Rebekka (elokuva)
Rebekka (Rebecca) on Alfred Hitchcockin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuvaklassikko vuodelta 1940.[1] Se perustuu englantilaisen Daphne du Maurierin samannimiseen romaaniin (1938). Elokuvan käsikirjoituksen ovat laatineet Joan Harrison ja Robert E. Sherwood ja sen on tuottanut David O. Selznick. Elokuvan pääosissa näyttelevät Laurence Olivier ja Joan Fontaine.
| Rebekka | |
|---|---|
| Rebecca | |
 |
|
| Ohjaaja | Alfred Hitchcock |
| Käsikirjoittaja |
Joan Harrison Robert E. Sherwood |
| Perustuu | Daphne du Maurierin romaaniin Rebekka |
| Tuottaja | David O. Selznick |
| Säveltäjä | Franz Waxman |
| Kuvaaja | George Barnes |
| Leikkaaja |
Hal Kearn James Newcom |
| Tuotantosuunnittelija | Lyle R. Wheeler |
| Lavastaja | Lyle R. Wheeler |
| Pääosat |
Laurence Olivier Joan Fontaine Judith Anderson George Sanders |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Selznick International Pictures |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta |
12. huhtikuuta 1940 31. maaliskuuta 1950 (Suomi) |
| Kesto | 130 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 1 288 000 USD |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Rebekka oli Hitchcockin ensimmäinen elokuva Yhdysvalloissa. Vaikka se tehtiin Yhdysvalloissa, se on hyvin englantilainen elokuva: ohjaaja, näyttelijät ja romaani olivat englantilaisia, kuten myös elokuvan kauhuromanttinen tyyli.[2]
Rebekka on ainoa Hitchcockin elokuvista, joka on saanut parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Hitchcock ei kuitenkaan itse saanut palkintoa, sillä parhaan elokuvan Oscarin saa aina tuottaja.
Rebekka oli 6. kesäkuuta 1951 Berliinin ensimmäisten elokuvajuhlien avajaiselokuvana.[3]
Juoni muokkaa
Nuori nainen (sekä elokuvassa että romaanissa nimetön) tapaa Ranskan Rivieralla Maxin de Winterin ja he menevät naimisiin. Winterin kotikartanossa Manderleyssa rouva de Winterillä ei ole helppoa, sillä henkilökunta suhtautuu uuteen rouva de Winteriin varsin penseästi – varsinkin taloudenhoitaja rouva Danvers, joka palvoo lähes sairaalloisesti edesmenneen rouva Rebekka de Winterin muistoa. Rouva Danvers yrittää jopa ajaa uuden rouva de Winterin itsemurhaan. Tutkimukset Rebekan kuolemasta avataan uudelleen ja sen seurauksena rouva Danvers sytyttää Manderleyn tuleen. Danvers kuolee ja Maxim aloittaa vaimonsa kanssa uuden elämän ilman Rebekan haamua.[2]
Näyttelijät muokkaa
| Laurence Olivier | … | Maxim de Winter |
| Joan Fontaine | … | toinen rouva de Winter |
| George Sanders | … | Jack Favell |
| Judith Anderson | … | rouva Danvers |
| Nigel Bruce | … | majuriGiles Lacy |
| Reginald Denny | … | Frank Crawley |
| C. Aubrey Smith | … | eversti Julyan |
| Gladys Cooper | … | Beatrice Lacy |
| Florence Bates | … | rouva Edythe Van Hopper |
| Melville Cooper | … | koulemansyyntutkija |
| Leo G. Carroll | … | tohtori Baker |
Hitchcockin cameorooli muokkaa
Hitchcockin cameorooli on noin 123 minuuttia elokuvan alun jälkeen (7 minuuttia ennen loppua). Hänet nähdään kävelemässä puhelinkopin ohitse, jossa George Sanders on soittamassa puhelua.[4]
Tuotanto muokkaa
Alkuteos ja käsikirjoitus muokkaa
Hitchcock oli kiinnostunut du Maurierin Rebekasta jo heti sen ilmestyttyä. Siitä oli kuitenkin tullut bestseller heti ilmestymisensä jälkeen ja sen elokuvaoikeudet maksoivat liikaa. Selznick neuvotteli tuolloin kirjan elokuvaoikeuksista ja osaltaan se vaikutti siihen, että Hitchcock solmi sopimuksen Selznickin kanssa. Toinen syy oli proosallisesti raha: Selznick lupasi elokuvaa kohden 40 000 dollaria eli 5 000 dollaria enemmän kuin MGM.[5] Rebekasta piti tulla Hitchcockin toinen Hollywood-elokuva – ensimmäisen piti olla Titanic. Hanke kuitenkin kariutui, koska Selznick ei saanut vuokrattua sopivaa laivaa kuvauksia varten.[6]
