Randy Harrison

yhdysvaltalainen näyttelijä

Randolph Clarke ”Randy” Harrison (s. 2. marraskuuta 1977, Nashua, New Hampshire) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Parhaiten hänet tunnetaan roolistaan Justin Taylorina sarjassa Älä kerro äidille.[1]

Randy Harrison vuonna 2007.

Varhaiset vaiheet muokkaa

Harrison syntyi New Hampshiressa, mutta muutti 11-vuotiaana Alpharettan kaupunkiin Georgiaan ja kävi Pace Academyn yksityiskoulua pääkaupungissa Atlantassa. Harrisonin isä on suuren paperialan yrityksen toimitusjohtaja, ja äitiään hän on kuvaillut "pysäytetyksi taiteilijaksi." Hänen ainoa sisaruksena, vanhempi veli, työskentelee pankinjohtajana.

Harrison kävi Cincinnatin yliopistoa, jossa hän opiskeli musiikkilinjalla ja valmistui lopulta taiteen kandidaatiksi erikoistuneena teatterimusikaaleihin. Opiskeluaikanaan hän tähditti useita koulun produktioita kuten Hello Again, Shopping and Fucking ja Children of Eden. Lisäksi hänellä oli rooleja ympäri maata erilaisissa teattereissa. Tänä aikana Harrison näyttelikin muun muassa näytelmissä Violet, West Side Story, 1776, Kesäyön unelma, The Real Inspector Hound ja A Cheerer Evening.

Ura muokkaa

Vuonna 2000 Harrison teki ensimmäisen televisioesiintymisensä draamakomediassa Älä kerro äidille, jossa hän näytteli viiden tuotantokauden ajan Justin Tayloria.[2] Roolihahmonsa tavoin myös Harrison on homoseksuaali, ja hän saikin asialla suurta mediahuomiota.

Vuonna 2002 Harrison näytteli Seania televisioelokuvassa Bang Bang You're Dead, ja vuonna 2010 Harrison esitti Brutusta Patrick Donelleyn postmodernissa versiossa Julius Cesarista.

Yksityiselämä muokkaa

Vuosina 2002-2008 Harrison seurusteli toimittaja Simon Dumencon kanssa. He tapasivat Dumencon haastatellessa näyttelijää lehteen New York. Nykyään Harrison asuu Williamsburgin kaupunginosassa Brooklynin alueella New Yorkissa. Hänellä on kaksi kissaa, Ella ja Aggie.

Lähteet muokkaa

  1. Q+A: ‘Cabaret’ star Randy Harrison talks touring, nudity, Orlando massacre, ‘Queer As Folk’ 18.6.2016. Lasvegassun.com. Viitattu 24.7.2018 (englanniksi).
  2. Actor Randy Harrison: From ‘Queer As Folk’ ingenue to ‘Cabaret’ Emcee 7.4.2016. Miamiherald.com. Viitattu 24.7.2018 (englanniksi).

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Randy Harrison.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.