Rudolf Joachim von Thadden (20. kesäkuuta 1932 Trieglaff, Pommeri18. marraskuuta 2015[1]) oli saksalainen historiantutkija, joka luennoinut pitkään keski- ja nykyajan historiaa Göttingenin yliopistossa.

Opiskeltuaan historiaa, teologiaa sekä ranskan kieltä ja kirjallisuutta Tübingenin, Sorbonnen ja Göttingenin yliopistoissa Rudolf von Thadden suoritti 1958 filosofian tohtorin tutkinnon Göttingenissä, jossa hänestä tuli johtava tutkija vuonna 1967. Siellä hän toimi myös filosofian tiedekunnan rehtorina sekä Länsi-Saksan yliopistonrehtoreiden yhteistyöelimen jäsenenä.

Vuodesta 1983 von Thadden toimi Ranskan ja Saksan välisen tutkimusyhteistyön parissa. Hän toimi vuosina 1994 - 2007 lähellä Berliiniä toimivan Genshagen-säätiön johtajana ja sai vuonna 2000 Ranskan kunnialegioonan komentajan ansiomerkin.

Ranskan ja Saksan tutkimusyhteistyön edistämisen ja nykyajan historian lisäksi von Thaddenin mielenkiinnon kohteina olivat erityisesti Preussin historia 1600-luvulta, vertaileva eurooppalainen kulttuurihistoria ja kirkkojen historia, joista viimeisimpiä hän lähestyi ennen kaikkea yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Hänen julkaisuistaan hakuteoksen asemaan on noussut Fragen an Preußen, joka julkaistiin vuonna 1981. Muita julkaisujen aiheita olivat hugenotit, liberalismi ja nykyajan historia.

Lähteet muokkaa

  1. RUDOLF VON THADDEN lebenswege.faz.net. Viitattu 15.4.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.