Raidetaksi (Personal Rapid Transport (PRT), Kabinenbahn, Spårtaxi, APGM) on joukkoliikenteen järjestämiskonsepti, jossa pienet, automatisoidut vaunut kuljettavat muutaman matkustajan ryhmiä muusta liikenteestä tasoerotetulla rataverkolla. Järjestelmän tärkeänä perusajatuksena on, että matkustajat voivat valita itselleen määränpään vapaasti ja kulkevat muilla pysäkeillä pysähtymättä suoraan määränpäähän. Raidetaksin kannattajien ja kehittäjien ajatuksena on, että tällainen järjestelmä olisi kilpailukykyisempi yksityisauton kanssa kuin linja-autot ja kaupunkiraideliikenteen eri muodot.

ULTra-raidetaksi testiradalla.

Raidetaksijärjestelmiä on kehitetty 1970-luvulta alkaen Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Suomessa Hyvinkäällä toimiva teknologian kehittämiskeskus TechVilla on suunnittelemassa raidetaksijärjestelmää Vantaan Aviapolista ja Tampereen Hervantaa varten. Eero Paloheimo esitti 1990-luvulla autoliikenteen ja joukkoliikenteen korvaamista raidetaksityyppisellä "kupla"-järjestelmällä kirjassaan Syntymättömien sukupolvien Eurooppa (1996). Vaunujen ja asemien prototyyppejä on toteutettu, mutta toimivaa raidetaksijärjestelmää ei ole käytössä missään. Toteutetut raidetaksin tyyppiset järjestelmät ovat käytännössä muuttuneet pienimuotoisiksi automaattimetroiksi (Morgantown, Länsi-Virginia, Düsseldorfin lentokenttä). Toimivia raidetaksijärjestelmiä ei ole saatu toteutettua korkeiden kustannusten ja teknisten ongelmien takia.

Raidetaksijärjestelmien arvostelijat ovat esittäneet, että raidetaksikonseptissa on vaikea perusongelma. Niissä yhdistetään taksijärjestelmän yksikkökapasiteetti metron hintaiseen infrastruktuuriin. Vastustajat ovat myös esittäneet, että raidetaksihankkeet ovat vain keino hidastaa tai estää investointeja perinteiseen kaupunkiraideliikenteeseen. Raidetaksin kannattajat väittävät usein, että raidetaksi on toimiva teknologia. Teknologiaa ei ole kuitenkaan käytössä missään, joten se ei ole samalla tavalla toimivuutensa osoittanut teknologia kuin linja-auto, kaupunkiraideliikenne tai monorail eri muodoissaan.

Lähteitä muokkaa