxemburgissa. Kullakin televisioyhtiöllä käytössään pisteet 3-2-1 kolmelle parhaimmaksi katsomalleen laululle.
  • Vuonna 1963 Eurovision laulukilpailu järjestettiin Lontoossa. Kunkin televisioyhtiön tuomaristolla oli käytössään pisteet 5-4-3-2-1.
  • Vuonna 1964 oli vuorossa Kööpenhamina, ja kymmenhenkisten tuomaristojen pisteiden anto muutettiin niin, että käytössä olivat pisteet 5-2-1.
  • Näin toimittiin myös 1965 Napolissa ja 1966 Luxemburgissa.
  • Vuonna 1967 Wienin kilpailun yhteydessä oli kullakin televisioyhtiöllä käytössään vapaavalintaisesti kymmenen pistettä. Tästä vuodesta alkaen tuomaristoissa piti olla puolet alle ja puolet yli 30-vuotiaita.
  • Samoin toimittiin 1968 Lontoossa ja 1969 Madridissa, jolloin neljä maata tuli tasapisteisiin. Muun muassa pohjoismaat yrittivät muuttaa sääntöjä seuraavaa vuotta varten, jotta vältettäisiin Madridin kaltaiset tapahtumat, mutta ehdotus ei mennyt läpi EBU:n kokouksessa. Niin kaikki pohjoismaat jäivät pois vuoden 1970 kilpailusta.
  • Vuonna 1971 saatiin uudenlainen sääntömuutos aikaan. Dublinissa paikalla olevien kunkin televisioyhtiön kahden tuomarin oli annettava jokaiselle laululle pisteitä arvosteluasteikolla 5-1.
  • Näin toimittiin myös Edinburghissa, Skotlannissa 1972 ja Luxemburgissa 1973.
  • Vuonna 1974 Englannin Brightonissa pidettyyn kisaan tuli jälleen uusi järjestelmä. Kullakin televisioyhtiöllä oli käytössään yhteensä kymmenen pistettä. Minimi oli 1, maksimi 5.
Vuosi Esittäjä Laulu Sijoitus Pisteet Huom.
1958 Alice Babs Lilla stjärna 4 / 10 10
1959 Brita Borg Augustin 9 / 11 4 Jaettu viimeistä edellinen sija Itävallan kanssa
1960 Siw Malmkvist Alla andra får varann 10 / 13 4
1961 Lill-Babs April, april 14 / 15 2
1962 Inger Berggren Sol och vår 7 / 16 4
1963 Monica Zetterlund En gång i Stockholm 13 / 16 0 Jaettu viimeinen sija; ei pisteitä
1965 Ingvar Wixell Absent Friends 10 / 19 6
1966 Lill Lindfors & Svante Thuresson Nygammal vals (Hip man svinaherde) 2 / 18 16
1967 Östen Warnerbring Som en dröm 8 / 17 7
1968 Claes-Göran Hederström Det börjar verka kärlek, banne mej 5 / 17 15
1969 Tommy Körberg Judy, min vän 9 / 16 8
1971 Family Four Vita vidder 6 / 18 85
1972 Family Four Härliga sommardag 13 / 18 75
1973 Nova and The Dolls You Are Summer - You Never Tell Me No 5 / 17 94
1974 ABBA Waterloo 1 / 17 24 Voittaja

Nykyinen pistejärjestelmä muokkaa

Vuodesta 1975 käytössä ollut suomalaisen viihdepäällikkö Heikki Seppälän ideoima äänestyskäytäntö:

  • Jokaisesta osallistujavaltiosta annetaan ääniä 10 parhaimmalle esitykselle.
  • Parhaalle esitykselle annetaan 12 pistettä, toiselle 10 pistettä ja seuraaville pisteet 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.

Vuodesta 2006 lähtien, pisteiden jaon nopeuttamiseksi, pisteiden lukija on kertonut vain kolme suurinta pistettä (pisteet 8, 10, 12), kun pienemmät pisteet (1–7) ilmestyvät ruutuun suoraan.

