Rodrigo ”Rod” Andrés González Espíndola (s. 19. toukokuuta 1968 Valparaíso, Chile) on saksalaisen Die Ärzte -yhtyeen basisti ja laulaja.

Rodrigo González 1998.

Nuoruus muokkaa

Rodrigon vanhemmat olivat chileläisen presidentin Pinochetin poliittisesti vainottuja, minkä vuoksi heidät otettiin turvaan Hampuriin. Perhe eli Hampurissa sotilaallissa oloissa siihen asti, kunnes Rodrigon isä löysi itselleen töitä. Rodrigolla on myös vanhempi sisko nimeltä Claudia, joka on myös muusikko.

Die Erbenistä Die Ärzteen muokkaa

Jo nuorena González oli mukana monessa yhtyeessä, joista ensimmäinen oli nimeltään Die Erben. Vuonna 1986 hän soitti banjoa hampurilaisessa punkyhtyeessä Die Goldenen Zitronen ja vuodesta 1988 vuoteen 1989 hän oli Rainbirds-yhtyeen kitaristi.

González tutustui Die Ärzte -yhtyeen rumpaliin Bela B.:hen, kun molemmat vannoutuneina KISS-faneina lauleskelivat baarissa juovuksissaan KISS-yhtyeen kappaleita. Tuolloin González oli KISS Army -yhtyeen jäsen. Bela B. innostui Gonzálezin taidoista ja ottikin tämän kitaristiksi yhtyeeseensä S.U.M.P., jota myöhemmin kutsuttiin nimellä Depp Jones. Depp Jones joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja hajosi lopulta vuonna 1992.

Gonzálezista tuli Die Ärzte -yhtyeen uusi basisti vuonna 1993, kun se perustettiin uudelleen. Toisin kuin Die Ärzten edellisestä basistista Hagen Lieblingistä, Gonzálezista tuli yhtyeen virallinen jäsen.

Muut projektit muokkaa

González työskentelee bänditoiminnan ohella myös tuottajana eri yhtyeille ja taiteilijoille, minkä lisäksi hänellä on yhteissopimus Rodrec-levyfirman kanssa. González on ollut myös saksalaisen Abwärts-punkyhtyeen kitaristi vuodesta 2004 asti.

Aiheesta muualla muokkaa