Rannikkorahkasammal

lehtisammallaji

Rannikkorahkasammal (Sphagnum affine) on kookkaita ja rotevia lajeja sisältävän Sphagnum-sektion hennoin laji. Se kuuluu Sphagnaceae-heimoon ja rahkasammalten sukuun.

Rannikkorahkasammal
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Erittäin uhanalainen [2]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Sammalet Bryobionta
Kaari: Lehtisammalet Bryophyta
Luokka: Sphagnopsida
Lahko: Sphagnales
Heimo: Sphagnaceae
Suku: Rahkasammalet Sphagnum
Laji: affine
Kaksiosainen nimi

Sphagnum affine
Ren. & Card.[3]

Katso myös

  Rannikkorahkasammal Wikispeciesissä

Ulkonäkö

muokkaa

Yleisväriltään rannikkorahkasammal on vaaleanvihreää tai kellertävää. Rannikkorahkasammal muistuttaa kalvakkarahkasammalta (Sphagnum papillosum), etelänrahkasammalta (Sphagnum palustre) ja vaalearahkasammalta (Sphagnum centrale). Rannikkorahkasammalen varsilehdet ovat noin 1 millimetrin ja haaralehdet noin 1,5 millimetrin mittaisia. Se on kaksikotinen.

Elinympäristö ja levinneisyys

muokkaa

Lajia esiintyy Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomessa sitä esiintyy ainoastaan kymmenellä eri paikalla Lounais-Suomessa. Sen elinympäristöä ovat suot ja nimensä mukaan rannat. Suomen uhanalaisuusluokittelussa rannikkorahkasammal on erittäin uhanalainen[4]. Sen uhkia ovat ojitus, turpeenotto ja metsien muutokset. Euroopassa laji on elinvoimainen.

Seuralaislajit

muokkaa

Rannikkorahkasammalen yleisimpiä seuralaislajeja ovat etelänrahkasammal, kalvakkarahkasammal, korpirahkasammal (Sphagnum girgensohnii), punarahkasammal (Sphagnum magellanicum) ja rämerahkasammal (Sphagnum angustifolium).

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Hallingbäck, T.: Sphagnum affine IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.8.2022. (englanniksi)
  2. Rannikkorahkasammal – Sphagnum affine Laji.fi. Viitattu 8.8.2022.
  3. Taksonomian lähde ITIS: Sphagnum affine. Viitattu 9.9.2009. (englanniksi)
  4. Ulvinen, Tauno & Syrjänen, Kimmo: Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa 2 ymparisto.fi. Viitattu 12.5.2012.