Vuosi Artisti(t) Kappale Sijoitus Pisteet Lisätietoja
1975 Lars Berghagen Jennie, Jennie 8 72
1977 Forbes Beatles 18 2 Viimeinen sija
1978 Björn Skifs Det blir alltid värre framåt natten 14 26
1979 Ted Gärdestad Satellit 17 8
1980 Tomas Ledin Just nu! 10 47
1981 Björn Skifs Fångad i en dröm 10 50
1982 Chips Dag efter dag 8 67
1983 Carola Häggkvist Främling 3 126
1984 Herreys Diggi-loo diggi-ley 1 145 Voittaja
1985 Kikki Danielsson Bra vibrationer 3 103
1986 Monica Törnell & Lasse Holm E' de' det här du kaller kärlek? 5 78
1987 Lotta Engberg Boogaloo 12 50
1988 Tommy Körberg Stad i ljus 12 52
1989 Tommy Nilsson En dag 4 110
1990 Edin Ådahl Som en vind 16 24
1991 Carola Fångad av en stormvind 1 146 Voittaja
1992 Christer Björkman I morgon är en annan dag 22 9 Toiseksi viimeinen sija
1993 Arvingarna Eloise 7 89
1994 Marie Bergman & Roger Pontare Stjärnorna 13 48
1995 Jan Johansen Se på mig 3 100
1996 One More Time Den vilda 3 100
1997 Blond Bara hon älskar mig 14 36
1998 Jill Johnson Kärleken är 10 53
1999 Charlotte Nilsson Take Me to Your Heaven 1 163 Voittaja
2000 Roger Pontare When the Spirits Are Calling My Name 7 88
2001 Friends Listen to Your Heartbeat 5 100
2002 Afro-dite Never Let It Go 8 72
2003 Fame Give Me Your Love 5 107

Kaksivaiheinen loppukilpailu muokkaa

Kun vuonna 2003 kiinnostus Eurovision laulukilpailua kohtaan lisääntyi, EBU:ssa päätettiin muuttaa laulukilpailun rakennetta seuraavanlaiseksi:

  • Kilpailu muutettiin vuonna 2004 kaksiosaiseksi.
  • Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä.
  • Laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota.
  • Pistejärjestelmä pysyi ennallaan.

Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on:

Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. Kymmenen parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin. Semifinaalissa ei kerrota kunkin valtion saamia pistemääriä vaan ne paljastetaan vasta finaalin jälkeen. Semifinaalista finaaliin selvinneet ilmoitetaan satunnaisessa järjestyksessä.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Lisätietoja
2004 Lena Philipsson It Hurts 5 170 - - Suora finaalipaikka; edellisenä vuonna 10 parhaan sijan joukossa
2005 Martin Stenmarck Las Vegas 19 30 - - Suora finaalipaikka; edellisenä vuonna 10 parhaan sijan joukossa
2006 Carola Invincible 5 170 4 214
2007 The Ark The Worrying Kind 18 51 - - Suora finaalipaikka; edellisenä vuonna 10 parhaan sijan joukossa

Kaksi semifinaalia muokkaa

Koska kiinnostus Eurovision laulukilpailuun vain jatkoi kasvamistaan, päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä:

  • Neljä suurinta rahoittajamaata ovat automaattisesti finaalissa.
  • Edellisen vuoden voittaja on suoraan finaalissa.
  • Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kaksiosaisessa semifinaalissa. Kummastakin semifinaalista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata.
Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Lisätietoja
2008 Charlotte Perrelli Hero 18 47 12 54 Kaksiosainen semifinaali käyttöön; semifinaalista jatkoon tuomariäänin
2009 Malena Ernman La voix 21 33 4 105
2010 Anna Bergendahl This Is My Life 11 62 Esitys ei läpäissyt semifinaalia
2011 Eric Saade Popular 3 185 1 155
2012 Loreen Euphoria 1 372 1 181 Voittaja
2013 Robin Stjernberg You 14 62 Suora finaalipaikka edellisen vuoden voiton ansiosta
2014 Sanna Nielsen Undo 3 218 2 131
2015 Måns Zelmerlöw Heroes 1 365 1 217 Voittaja
2016 Frans If I Were Sorry 5 261 Suora finaalipaikka edellisen vuoden voiton ansiosta
2017 Robin Bengtsson I Can’t Go On 5 344 3 227
2018 Benjamin Ingrosso Dance You Off 7 274 2 254
2019 John Lundvik Too Late for Love 5 334 3 238
2020 The Mamas Move Euroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Tusse Voices 14 109 7 142
2022 Cornelia Jakobs Hold Me Closer 4 438 1 396
2023 Loreen Tattoo 1 583 2 135
2024 Marcus & Martinus Unforgettable


Ruotsi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuosina 1964, 1970 eikä 1976.

Ruotsin äänestyshistoria (vuodesta 1975 lähtien) muokkaa

Ruotsin antamat pisteet muokkaa

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Ruotsi ei osallistunut kilpailuun 1976. Vuonna 2010 Ruotsi ei päässyt finaaliin, mutta sai äänestää siinä.

Ruotsin antamat pisteet 1975 lähtien
Maa 1975 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Pisteet
  Irlanti 10 12 8 8 7 7 5 12 7 7 12 7 0 12 0 10 12 10 10 7 10 1 0 4 0 0 0 X 5 0 X X 0 12 5 2 X X X X 202
  Norja 0 1 0 10 0 0 4 3 8 12 0 10 8 2 0 0 2 0 7 0 10 0 12 5 7 0 12 3 8 2 X 12 12 4 X 3 12 3 7 X 6 185
  Tanska 0 1 0 4 1 7 5 5 4 8 3 12 3 3 7 1 12 7 8 12 10 0 X 10 8 X 5 0 8 10 0 10 8 X X 5 177
  Iso-Britannia 5 8 3 0 12 8 0 12 3 4 8 5 5 10 0 0 5 10 0 5 6 12 7 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 133
  Saksa
v. 1990 asti Länsi-Saksa
0 5 7 6 5 12 8 8 0 8 5 7 0 6 4 0 0 0 6 0 0 0 2 0 0 0 10 0 0 0 1 0 0 12 6 0 0 0 0 0 0 118
  Islanti 2 0 1 0 8 10 6 7 8 6 0 8 12 8 0 7 0 X X X 8 10 0 1 0 6 4 X X X 112
  Ranska 8 6 10 5 4 10 0 2 6 3 0 2 1 5 5 0 8 3 3 0 2 0 0 0 6 8 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 1 0 11 0 112
  Suomi 3 2 0 0 0 6 0 0 7 10 0 3 0 4 0 0 0 0 0 0 10 2 10 X X 12 12 7 4 X 7 X 0 6 X X X 105
  Alankomaat 12 0 1 4 3 0 3 6 0 0 0 0 0 0 0 5 0 8 0 8 4 0 0 5 0 X X X X X X X X 8 10 X 7 3 87
  Israel 6 3 0 12 3 10 5 2 0 4 0 5 0 6 4 0 2 5 3 0 0 0 0 X 1 0 X 0 0 0 X X X X 4 0 0 75
  Bosnia ja Hertsegovina 0 0 0 0 4 6 4 6 0 8 7 10 6 10 5 0 8 X 74
  Viro 0 12 1 4 10 6 8 12 0 X X X X X 7 X 0 8 0 X 3 X X 71
  Belgia 2 4 4 0 0 0 7 0 0 0 6 0 0 0 7 2 0 0 0 0 2 0 0 3 0 0 X X X X X 2 X X 7 X 10 0 13 69
  Itävalta 0 5 0 1 2 0 4 0 3 0 0 0 7 2 0 1 0 1 4 0 0 7 0 0 6 0 X X 4 X X 12 0 5 4 68
  Malta 0 12 12 4 4 1 5 0 6 0 3 3 4 0 0 6 0 X X 0 X X 0 0 0 X 7 X 67
  Kreikka 7 2 2 0 0 0 0 6 0 0 0 0 3 0 2 0 3 0 0 12 0 0 4 12 4 4 1 2 0 0 0 0 0 0 X 0 64
  Portugali 0 0 0 3 8 0 6 1 0 0 0 0 0 3 0 7 0 2 5 0 4 0 0 0 0 0 X X X X 0 0 0 X X X X 22 61
  Turkki 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 1 0 0 8 5 0 0 7 0 6 5 X 6 54
  Luxemburg 4 0 6 0 6 5 0 10 0 0 10 0 10 0 0 1 0 0 52
  Venäjä 0 0 0 5 0 0 2 0 0 7 5 0 0 0 0 7 5 0 6 14 51
  Sveitsi 0 0 0 0 2 1 2 0 1 1 12 0 12 0 0 8 0 6 0 0 0 0 0 0 X 5 0 X X X X 0 X X 0 X X X 50
  Italia 1 0 0 0 10 2 0 0 1 0 0 10 0 8 0 3 0 0 0 0 8 0 7 50
  Australia 12 24 10 46
  Kypros 0 0 0 4 0 0 2 0 6 0 0 0 0 8 2 0 0 0 0 1 0 6 0 X X X X 3 X 12 X 0 0 2 46
  Espanja 0 0 0 7 0 0 0 0 10 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 7 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 43
  Unkari 12 0 0 0 0 8 X X 5 0 3 7 0 0 4 39
  Jugoslavia
v. 1992 Jugoslavian liittotasavalta
7 0 12 0 0 1 0 6 8 1 0 0 35
  Serbia 10 6 X 7 0 10 X 0 0 X 33
  Latvia 10 0 5 0 X 3 0 0 3 X X X X X X 5 0 X 26
  Romania 0 0 0 0 1 0 2 6 0 0 0 10 0 0 4 0 0 3 26
  Ukraina 0 10 0 1 3 0 0 0 2 0 0 0 7 0 23
  Puola 0 0 0 0 0 0 2 3 1 X X X 0 X X X 2 0 10 5 23
  Monaco 0 10 12 0 X X X 22
  Azerbaidžan 0 8 0 3 0 0 0 0 10 0 21
  Slovenia 3 7 0 0 0 0 7 0 0 X X X 0 X X X 0 X X 0 1 X X 18
  Moldova 0 0 2 X 0 0 0 0 0 X X X 16 18
  Bulgaria X X 0 X X X X X X 4 14 18
  Serbia ja Montenegro 12 4 16
  Armenia 0 0 2 3 1 X 0 5 0 4 0 15
  Liettua 0 0 1 0 X X 3 0 X 0 X 0 0 0 X 0 8 X 12
  Kroatia 0 0 0 1 5 3 1 0 0 0 0 0 0 0 X 0 0 X X X X 0 2 12
  Albania 7 0 X X 0 1 0 X 1 X X 0 X X 9
  Georgia 0 0 6 0 X 0 X 0 0 X 6
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Ruotsin saamat pisteet muokkaa

