Robert William Paul

Robert William Paul (1869–1943) oli englantilainen insinööri ja tarkkuustyökalujen ja optisten laitteiden valmistaja, joka ajautui enemmän tai vähemmän sattuman kautta elokuvamaailmaan ohjaajaksi ja tuottajaksi. Häntä voidaan pitää yhtenä elokuvan pioneeriajan keskeisimmistä henkilöistä, vaikka hän jääkin usein Lumièren veljesten ja Georges Mélièsin varjoon.

Urakehitys muokkaa

R.W. Paul oli tuottelias englantilainen insinööri, joka päätyi mm. erilaisia kameroita kehiteltyään ohjaajaksi. Kreikkalaisten Papastakyotenipoulousin veljesten ylipuhumana R.W. Paul valmisti tarkkoja kopioita Edisonin kinetoskoopista todettuaan, ettei laitteella ollut patenttisuojaa USA:n ulko-puolella. R.W. Paul toimitti Euroopan markkinoille kokonaiset 60 kinetoskooppia vuonna 1895. Tuolloin elokuva oli vielä aivan lapsenkengissä, ja uusien keksintöjen patenteista kiisteltiin jatkuvasti. Kehitettiin mm. kinetografi, kinetoskooppi, kronofotografia, bioskooppi ja teatrografia.

Vuoden 1895 lopussa Lumièren veljekset lanseerasivat kinematografinsa, joka esiteltiin lontoolaisyleisölle 20.2.1896. Samana päivänä R.W. Paul esitteli oman kameransa ja projektorinsa, teatrografian. Tästä seurasi kiivas taistelu markkinaosuuksista. Lumièrin veljeksille antoi etumatkaa heidän taloudellinen tilanteensa. Kilpailu keskittyi filmien tekotavan lisäksi erityisesti sisältöön.

R.W. Paul säilytti hyvin asemansa niin brittiläisillä kuin skandinaavisillakin markkinoilla. Lumièrin veljekset kulkivat kiertueilla Manner-Euroopassa ja Venäjällä, kun R.W. Paul kiinnostui pohjoismaisista markkinoista. Hän esitti jo vuonna 1897 filminsä Tukholmassa. Hieman myöhemmin R.W. Paul antoi kuvata myös kokonaisen sarjan filmejä Norjan Hammerfestissä. Sarjaan kuului yhteensä 18 osaa, joista vain yksi on jäljellä. R. W. Paulin tiedetään kuvanneen myös Ruotsissa mm. Tukholman ensimmäisiä sähköllä kulkevia raitiovaunuja, mutta kaikki filmikopiot ovat hävinneet.

Vuosina 1896–1908 R.W. Paul tuotti yli tuhat filmiä. Osa filmeistä tehtiin Espanjassa, Portugalissa, Egyptissä ja Skandinaviassa. Ulkomailla kuvatuissa filmeissä kuvattiin paikallisia tapoja. Kotioloissaan hän kuvasi lasikattoisessa ateljeessa, jonka hän rakennutti vuonna 1899 New Southgateen Pohjois-Lontooseen. Ateljeessa oli liikuteltavat sivuseinät auringonvalon hyödyntämistä varten sekä kiskoille kiinnitetty kamerajalusta, jotka yhdessä muodostivat eräänlaisen liikkuvan kameran.

R.W. Paulilla oli tärkeä rooli elokuvan sturm-und-drang-vuosina^selvennä, ei vain tuottajana, ohjaajana, elokuvien levittäjänä ja uudistajana, vaan myös johtavana voimana brittiläisessä elokuvateollisuudessa. Hän taisteli kaikkien elokuvien pakollisen arkistoinnin puolesta. Paul halusi myös parantaa elokuvateattereiden paloturvallisuutta ja järjestää koulutusta elokuvakoneenkäyttäjille. Hän osallistui vuoden 1909 elokuvakongressiin Pariisissa, jossa yhtenä kohtana esityslistalla oli uusi sopimus elokuvien tuottajien ja esittäjien välillä, mikä vastasi Edisonin amerikkalaista kartellia. Ehdotus ei mennyt läpi, mikä onkin voinut vaikuttaa siihen, että Paul vetäytyi kokonaan elokuvatuotannosta; häneltä vaadittiin suurempia investointeja, jotka uhkasivat hänen menestyksekkäitä insinöörikauppojaan.

Vuosi tämän jälkeen R.W. Paul teki jotakin yllättävää: hän antoi nimittäin polttaa kaikki negatiivinsa lähes 15 vuoden elokuvatuotannon ajalta, joka käsitti lähes tuhat teosta. Tämä teki hänestä elokuvataiteen oman Herostratoksen. Teoksista on enää jäljellä vain eri puolilta löydettyjä katkelmia.

Robert William Paul jatkoi työskentelyään erilaisten insinööriprojektien parissa. Hänen yrityksensä liittyi yhteen Cambridge Instrument Companyn kanssa vuonna 1918, ja hänestä tuli uuden yrityksen johtaja. Hän myös tuki taloudellisesti tieteellistä tutkimusta koko elämänsä ajan.

