Ratapiiri (vuoteen 1963 ratajakso) oli 1891–1985 käytössä ollut Suomen rautatiehallituksen rataosaston aluehallinnon (ns. linjahallinnon) toimielinten nimitys. Niiden henkilökunta huolehti rataverkon tietyn osan ratojen, niiden varsilla olleiden laitteiden ja rakennusten ylläpidosta ja peruskorjauksista. Ratapiirien tehtäviin ei kuulunut uusien ratojen rakentaminen, vaikka ratapiirien päälliköt usein osallistuivat maa-alueiden pakkolunastustoimituksiin ennen rakennustöiden alkamista, mutta varsinaisesti huolenpito uudesta radasta alkoi sen liikenteelle avaamisesta. Ratapiirin ylimpänä virkamiehenä eli päällikkönä toimi ratainsinööri.[1][2]

Vuoden 1891 alusta alkaen Suomen rataverkko jaettiin 14 ratapiiriin. Vuonna 1927 piirejä oli 26, mutta seuraavana vuonna tehdyssä järjestelyssä niiden lukumääräksi päätettiin jälleen 14. Päälliköiden asemapaikoiksi määrättiin Helsinki, Joensuu, Kouvola, Kuopio, Oulu, Riihimäki, Savonlinna, Sortavala, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa ja Viipuri siten, että Viipuri oli kahden ratapiirin päällikön asemapaikka. Viidestoista ratapiiri perustettiin 1930 ja sen päällikön asemapaikaksi määrättiin Oulu. Lukumääräksi päätettiin 13 vuoden 1945 alusta alkaen ja seuraavina vuosikymmeninä määrää vähennettiin. Ratapiirien alueet muodostettiin yhteneviksi liikennepiirien alueiden kanssa 1960-luvun lopulla ja näin lukumääräksi tuli seitsemän: Helsingin, Joensuun, Kouvolan, Oulun, Pieksämäen, Seinäjoen ja Tampereen ratapiiri. Lähes kaikki ratapiirien tehtävät annettiin 1985 seitsemälle rautatiepiirille, jotka kuitenkin kolmen vuoden jälkeen korvattiin ratakeskuksilla.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Uusi tietosanakirja. Osa 16, palsta 787, hakusana ratapiiri. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
  2. a b Rautatiehallinnon ratapiirit 21.7.2020. Helsinki: Kansallisarkisto. Viitattu 26.12.2020.