Ainoastaan finaalissa saadut pisteet näkyvät taulukossa. Ruotsi ei osallistunut kilpailuun vuonna 1976. Vuonna 2010 maa ei selviytynyt finaaliin. Vuodesta 2004 lähtien myös semifinaaleissa karsiutuneet maat ovat voineet äänestää finaalissa.

Ruotsin saamat pisteet 1975 lähtien
Maa 1975 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Pisteet
  Norja 8 0 10 0 0 6 8 12 10 12 7 0 12 8 6 8 0 0 10 8 6 8 10 12 5 2 7 12 1 10 12 7 4 10 12 12 8 12 275
  Tanska 0 0 0 5 8 10 12 8 6 7 8 12 0 12 4 7 12 6 10 10 10 10 12 7 10 12 8 4 10 12 8 12 12 264
  Suomi 6 0 4 0 0 1 3 10 8 12 5 0 0 0 0 8 0 7 0 8 6 7 7 12 6 7 8 5 7 6 12 4 10 12 181
  Iso-Britannia 7 0 4 0 0 2 5 8 7 6 3 0 2 4 6 12 0 7 0 6 0 7 1 12 6 8 1 10 8 0 4 7 0 0 3 12 0 7 12 177
  Islanti 12 8 3 2 0 12 0 7 2 4 6 4 10 4 7 5 8 0 7 10 3 3 7 12 4 7 12 159
  Viro 2 10 0 12 12 5 7 8 7 10 0 7 0 2 6 12 12 1 10 10 145
  Saksa
v. 1990 asti Länsi-Saksa
0 2 0 0 2 10 2 12 12 8 4 0 0 8 2 12 0 8 5 12 0 0 2 8 0 0 3 3 0 0 0 0 0 0 12 3 0 10 140
  Irlanti 0 0 5 6 0 0 3 12 10 0 0 5 0 0 3 0 0 0 12 12 5 2 5 6 8 0 12 0 7 0 0 0 4 12 5 4 10 138
  Israel 3 0 0 1 0 0 8 6 0 12 0 6 0 10 0 10 0 0 8 0 8 3 5 5 0 5 0 1 0 12 12 0 10 10 135
  Belgia 0 0 0 0 0 4 5 5 7 7 0 1 1 6 0 10 0 10 0 10 0 7 5 1 4 2 0 5 0 0 0 4 12 1 10 12 129
  Itävalta 0 0 0 0 0 8 8 12 4 5 0 0 12 0 10 0 10 5 8 10 0 6 0 4 3 1 0 0 0 12 0 6 7 125
  Portugali 6 0 0 0 0 0 7 4 4 0 0 7 0 8 0 10 0 4 0 8 4 0 0 10 5 3 5 0 8 0 0 0 0 3 8 8 112
  Sveitsi 1 0 0 0 5 0 4 5 10 8 12 0 0 3 0 10 0 8 7 8 0 0 3 0 0 0 2 0 0 0 0 7 0 6 12 110
  Espanja 5 0 0 0 1 0 4 2 4 2 7 0 0 5 2 4 0 0 1 0 0 0 0 6 6 5 0 7 5 2 6 0 1 0 5 12 0 10 8 110
  Alankomaat 0 0 0 0 0 0 5 3 10 3 0 8 0 6 0 0 6 8 0 5 8 0 0 3 0 0 0 0 0 0 10 12 3 8 10 108
