Riku kirjamaassa (engl. The Pagemaster) on Joe Johnstonin ohjaama nuortenelokuva vuodelta 1994. Pääosassa on Macaulay Culkin. Elokuva muuttuu kesken kaiken piirretyksi. Suomenkielisestä dubbauksesta vastaa Pekka Lehtosaari. Elokuvan englanninkielinen nimi on The Pagemaster eli Sivujen Valtias.

Riku kirjamaassa
The Pagemaster
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä James Horner
Kuvaaja Alexander Gruszynski
Tuotantosuunnittelija Joe Alves
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö

Turner Entertainment Co.

20th Century Fox
Levittäjä InterCom
Netflix
Ensi-ilta 1994
Kesto 76 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Riku on pelokas noin 10-vuotias poika joka on normaalia arempi ja pelokkaampi. Hän luottaa aina tiedelehtien onnettomuustilastoihin ja nukkuukin esimerkiksi kypärä päässä ja maanjäristyspakkaukset lakanoiden alla. Eräänä päivänä Rikun isä rakentaa hänelle majaa. Poika luettelee kuinka suuri osa onnettomuuksista tapahtuu puissa ja korkeissa paikoissa. Isä on tulossa alas majasta kunnes hän putoaa yllättäen. Hän ei kykene juuri liikkumaan ja käskee Rikua hakemaan kaupasta nauloja.

Matkalla Rikua vastaan tulee hänen ikätovereitaan, jotka ovat rakentaneet hyppyreitä pyörilleen ja he näkevät, kun hän polkee horjuen kohti kauppaa. He alkavat pilkata Rikua ja hän lähtee polkemaan lujempaa. Yhtäkkiä taivaalle myrsky, joten Riku päättää hakea sateensuojaa kirjastosta. Kirjastossa hän tapaa ystävällisen Mr.Deweyn, kirjastonhoitajan, joka kertoo millaisia seikkailuja kirjojen parissa voi kokea. Hän antaa Rikulle kirjastokortin. Riku lähtee tutkimaan salaperäistä kirjastoa. Dewey neuvoo Rikun suuntaavan kohti suurta exit-merkkiä, jos hän sattuu eksymään.

Riku löytää tiensä valtavalle ja oudolle kryptalle jonka kattoon on maalattu kuuluisien fantasiahahmojen kuvia. Kun hän tarkastelee kattoa, huomaamattaan Rikun sadetakista alkaa valua vesitippoja maahan. Hän liukastuu, lyö päänsä ja menettää tajuntansa. Hän herää ja huomaa että kirjasto on mennyt kiinni. Kattomaalauksien maalit alkavat sulaa ja valua muodostaan. Niistä sekoittuu värikäs lohikäärme, joka alkaa jahdata Rikua ympäri aavemaisen autiota kirjastoa. Paikoista josta lohikäärme kulkee, tulee piirrettyä. Niin käy myös Rikulle, joka jää maalilohikäärmeen alle.

Riku huomaa vielä elävänsä, piirretyksi muuttuneessa kirjastossa, jossa hän pian kohtaa Sivujen Valtiaan, Pagemasterin, joka neuvoo Rikulle ”etsivänsä rohkeutta sydämen syvimmästä kolkasta” kun kauhuntunne yllättää. Sen jälkeen hän kohtaa kaksi puhuvaa kirjaa: Seikkailun ja Sadun.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Suomalaiset ääninäyttelijät muokkaa

  Juha Hyppönen    Sivujen Valtias  
  Antony Bentley    Riku  
  Jarmo Koski    Seikkailu  
  Tom Wentzel    Kauhu  
  Maija-Liisa Peuhu    Satu  
  Jukka-Pekka Palo    Tohtori Jekyll  
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.