Hitchcockit saapuivat Los Angelesiin maaliskuussa 1939.[7] Hitchcock aloitti virallisesti Selznickillä 10. huhtikuuta 1939 ja Hitchcock, Alma Reville ja Joan Harrison ryhtyivät kirjoittamaan Rebekan ensimmäistä luonnosta, jonka pohjalta Philip MacDonald sai kesäkuussa valmiiksi käsikirjoitusversion, joka ei ollut hollywoodimainen treatment (juoni ja noin 50 tärkeimmän kohtauksen kuvaus enintään 50 sivulla) vaan parisataasivuinen opus, jossa oli tarkat ohjeet vuoropuhelua, juonenkehitystä ja kuvausta varten.[8]
Käsikirjoituksen takia Hitchcock sain ensimmäisen Selznickin kuuluisista muistioista. Vuonna 1969 Hitchcock kuvasi sitä sanoin: "Se oli niin pitkä, että sain vasta äsken luettua sen. Luulenpa että siitä olisi saanut hyvä elokuvan: Kaikkien aikojen pisin tarina." Muistiossaan Selznick teilasi Hitchcockin käsikirjoituksen täydellisesti, sillä se poikkesi liiaksi Du Maurierin romaanista. Selznick oli sitä mieltä, että koska hän oli ostanut Rebekan, hän myös halusi tehdä sen mukaisen elokuvan. Romaani oli ollut suurmenestys eikä siitä siksi pitäisi Selznickin mielestä tehdä "vääristeltyä ja vulgääriä versiota".[8] Tämä oli Hitchcockille aivan uusi kokemus, sillä Englannissa hän oli tottunut siihen, että hänellä oli ollut jokseenkin vapaat kädet ja vaikeuksia olivat aiheuttaneet vain tuottajat, jotka olivat liikemiehiä ja kiinnostuneita rahasta. Selznickin kaltaista kaikkeen sekaantuvaan tuottajaa – joka myös oli älykäs, sivistynyt ja ammattinsa osaava – Hitchcock ei ollut vielä koskaan tavannut.[9]
Uutta käsikirjoitusta varten Selznick palkkasi Robert E. Sherwoodin. Ironista on, että Hitchcockin alkuperäisen käsikirjoituksen ainoa romaanille täysin uskollinen asia poistettiin ensimmäisenä. Romaanissa Maxim de Winter murhaa Rebekan, mutta ei saa rangaistusta ja lisäksi loppu oli vielä onnellinen. Yhdysvaltalaisten elokuvien tuotantokoodi ei hyväksynyt tällaista moraalittomuutta ja siksi käsikirjoitusta oli muutettava: joko Maxim saa rangaistuksen murhasta tai murha muutetaan onnettomuudeksi. Vaikka Sherwood sai nimensä alkuteksteihin, hänen panoksensa oli vähäinen ja suurin osa siitä liittyi käsikirjoituksen muokkaamiseen tuotantokoodin mukaiseksi.[10]
Roolijako muokkaa
David O. Selznick haki naispääosan esittäjää samankaltaisella kampanjalla, jota hän oli käyttänyt Scarlett O'Haran esittäjän etsimiseen Tuulen viemää -elokuvaa varten. Hänen ensimmäinen valintansa oli Loretta Young. Häntä seurasi Vivien Leigh, vaikkei hän Selznickin mielestä oikeastaan edes ollut sopiva rooliin. Leigh kuitenkin kieltäytyi roolista. Muita ehdokkaita olivat muun muassa Olivia de Havilland, Margaret Sullavan, Joan Fontaine ja Anne Baxter. Neuvoteltuaan Hitchcockin kanssa Selznick antoi lopulta roolin Joan Fontainelle, vaikka hänellä olikin ”puisevan” näyttelijän maine.[11]
Miespääosan valinta ei ollut niin näyttävää kuin naispääosan: ehdokkaina olivat oikeastaan vain Ronald Colman ja Laurence Olivier, joista jälkimmäinen sai roolin.[11]
Sivuosien esittäjien valinta oli paljon vaivattomampaa. Selznick hankki niihin näyttävän joukon Hollywoodissa olevia brittinäyttelijöitä: C. Aubrey Smith, Leo G. Carroll, Nigel Bruce, Reginald Denny ja Melville Cooper. Taloudenhoitajan rooliin Selznick olisi ensin halunnut Alla Nazimovan tai Flora Robsonin, mutta lopulta roolin sai Judith Anderson, joka osoittautui täydelliseksi tähän rooliin.[12]
Kuvaukset muokkaa