  Ranska 7 0 3 0 0 12 6 6 7 2 3 0 2 0 0 1 0 0 3 3 0 0 3 1 2 0 2 3 0 3 0 0 2 10 12 0 4 8 105
  Malta 2 0 0 0 3 3 0 0 4 12 4 8 0 8 5 0 6 0 12 4 6 6 0 7 10 100
  Slovenia 6 1 7 6 0 7 0 7 6 2 0 7 0 0 0 4 10 6 8 12 89
  Kypros 1 0 7 12 0 0 7 8 0 6 0 0 0 4 0 0 0 6 0 0 1 5 0 0 0 1 0 10 10 0 10 88
  Turkki 8 0 8 0 0 7 3 4 0 2 0 0 0 6 0 0 1 0 0 2 6 12 8 4 0 3 0 0 0 0 0 4 6 84
  Latvia 0 6 4 6 8 0 7 0 0 0 0 12 4 8 12 67
  Puola 0 10 0 0 3 6 5 7 10 0 7 0 0 0 0 4 12 64
  Luxemburg 7 0 0 0 10 2 3 0 6 5 5 0 3 6 0 7 0 5 59
  Liettua 5 3 2 10 6 0 5 0 1 0 0 10 0 7 10 59
  Romania 0 0 0 0 12 7 0 5 0 0 0 3 10 0 12 8 57
  Bosnia ja Hertsegovina 0 0 2 4 0 12 3 12 1 2 0 3 0 0 0 5 8 52
  Unkari 2 0 0 8 0 0 1 0 10 12 0 8 10 51
  Kreikka 0 0 1 10 0 10 0 0 0 8 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 6 6 0 2 4 50
  Jugoslavia
v. 1992 Jugoslavian liittotasavalta
6 7 2 1 4 7 0 0 12 0 6 4 49
  Italia 0 0 0 0 5 8 6 4 3 10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 48
  Venäjä 0 6 0 0 2 0 0 3 0 2 0 0 0 1 12 0 2 8 46
  Albania 4 0 10 0 3 1 0 5 0 7 7 37
  Moldova 5 2 0 0 0 3 7 5 6 8 36
  Makedonia 0 6 0 2 6 1 0 0 0 6 6 0 0 5 32
  Ukraina 5 2 0 6 0 0 0 1 6 0 12 32
  Valko-Venäjä 4 0 5 0 0 0 4 6 0 0 10 29
  Slovakia 0 4 0 0 10 12 26
  San Marino 0 6 3 0 10 7 26
  Serbia 0 2 0 1 10 1 8 22
  Kroatia 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 3 0 0 0 4 7 1 20
  Georgia 0 0 1 8 0 2 7 18
  Andorra 5 0 8 2 0 2 17
  Armenia 6 0 0 0 4 0 0 7 17
  Azerbaidžan 0 0 3 7 0 0 6 16
  Monaco 6 0 0 0 0 3 5 14
  Australia 12 12
  Marokko 6 6
  Serbia ja Montenegro 4 0 5
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42]
– = maa ei osallistunut kilpailuun
¹ Serbia ja Montenegro vetäytyi vuoden 2006 kisoista, mutta äänesti finaalissa

