Raapekartonki
Raapekartonki eli raapepahvi on kuvataiteilijoiden, muun muassa sarjakuvantekijöiden työssään käyttämä materiaali. Kartongin pinta voi olla tumma tai valkoinen. Pinnan alla on valkoinen, hopean- tai kuparinvärinen pohja. Valkoinen pohja on kaoliinia, valkoista savea tai kalkkia. Raapekartonki voidaan tehdä itsekin mustaamalla valkoinen pahvi tussilla.[1]
Tässä menetelmässä kuva muodostuu, kun erikoisvalmisteisen kartongin pinnoite raaputetaan irti ja sen alta paljastuu toisen värinen pohja. Työ on hidasta ja vaatii tekijältä huolellisuutta. Ennen raaputusta pahvin pintaan voidaan piirtää luonnos esimerkiksi lyijykynällä. Kartonkia raaputetaan erityisillä raapetaltoilla tai katkoterällisellä kynäveitsellä.[2] Raapekartonki murtuu helposti, ja siksi työ on tehtävä tasaisella alustalla.[1] Raaputuksen jälkeen pinta voidaan värittää vesiväreillä tai huopakynillä.
Raapekartongin mitoitus ei ole ISO-standardin mukainen. Arkin koko voi olla esimerkiksi 305 x 229 mm.
Historia muokkaa
1800- ja 1900-luvun vaihteessa sanomalehtien kuvittajat käyttivät usein raapekartonkia. Tuohon aikaan harmaan eri sävyjen muodostaminen onnistui vain harvalla menetelmällä.
1970-luvulta lähtien raapekartonki on ollut eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten sarjakuvantekijöiden käytössä. Menetelmän suosion kasvu liittyi nousevaan avantgarde- ja taidesarjakuvasuuntaukseen. Pascal Doury ja Art Spiegelman olivat tekniikan uudessa tulemisessa ensimmäisten käyttäjien joukossa.
Nykyään tunnettuja kyseisen tekniikan käyttäjiä ovat myös Matti Hagelberg ja Thomas Ott.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Kupla-akatemia (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kvaak (Arkistoitu – Internet Archive)