Tuotanto muokkaa

Vuodelta 1896 on säilynyt 15 filmikatkelmaa. Public Hall -yleisön makuun oli varmasti koominen elokuva 2 am eli The Husband’s Return, jossa humalainen aviomies saapuu kotiin ja saa ärtyneeltä vaimoltaan sen, mitä ansaitseekin. Näissä filmeissä käytettiin kuva kuvalta -tekniikkaa ja niissä esiintyivät usein Englannin kuninkaalliset ja sotilaat. Elokuvien tarkoitus olikin esitellä Englantia suurvaltana.

Aikaisimmat elokuvat kuvasivat yksinkertaisia kaupunkilaiselämän ilmiöitä kamera sijoitettuna näyttelijöiden sekaan. Tästä tavasta kehittyikin elokuvalle tyypillinen kuvakieli, mutta uusissa aiheissa keskityttiin nyt selvemmin viihteellisimpiin valintoihin, kuten jo mainittu hummaileva isäntämies.

Yksinkertaisemman huumorin jälkeen R.W. Paul alkoi kehittää kuvallista ilmaisuaan. Hän teki paljon erilaisia muotoon liittyviä kokeiluja. Näistä kokeiluista on oiva esimerkki junaonnettomuudesta kertova elokuva A Railway Collision (1900), jossa R.W. Paul käytti pienoismalleja, jotka loivat yleisölle aidon ja pelottavan tunnelman. Vuonna 1901 R.W. Paul kiinnostui myös taikuuden esittämisestä elokuvan keinoin.

R.W. Paul otti Georges Mélièsilta paljon vaikutteita, jotka näkyvät esimerkiksi elokuvassa The ? Motorist (1906). Vaikutus oli kuitenkin myös toisensuuntainen. R.W. Paulin elokuva Undressing Extraordinary (1901) kuvaa miestä, joka vaihtaa asua nopeassa tempossa. Elokuvassa on vaikuttava leikkaus. Energisesti liikehtivä mies vaihtaa asua taukoamatta, ja hänen päällään vaihtelevat frakit, univormut ynnä muut muuttumattomassa tilanteessa kesken liikkeen. Georges Méliès käsitteli tätä samaa aihetta kaksi vuotta myöhemmin filmissään The Inn Where No Man Rests.

Vuonna 1901 R.W. Paul teki oman versionsa Dickensin romaanista Scrooge, or Marley’s Ghost, jolloin väritetyt elokuvat tulivat uusina innovaatioina mukaan kuvioihin. Elokuva oli sikäli uniikki, että se perustui myös kirjalliseen alkuperäisteokseen.

R.W. Paul sijoitti mielellään sketsintapaisia elokuviaan ravintolamiljööseen, kuten elokuvassa A Chess Dispute (1903). Myös spiritismi oli toistuva teema hänen elokuvissaan. Vuonna 1906 R.W. Paul palasi elokuvatuotannossaan mielikuvitusmaailman kuvaamiseen. Hän teki muun muassa elokuvan A Lively Quarter-Day, joka enteili tulevien vuosikymmenten slapstick-komedioita.

Useissa R.W. Paulin elokuvissa voidaan nähdä itse alku sille, josta kehittyi myöhemmin osa mykkäelokuvien estetiikkaa ja tunnusmerkkejä. Kun elokuvateollisuus kehittyi edelleen, elokuvat perustettiin yhä useammin kirjallisuuteen tai alkuperäisteoksiin, jotka pyrkivät usein psykologisiin hahmotteluihin.

R.W. Paulin parhaat elokuvat ovat enemmän sukua Mélièsille sekä Keystone Kopsille ja Charlie Chaplinille kuin sille, miltä mykkäelokuvat tulivat näyttämään 20-luvulla. Tämä yllättävä, joskus pelottava ja kaiken järjen vastainen tapa, jossa visuaaliset mahdottomuudet saattoivat seurata toisiaan peräkkäin, on varmasti kiehtonut ajan elokuviin tottumatonta yleisöä – ja tekee sitä varmasti edelleen. Tämän alkuvaiheen elokuvallinen kerronta, näyttämöllinen ja kuvallinen kekseliäisyyden Klondyke, alkoi vähitellen, mutta kuitenkin hyvin pian, tunkeutua perinteisen dramatiikan piiriin. Tietyissä R.W. Paulin elokuvissa on puhdasta surrealistista kekseliäisyyttä, joka on sittemmin kadonnut näytelmäelokuvataiteesta. Vallan ovat sen sijaan ottaneet animaatioelokuvat, vaikka ne eivät olekaan täysin sama asia. Animaatioelokuvissa mahdoton on odotettua, kun taas tavallisissa näytelmäelokuvissa ei odoteta tapahtuvan hulluja, odottamattomia sattumuksia.