Rebekan kuvaukset alkoivat 8. syyskuuta 1939 ja ne olivat jo yhden kuukauden jälkeen pahasti myöhässä. Tähän vaikutti osaltaan sodan syttyminen Euroopassa ja Hitchcockin huoli Britanniassa olevien sukulaistensa puolesta. Toisaalta kuvaukset viivästyivät, koska Hitchcock käytti paljon aikaa Joan Fontainen koulimiseen. Rebekka oli Fontainen ensimmäinen suuri elokuva ja hänen työtään ei helpottanut se, että Laurence Olivier ei peittänyt pettämystään siitä, että Fontaine oli saanut rooli Vivien Leigh'n sijasta.[13]
Selznick ei ollut lainkaan tyytyväinen Hitchcockin kuvaustapaan. Tapansa mukaan Hitchcock kuvasi vain sen, mitä käsikirjoituksessa sanottiin. Hollywoodin tapaan olisi kuulunut kuvata kohtaukset myös kokonaisina, eri kuvakulmista sekä käyttää lähi- ja puolilähikuvia. Tällainen tuotantotapa antoi tuottajalle mahdollisuuden leikata elokuva haluamallaan tavalla. Hitchcockin kuvaustavalla elokuva voitiin leikata vain Hitchcockin etukäteen suunnittelemalla tavalla. Selznick yritti muuttaa Hitchcockin työskentelytapaa mutta turhaan.[9]
Kuvausten aikana Hitchcockin ja Selznickin suurimmat kiistat koskivat huumoria ja Manderleyn paloa. Hitchcock joutui luopumaan englantilaisille elokuvilleen tyypillisestä englantilaisesta huumorista Selznickin vaatimuksesta. Manderleyn paloa varten Selznick olisi halunnut, että savu olisi muodostanut taivaalle suunnattoman suuren R-kirjaimen. Hitchcock vastusti kiivaasti tällaista mielestään huonoa ajatusta. Sen sijaan hän kuvasi kohtauksen, jossa Rebekan huone palaa ja R-kirjaimella kirjailtu tyyny palaa tuhkaksi. Vastentahtoisesti Selznick tyytyi tähän, sillä Hitchcockin tarjoama ratkaisu oli halpa. Rebekan budjetti oli näet paisunut alkuperäisestä 950 000 dollarista yli miljoonaan dollariin.[14]
Vastaanotto muokkaa
Aikalaisarvioita muokkaa
Rebekan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 12. huhtikuuta 1940. Variety piti sitä taiteellisesti onnistuneena ja yhtenä vuoden parhaimmista elokuvista. Variety arveli kuitenkin sen miellyttävän ennen kaikkea kriitikoita, sillä tavalliselle katsojalle elokuva oli Varietyn mielestä ylipitkä. Hitchcock sai kiitosta vakuuttavasta ohjauksesta sekä tarinan motivaation ja tunnelman poikkeuksellisesta ymmärtämisestä. Eniten kiitosta sai kuitenkin Joan Fontaine, jolle Rebekka Varietyn mielestä saattaisi hyvinkin olla tie tähtiin.[15]
The Timesin arvostelija suhtautui elokuvaan penseästi. Hän piti Manderleyä mitä epäsymmetrisimpänä rakennuksena. Henkilöt ja tapahtumat puolestaan kuuluivat arvostelijan mielestä menneeseen ja huolettomaan maailmaan, jota hän piti äärimmäisen typeränä. Timesin mielestä Rebekka on oli omituinen ohjaus Hitchcockilta, joka arvostelijan mielestä kuitenkin suoriutui tehtävästään kunnialla. Timesin arvostelija ei ollut lainkaan innostunut Joan Fontainesta, joka hänen mielestään onnistui vain harvoin – ja silloinkin keinotekoisesti – herättämään roolihahmonsa elämään.[16]
Myöhempiä arvioita muokkaa
Rebekkaa pidetään nykyään yleisesti elokuvaklassikkona. The Timesin arvostelu ensi-illan aikaan oli nuiva, mutta Timesin arvostelun sävy uusintaensi-illan yhteydessä 1980 oli täysin päinvastainen. Kriitikko piikittelee aluksi brittejä heidän taipumuksestaan vähätellä omia saavutuksiaan, sillä esimerkiksi Rebekkaa ei oltu nähty Britannian elokuvateattereissa yli 20 vuoteen. Kiitosta sai Hitchcockin ohjaustyyli, joka tempaisi kriitikon mukaansa heti alkumetreiltä lähtien.[17]
Rebekan uusintaensi-ilta Britanniassa 2006 sai The Guardianin kriitikon Peter Bradshaw'n hehkuttamaan sen puolesta. Hänen mielestään elokuva oli niitä, joita oli pakko mennä katsomaan. Arvostelun mukaan se on yksi parhaimmista romaanien elokuvaversioista ja ylipäätään mestarillinen elokuva. Mielenkiintoista on, että myös Bradshaw kiinnittää huomionsa Manderleyn mittasuhteisiin, sillä Manderley on suurempi kuin moni englantilainen linna. Kriitikon mielestä kartanon koko vastaakin kalifornialaista käsitystä englantilaisesta kartanosta. Rebekasta kirjoitettaessa mainitaan usein Charlotte Brontë, mutta Bradshaw'n mielestä sopivampi vertauskohta olisi Evelyn Waugh'n Kourallinen tomua, joka teemoina ovat Rebekan tapaan yksinäisyys, nöyryytys ja seksuaalinen identiteetti.[18]
Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa
| Palkinto | Kategoria | Ehdokas | Lopputulos | Lähde |
|---|---|---|---|---|
| Oscar-palkinto | Elokuva | Selznick International Pictures | Voitto | [19] |
| Ohjaus | Alfred Hitchcock | Ehdokkuus | [19] | |
| Miespääosa | Laurence Olivier | Ehdokkuus | [19] | |
| Naispääosa | Joan Fontaine | Ehdokkuus | [19] | |
| Naissivuosa | Judith Anderson | Ehdokkuus | [19] | |
| Sovitettu käsikirjoitus | Robert E. Sherwood ja Joan Harrison | Ehdokkuus | [19] | |
| Musiikki | Franz Waxman | Ehdokkuus | [19] | |
| Mustavalkokuvaus | George Barnes | Voitto | [19] | |
| Lavastus (mustavalkoinen elokuva) | Lyle Wheeler | Ehdokkuus | [19] | |
| Leikkaus | Hal C. Kern | Ehdokkuus | [19] | |
| Erikoistehosteet | Jack Cosgrove ja Arthur Johns | Ehdokkuus | [19] |
Vaikutus Hitchcockin uraan muokkaa
Tuulen viemää ja Rebekka olivat niin valtavia menestyksiä, että Selznick International Pictures joutui häivyttämään voitot taseestaan eikä sen vuoksi voinut tuottaa elokuvia ennen kuin vuonna 1944 (Kunnes palaat). Hitchcock oli edelleen Selznickin palkkalistoilla, mutta Selznick joutui lainaamaan Hitchcockin muille studioille, jotta Hitchcock olisi työllistetty.[14]
Lähteet muokkaa
- Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Secaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
- Spoto, Donald: Alfred Hitchcock. Die dunkle Seite des Genies. Saksantanut Bodo Fründt. München: Wilhelm Heyne Verlag, 1986. ISBN 345355146X. (saksaksi)
- Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. Saksantanut Klaus Budzinski. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0. (saksaksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ LeVasseur, Andrea: Rebecca www.allrovi.com. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Harris & Lasky 1976, 89-93
- ↑ 1st Berlin International Film Festival June 6 - 17, 1951 Internationale Filmfestspiele Berlin. Arkistoitu 30.1.2010. Viitattu 26.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Alfred Hitchcock's Film Cameo Appearances filmsite.org. Viitattu 6.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Taylor 1980, 171
- ↑ Taylor 1980, 171–172.
- ↑ Spoto 1986, 236.
- ↑ a b Spoto 1986, 241–243.
- ↑ a b Taylor 1980, 180–182.
- ↑ Spoto 1986, 244.
- ↑ a b Harris & Lasky 1976, 89
- ↑ Spoto 1986, 246–247.
- ↑ Spoto 1986, 248–249.
- ↑ a b Taylor 1980, 184–186.
- ↑ Rebecca. Variety, 26.3.1940. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Rebecca. The Times, 27.6.1940. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
- ↑ On the Road to Manderley. The Times, 8.8.1980. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Bradshaw, Peter: Rebecca. The Guardian, 30.6.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k The 13th Academy Awards (1941) Nominees and Winners The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Arkistoitu 1.10.2014. Viitattu 30.8.2011. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Ferreira, Teresa: ”Reframing Absence: Masquerade as Turning Point in Du Maurier’s and Hitchcock’s Rebecca”, Turning Points: Concepts and Narratives of Change in Literature and Other Media, s. 229–244. Toim. Ansgar Nünning & Kai Marcel Sicks. Berlin: Walter de Gruyter, 2012. ISBN 978-3-11-029694-5.
Aiheesta muualla muokkaa
- 1 000 kuvaa Rebekasta Alfred Hitchcock Wikissä (englanniksi)
- Yksityiskohtainen juoniselostus Filmsite.org-sivustolla (englanniksi)