Robert ”Bob” Cochran on televisiotuottaja, joka tunnetaan parhaiten televisiosarja 24:n luojana yhdessä Joel Surnowin kanssa.[1]

Cochran käsikirjoitti 1987–1988 kaksi jaksoa televisiosarjaan L.A. Law. Kahtena seuraavana vuonna hän oli käsikirjoittamassa sarjaa Viinitila Falcon Crest. Vuonna 1991 hän toimi myös sarjojen Sons and Daughters ja The Antagonists käsikirjoittajana sekä sarjan The Commish tuottajana ja käsikirjoittajana. Cochran tuotti 1995 sarjaa Kunnian miehet, johon hän käsikirjoitti kolme jaksoa. Vuosina 1997–2001 Cochran oli luovana konsulttina sarjassa La Femme Nikita. Hän myös käsikirjoitti sarjaan 13 jaksoa. Vuonna 2001 hän käsikirjoitti minisarja Attilan ja loi televisiosarja 24:n, jonka tuottajana hän on alusta asti toiminut. Cochran on käsikirjoittanut 17 jaksoa 24:ään. Tämän jälkeen hän on tuottanut ja käsikirjoittanut vuonna 2007 sarjaa Company Man, tuottanut ja käsikirjoittanut pilottijakson sarjaan The Call ja vuonna 2008 tuottanut sarjaa The Madness of Jane.[2] Hän on myös ollut mukana käsikirjoittamassa 24:stä elokuvaa, jonka tuotantoa ei ole kuitenkaan aloitettu.[3]

Cochran on voittanut 2002 Emmy-palkinnon parhaasta draamasarjan käsikirjoituksesta yhdessä Joel Surnowin kanssa. Seuraavana vuonna hän oli voittamassa Yhdysvaltain tuottajakillan parhaan draamasarjan tuottajan palkintoa yhdessä muiden 24:n tuottajien kanssa. Vuonna 2006 24:n tuottajatiimi voitti Monte Carlon TV-festivaaleilla parhaan kansainvälisen tuottajan palkinnon ja Emmy-palkinnon parhaasta draamasarjasta.[4]

Lähteet muokkaa