Robert Hichens (16. syyskuuta 188223. syyskuuta 1940) oli yksi RMS Titanicilla mukana olleista kansimiehistä ja oli Titanicin ruorissa kun laiva törmäsi jäävuoreen 14. huhtikuuta 1912. Hichens komennettiin pelastusveneeseen 6. Laivan upottua Hichens kieltäytyi veneen matkustajien pyynnöstä huolimatta palaamasta pelastamaan meressä olleita ja muun muassa veneessä ollut Molly Brown oli uhannut heittää hänet yli laidan. Hichens joutui kuulusteluihin, joissa hän todisti ettei ollut haukkunut meressä olleita ruumiita kankeiksi ja että hän oli saanut toiselta perämieheltä Charles Lightollerilta ja kapteeni Edward Smithiltä käskyn soutaa kohti valoa, jonka neljäs perämies Joseph Boxhall oli nähnyt horisontissa. Hichens vapautui häntä kohtaan esitetyistä syytöksistä.

Robert Hichens

Hichens kuoli vuonna 1940 sydänkohtaukseen hänen ollessa mukana SS English Traderilla, joka oli ankkurissa Aberdeenin lahden liepeillä.

Syyskuussa 2010 Hichensin nimi tuli jälleen esiin kun Charles Lightollerin pojantytär Louise Patten kertoi lehdistölle kirjansa Good as Gold julkistamistilaisuudessa, että Lightollerin päiväkirjan mukaan Hichens oli jäävuorta väistettäessä tulkinnut väärin ensimmäisen perämiehen William Murdochin käskyn ja oli kääntänyt ruoria vahingossa oikealle eikä vasemmalle, mikä olisi aiheuttanut laivan osumisen jäävuoreen. Britannian tiedustelupalvelu kuitenkin todisti, että kuudes perämies James Paul Moody olisi valvonut Hichensin tekoja ja ilmoittanut Murdochille, että käsky oli tulkittu oikein. Myös Hichensin lapsenlapsenlapsi Sally Nilsson kyseenalaisti Pattenin väitteen.