Riuttahaikara
Riuttahaikara (Egretta gularis) on haikaroiden heimoon kuuluva haikaralaji.
| Riuttahaikara | |
|---|---|
.JPG) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Haikaralinnut Ciconiiformes |
| Heimo: | Haikarat Ardeidae |
| Suku: | Haikarat Egretta |
| Laji: | gularis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Riuttahaikara on 55-68 senttimetriä pitkä ja sen siipiväli on 88-112 senttimetriä. Lajista esiintyy kaksi eri värimuotoa, valkoinen ja lyijynharmaa. Valkoinen muoto muistuttaa suuresti silkkihaikaraa. Riuttahaikara on samanmuotoinen ja -kokoinen, mutta sen nokka on yleensä hieman pidempi ja tyveltään paksumpi, mutta muuten paksumpi ja yleensä hieman alaspäin kaareva. Nokka ei myöskään ole kokotumma kuten silkkihaikaralla, vaan reunoilta ja kärjestä kellertävä. Jalat ovat harmaanmustat nilakn puoliväliin asti, mutta nilkan alaosat ja varpaat ovat himmeänkeltaiset. Joskus jalat voivat olla laajemminkin kellertävät. Valkoisen värimuodon nuorilla yksilöillä on puvussaan yleensä mustia siipisulkia.[2]
Levinneisyys muokkaa
Riuttahaikaroita tavataan Länsi-Afrikassa Atlantin rannikolla ja sisämaassa ja Itä-Afrikassa Intian valtameren rannikolla sekä Punaisenmeren ja Arabianmeren ja Persianlahden rannikoilla. Lajin muuttotavoista ei tiedetä paljon, mutta se on luultavasti osittain muuttolintu.[1]
Elinympäristö muokkaa
Riuttahaikarat suosivat kivi- tai hiekkarantoja ja riuttoja ja särkkiä.[1]
Ravinto muokkaa
Riuttahaikarat käyttävät ravinnokseen pääasiassa kaloja, äyriäisiä ja nilviäisiä, mutta myös sirkkoja, toukkia ja kastematoja.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e BirdLife International: Egretta gularis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 82. Otava, 2010. ISBN 978-951-2-21351-2.