Ranskalais-flaamilainen koulukunta
Ranskalais-flaamilainen koulukunta hallitsi eurooppalaista musiikkielämää 1400-luvun puolestavälistä aina 1520-luvulle asti. Se on saanut nimensä pohjoisranskalaisilta, alankomaalaisilta ja erityisesti flaamilaisilta säveltäjiltä, jotka työskentelivät hoveissa ja kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa aina Italiaa, Itävaltaa ja Espanjaa myöten.[1]
Raphael G. Kiesewetterin teoksen Die Verdienste der Niederländer um die Tonkunst (suom. Alankomaalaisten ansioista säveltaiteessa, 1826) perusteella musiikinhistoriassa on ollut tapana puhua flaamilaisesta (tai alankomaalaisesta) koulukunnasta, jota edusti erityisesti Dufay, Ockeghem ja Josquin. Nykyisin katsotaan, että vaikka nykyisten Hollannin ja Belgian alueet olivatkin renessanssin vokaalimusiikin keskeisiä alueita, samaan vaikutuspiiriin kuuluivat myös Ranska, erityisesti Burgundi, ja Italia ja käytetään termiä ranskalais-flaamilainen koulukunta. Latinan ohella koulukunnan teoksissa käytettiin myös flaamia ja ranskaa ja etelässä italiaa.[2]
Varhaiskausi muokkaa
Säveltäjät Johannes Ockeghem ja Antoine Busnoys edustivat koulukunnan varhaisempaa vaihetta. He käyttivät vielä monia keskiaikaisia sävellystekniikoita, kuten cantus firmus-rakenteita ja tenori-ääneen pohjautuvaa kontrapunktia, vaikka keksivät ja kehittivät jo monia renessanssimusiikin keskeisiä piirteitä: keskiajan musiikkia laajempi ääniala, äänien suurempi yhdenvertaisuus ja imitaation laajempi käyttö.[3][4]
Myöhäiskausi muokkaa
Ranskalais-flaamilaisen koulukunnan myöhäisemmän vaiheen säveltäjiin kuuluvat Jacob Obrecht, Heinrich Isaac ja ennen kaikkea Josquin Desprez. Koulukunnan myöhäiskauden säveltäjien musiikissa on monia yhdistäviä piirteitä. Teosten rakenteen määritteli pääasiallisesti vokaaliteoksen teksti ja kaikki äänet olivat suurin piirtein yhtä merkittäviä ja tenor äänen aseman harmonian pohjana korvasi hitaasti basso, eli harmonian alin ääni. Lainatut melodiat olivat edelleen yleisiä, mutta cantus firmus tavasta poiketen melodia jaettiin usein eri äänten kesken.[5]
Merkittävin koulukunnan säveltäjistä oli Josquin Desprez (tai Des Prez), joka toimi elämänsä aikana useissa merkittävissä viroissa Ranskassa ja Italiassa. Ottavio Petrucci, polyfonisen musiikin ensimmäinen painaja, julkaisi kolme kirjaa Desprezin musiikkia ja otti jokaisesta myös uusintapainoksen aikana, jolloin kukaan muu säveltäjä ei saanut julkaistua enempää kuin yhden teoksen. Josquin Desprezin musiikkia, joka sisältää muun muassa 18 messua, yli 50 motettia ja 65 chansonia imitoitiin, kopioitiin ja uudelleentyöstettiin aina 1500-luvun lopulle asti.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 190-191 Tunniste=ISBN 0-393-97991-1. W.W. Norton & Company, Inc., 2005.
- ↑ Veijo Murtomäki: Musiikkielämän yleiset taustaehdot Muhi - Flanderi ja Burgundi renessanssin synnyttäjinä. Sibelius Akatemia. Viitattu 27.11.2008.
- ↑ Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 192-198 Tunniste=ISBN 0-393-97991-1. W.W. Norton & Company, Inc., 2005.
- ↑ Todd McComb: JOHANNES OCKEGHEM Goldberg. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 3.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ a b Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 198-204 Tunniste=ISBN 0-393-97991-1. W.W. Norton & Company, Inc., 2005.