Rocinha

slummialue Rio de Janeirossa, Brasiliassa

Rocinha on Rio de Janeiron ja Brasilian suurin yksittäinen slummi eli favela. Sen asukasluvusta ei ole tarkkaa tietoa, vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaita on 70 000, mutta arvioitu väkimäärä on 180 000 henkeä.[1] Rocinha sijaitsee Rio de Janeiron eteläosassa eli Zona Sulissa, São Conradon ja Gávean kaupunginosien välissä jyrkällä vuorenrinteellä noin kilometrin päässä kaupungin suosituimmista rannoista.

Rocinha
Rocinhan favela Rio de Janeirossa vuonna 2010.
Rocinhan favela Rio de Janeirossa vuonna 2010.

Rocinha

Koordinaatit: 22°59′19″S, 43°14′48″W

Valtio  Brasilia
Osavaltio Rio de Janeiro
Suuralue Rion metropoli
Kaupunki Rio de Janeiro
Favela Rocinha
Väkiluku (2010)  ([1]) 70 000 (arvioiden mukaan saattaa olla 180 000)


















Katunäkymää

Rocinha on muiden faveloiden tapaan saanut alkunsa 1900-luvun puolessavälissä, kun Brasilian koillisosasta alkoi muuttoliike työn perässä Brasilian kaakkoisosaan, jossa oli matalapalkkaisia töitä. Siellä oli kuitenkin pula huokeista asunnoista ja ihmiset alkoivat sen vuoksi rakentaa kaupunkien laidoille omia hökkeleitä ja taloja.[2] Rocinhan alueella väestönkasvu on nopeaa ja kaupunginhallinnon näkökulmasta hallitsematon rakentaminen vilkasta.

Rocinhan elinolot, rakenne ja infrastruktuuri muokkaa

Rakennukset muokkaa

Vaikka Rocinha onkin yhä favela, sen elinolot ja infrastruktuuri ovat suhteellisen hyvät verrattuna moniin muihin Brasilian ja Etelä-Amerikan slummeihin. Suurin osa taloista on rakennettu betonista, laastista ja tiilistä ja jotkin ovat monikerroksisia.[1] Ammattimaisten rakentajien rakentamien talojen ja liikerakennusten seassa on myös asukkaiden itsensä tekemiä.[2]

Vesi, viemäröinti ja sähkö  muokkaa

Lähes kaikkiin taloihin tulee vesi ja sähkö.[1] Sähkö- ja putkityöt ovat itse tehtyjä ja sähköjohdot on vedetty tolpista taloihin ristiin rastiin ilmassa.[2] Sanitaatio on ongelmallinen alueella ja Rocinhan läpi talojen keskellä kulkee avoviemäri, joka johtaa jätevedet pois alueelta.[1]

Tiet ja liikkuminen  muokkaa

Tiet ovat kapeita, jotkin vain polkuja, mutta osa on päällystettyjä ja niin leveitä, että niillä pystyy ajamaan autoilla.[2] Ennen vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja ja vuoden 2016 olympiakisoja Rocinhaan haluttiin rakentaa köysirata. Se maksoi 210 miljoonan realia, vuoden 2017 kurssilla 64 miljoonaa dollaria.[3][4] Asukkaat kuitenkin vastustivat hanketta ja olisivat halunneet, että siihen käytetyillä rahoilla olisi parannettu viemäröintiä ja jätehuoltoa. Heistä funikulaari olisi ollut käytännöllisempi, koska se pysähtyy asemalla jolloin liikuntaesteiset voivat helpommin siirtyä sisään ja ulos.[5] Yhteisön vastustuksesta huolimatta köysirata toteutettiin. Sen toiminnassa oli kuitenkin ongelmia ja katkoja useita kertoja. Se suljettiin joulukuussa 2016, eikä sen uudelleen käyttöönotosta annettu tietoa.[3][4]

Liiketoiminta  muokkaa

Alueella on paljon liike- ja muuta toimintaa, kuten pankkeja, apteekkeja, bussilinjoja ja myös oma televisiokanava sekä epävirallinen postipalvelu.[1][6] Rocinhassa toimii myös useita asukasyhdistyksiä ja kansalaisjärjestöjä, jotka pyrkivät kohentamaan alueen oloja ja integroimaan sitä tiiviimmin muuhun kaupunkiin.

Rikollisuus muokkaa

Monen muun favelan tavoin Rocinha on ollut vaihtelevasti erilaisten rikollis- ja huumeliigojen hallinnassa. Viimeisin vaikutusvaltainen Rocinhan rikollisjohtaja Bem-Te-Vi joutui poliisien tappamaksi vuonna 2005.[7] Vaikka tällaiset liigat toisaalta suojelevat faveloita muilta jengeiltä ja tuovat paljon kaivattuja resursseja niiden kehitykselle, ne myös pitävät alueitaan hyvin tiukassa kontrollissa sekä pyörittävät huumekauppaa ja muuta rikollisuutta, kuten pankkiryöstöjä, muualla kaupungissa. Tämän tiukan kontrollin vuoksi tavallinen katurikollisuus on Rocinhassa vähäistä,[8] mutta yhteenotot muiden jengien välillä ja toisaalta poliisin kanssa johtavat monesti dramaattisiin, aseellisiin selkkauksiin.

Vuonna 2011 uutisoitiin, että Brasilian poliisi valtasi Rocinhan. Tarkoitus oli rajoittaa rikollisuutta ennen lähestyviä vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja ja vuoden 2016 olympiakisoja.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Favela life: Rio's city within a city BBC News Latin America & Caribbean. 9.6.2014. Viitattu 9.8.2016. (englanniksi)
  2. a b c d Bevins, Vincent: Brazil police’s takeover of slums from gangs is a mixed blessing The Los Angeles Times. 25.11.2012. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  3. a b Ferreira, Karine: What Happened to the Providência Cable Car? RioOnWatch. 18.1.2017. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  4. a b Ride to nowhere: Cable car above Rio favela closed ABS-CBN News. 12.4.2017. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  5. Rocinha Says No to Cable Car RioOnWatch. 25.7.2013. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  6. Atkinson, Kinga: How Safe are the Favelas in Rio The AWOL Family – Awolfamily.com. 25.8.2015. Arkistoitu 10.3.2020. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  7. Brazil: Police kill Erismar Rodrigues Moreira known as Bem-Te-Vi, the head of a drug-trafficking gang which controlled Rio de Janeiro's biggest slum in Rocinha Reuters. 30.10.2005. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  8. Rion suurin slummi houkuttaa varakkaitakin. (Los Angeles Timesin juttu suomennettuna.) Helsingin Sanomat, 18.7.1994, s. A 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. Brazilian police invade Rio's biggest slum The Guardian. 13.11.2011. Viitattu 9.8.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa