Raimo Vuoristo

suomalainen poliitikko

Raimo Johannes Vuoristo (s. 1. maaliskuuta 1943 Viipuri) on suomalainen rovasti ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1987–1995.[1]

Raimo Vuoristo
Kansanedustaja
21.3.1987–23.3.1995
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt1. maaliskuuta 1943 (ikä 81)
Viipuri
Ammatti pastori

Elämä ja ura muokkaa

Viipurissa syntyneen Vuoriston perhe siirtyi jatkosodan loppuvaiheessa evakkona Korpilahden Moksin kylään, josta he muuttivat vuonna 1947 vanhempien töiden perässä Harjavaltaan. Perheen isä työskenteli Outokummun tehtailla ja äiti muun muassa Harjavallan sairaalan keittiössä.[2]

Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Vuoristo valmistui teologian kandidaatiksi Turun yliopistosta 1970 ja suoritti pastoraalitutkinnon 1972. Hän työskenteli Kiukaisten vt. kirkkoherrana 1970, Tyrvään vt. kappalaisena 1970–1971 sekä Punkalaitumen kappalaisena 1971–1973, ennen valintaansa Rauman kaupunki- ja maaseurakunnan kappalaiseksi 1974.[1] Vuosina 1999–2003 Vuoristo toimi Rauman kirkkoherrana.[3][4]

Vuoristo oli mukana Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton toiminnassa jo kouluvuosinaan.[2] Raumalaisten sosialidemokraattien pyydettyä Vuoristoa ehdokkaaksi hän nousi eduskuntaan vuonna 1987. Kansanedustajana Vuoristo tunnettiin teologisesta lähestymistavastaan poliittisiin kysymyksiin. Hänen puheenvuorojaan luonnehdittiin filosofisiksi ja toisinaan jopa vaikeaselkoisiksi.[5] Vuoristo jätti kansanedustajan tehtävät kahden eduskuntakauden jälkeen vuonna 1995 ja palasi kappalaisen virkaansa Raumalle. Presidentin valitsijamiehenä hän oli vuonna 1988.[1]

Teokset muokkaa

  • Virtanen, Pentti ; Vuoristo, Raimo: Kotikirkko : välähdyksiä Rauman Pyhän ristin kirkosta. Rauma: Raimo Vuoristo, 2003. ISBN 952-91653-0-7.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Raimo Vuoristo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.2.2009.
  2. a b Ristilä-Toikka, Marjo: Juhlien saarnaaja, rovasti Raimo Vuoristo on ylpeä juuristaan: Karjalaisuus maistuu hyvältä. Vpl. Pyhäjärvi, 6.7.2018, nro 7, s. 5. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 9.10.2020.
  3. Raimo Vuoristo Rauman kirkkoherraksi Yle Uutiset Satakunnan Radio. 28.9.1999. Viitattu 6.11.2020.
  4. Kirkkoherrat Raumakuvasto. JN-Kulttuurivideot. Viitattu 6.11.2020.
  5. Sippola, Anna-Riitta: Pastorin työssä pääsee lähelle ihmistä. Helsingin Sanomat, 11.3.1993, s. A4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.10.2020.