RadioAstron on Venäjän avaruusjärjestön tiedesatelliitti, joka laukaistiin 18. heinäkuuta 2011 Zenit-2 (Fregat-SB-ylävaihe) kantoraketilla Baikonurista.[1][2][3] Satelliitti tekee VLBI-radioastronomisia mittauksia. Sen läpimitaltaan kymmenmetrinen antenni avattiin heinäkuussa 2011.[4]

Spektr-R laukaisualusta No.31:n testausvaihe, Baikonurin avaruuskeskus vuonna 2011.
RadioAstronin antennin malli.

Radioastron-hankkeella on pitkä tausta. Samanniminen ja -teemainen tiedesatelliitti oli tekeillä 1980-luvun alusta lähtien, silloin sitä johti Neuvostoliiton IKI Avaruustutkimusinstituutti. Hanke ei valmistunut 1990-luvun puoliväliin mennessä, jolloin mm. Suomi vetäytyi hankkeesta vaikka Insinööritoimisto Ylinen oli tehnyt valmiiksi ja toimittanut Venäjälle sitä varten radiometrivastaanottimen. 2000-luvulla hanke jatkui Venäjällä uudestaan, mutta missio on muuttanut muotoaan.lähde?

Satelliitin radioteleskoopin antennin halkaisija on 10 metriä. Satelliitin rata on hyvin elliptinen, radan perigeum on 600 km ja apogeum on 350 000 km. Satelliitti on suunniteltu toimimaan viisi vuotta. Alun perin satelliitin piti perustua Spektr-runkoon, joka on kehitetty Prognoz-EW-satelliittirungosta. Satelliitti piti laukaista Proton-K Blok-DM-2-raketilla. Nykyinen versio perustuu Navigator-runkoon ja laukaisu tapahtuu Zenit-3F raketilla Baikonurin kosmodromilta.lähde?

Satelliitin kehityksen päätaho Venäjällä on Lebedev-instituutti. Ohjelma on ollut alusta alkaen kansainvälinen - siinä on mukana 20 maata. Satelliitin valmistaa Lavotškin. 92 cm aallonpituudella toimivan vastaanottimen on rakentanut Intia (Radio Astronomy Center, joka on osa Tatan Institute of Fundamental Research-instituuttia), 18 cm vastaanotin tulee Australiasta (CSIRO - Commonwealth Scientific and Industrial Research Organization), 6 cm vastaanotin on venäläinen, 1,35 cm vastaanotin on suomalainen (TKK, laite on 2000-luvulla päivitetty National Radio Astronomy Observatoryssä Yhdysvalloissa ja Venäjällä Moskovan radiotieteen instituutissa), rubidium-kellon kehitti ESA ja Neuchatelin observatorio. Vetymaser-kello tulee Nižni Novgorodista. Avaruusaluksen komentokeskukset ovat Karhujärvellä Moskovan lähellä ja Jevpatorijassa Krimillä.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Kardashev, Nikolai & Kovalev, Yuri: RadioAstron Newsletter 1 Astro Space Center. 1.1.2010. Viitattu 24.8.2018.
  2. Krebs, Gunter Dirk: Spektr R (Radio-Astron) Gunter's Space Page. 11.12.2017. Viitattu 24.8.2018 (englanniksi).
  3. Krebs, Gunter Dirk: Orbital Launches of 2011 Gunter's Space Page. 19.4.2018. Viitattu 24.8.2018 (englanniksi).
  4. Russian space telescope unfurls giant antenna: official Spacedaily.com. 23.7.2011. Viitattu 24.08.2018 (englanniksi).
  5. Home page for the RadioAstron Project Astro Space Center. Viitattu 24.08.2018 (englanniksi).

Aiheesta muualla muokkaa