Kapellimestarit muokkaa

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[43]

Ruotsin kapellimestarit
1958–1998
Vuosi Nimi
1958 Dolf van der Linden
(kilpailun hollantilainen
pääkapellimestari)
1959 Franck Pourcel
(kilpailun ranskalainen
pääkapellimestari)
1960 Thore Ehrling
1961 William Lind
1962 Egon Kjerrman
1963 William Lind
1965
1966 Gert-Ove Andersson
1967 Mats Olsson
1968
1969 Lars Samuelson
1971 Claes Rosendahl
1972 Mats Olsson
1973 Monica Dominique
1974 Sven-Olof Walldoff
1975 Lars Samuelson
1977 Anders Berglund
1978 Bengt Palmers
1979 Lars Samuelson
1980 Anders Berglund
1981
1982
1983 Anders Ekdahl
1984 Curt-Eric Holmquist
1985
1986 Anders Berglund
1987 Curt-Eric Holmquist
1988 Anders Berglund
1989
1990 Curt-Eric Holmquist
1991 Anders Berglund
1992
1993 Curt-Eric Holmquist
1994 Anders Berglund
1995
1996
1997 Curt-Eric Holmquist
1998 Anders Berglund

[44]

Lähteet muokkaa

  1. a b Eurovision Song Contest 1975 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  2. a b Eurovision Song Contest 1977 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  3. a b Eurovision Song Contest 1978 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  4. a b Eurovision Song Contest 1979 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  5. a b Eurovision Song Contest 1980 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  6. a b Eurovision Song Contest 1981 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  7. a b Eurovision Song Contest 1982 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  8. a b Eurovision Song Contest 1983 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  9. a b Eurovision Song Contest 1984 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  10. a b Eurovision Song Contest 1985 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  11. a b Eurovision Song Contest 1986 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  12. a b Eurovision Song Contest 1987 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  13. a b Eurovision Song Contest 1988 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  14. a b Eurovision Song Contest 1989 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  15. a b Eurovision Song Contest 1990 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  16. a b Eurovision Song Contest 1991 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  17. a b Eurovision Song Contest 1992 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  18. a b Eurovision Song Contest 1993 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  19. a b Eurovision Song Contest 1994 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  20. a b Eurovision Song Contest 1995 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  21. a b Eurovision Song Contest 1996 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  22. a b Eurovision Song Contest 1997 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  23. a b Eurovision Song Contest 1998 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  24. a b Eurovision Song Contest 1999 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  25. a b Eurovision Song Contest 2000 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  26. a b Eurovision Song Contest 2001 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  27. a b Eurovision Song Contest 2002 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  28. a b Eurovision Song Contest 2003 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  29. a b Eurovision Song Contest 2004 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  30. a b Eurovision Song Contest 2005 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  31. a b Eurovision Song Contest 2006 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  32. a b Eurovision Song Contest 2007 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  33. a b Eurovision Song Contest 2008 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  34. a b Eurovision Song Contest 2009 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  35. Eurovision Song Contest 2010 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  36. a b Eurovision Song Contest 2011 Final eurovision.tv. Viitattu 6.5.2012.
  37. a b Eurovision Song Contest 2012 Grand Final eurovision.tv. Viitattu 30.5.2016.
  38. a b Eurovision Song Contest 2013 Grand Final eurovision.tv. Viitattu 30.5.2016.
  39. a b Eurovision Song Contest 2014 Grand Final eurovision.tv. Viitattu 30.5.2016.
  40. a b Eurovision Song Contest 2015 Grand Final eurovision.tv. Viitattu 30.5.2016.
  41. a b Stockholm 2016 eurovision.tv. Viitattu 24.5.2017.
  42. a b Kyiv 2017 eurovision.tv. Viitattu 24.5.2017.
  43. Facts & figures eurovision.tv. eurovision.tv. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  44. Detailed overview: conductors for Sweden andtheconductoris.eu. Viitattu 14.5.2018.

Aiheesta muualla muokkaa