QF 12 naulan 12 cwt -laivatykki
QF 12 naulan 12 cwt oli 1894 käyttöönotettu kolmen tuuman (76 mm) laivatykki, joka oli palveluskäytössä aina 1900-luvun puoleenväliin saakka. Tykin valmistaja oli Armstrong Whitworth Elswickissä ja sitä käytettiin Britannian kuninkaallisen laivaston ja Britteinsaarilta vientiin valmistetuissa aluksissa. Britanniassa 12 naulaa viittasi ammuksen painoon ja merkintä 12 cwt (massa ilmoitettuna brittiläisinä paunoina 12 × 112 paunaa = 1344 paunaa) putken ja lukon yhteispainoon, mitä käytettiin tietona erottamaan tykki muista 12 naulan tykeistä.
| QF 12 naulan 12 cwt | |
|---|---|
 Mikasan tyypin 41 3"/L40 -tykki |
|
| Aseen tyyppi | yksiputkinen laivatykki |
| Alkuperämaa |
 Yhdistynyt kuningaskunta |
| Palvelushistoria | |
| Palvelusvuodet | 1894-1945 |
| Valtion käytössä |
Yhdistynyt kuningaskunta Italia Japani |
| Sodissa |
Toinen buurisota Boksarikapina Venäjän-Japanin sota Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota |
| Valmistushistoria | |
| Suunniteltu | 1893 |
| Valmistajat |
Elswick Ordnance Company Vickers Japan Steel Works Canadian Pacific Railway Gio. Ansaldo & C. |
| Tekniset tiedot | |
| Paino | 510 kg |
| Pituus | 3,12 m |
| Piipun pituus | 3 m |
| Tulinopeus | 15 laukausta minuutissa |
| Lähtönopeus | 670 m/s |
| Ampumakulmat | 40 |
| Maksimikantama | 10740 metriä |
Britannian kuninkaallinen laivasto muokkaa
Mk I- ja Mk II -tykit oli asennettu useimpiin ensimmäisessä maailmansodassa palvelleisiin hävittäjiin ensin pääaseiksi ja myöhemmin apuaseiksi torjumaan sukellus- ja torpedoveneitä. Tykkejä asennettiin aina I-luokkaan saakka. Tykkejä asennettiin myös D- ja E-luokan sukellusveneisiin kansitykeiksi. Tykkejä asennettiin lisäksi Majestic-, Canopus-, Formidable-, London- ja Duncan-luokan sekä viiteen ensimmäiseen King Edward VII -luokan taistelulaivaan torjumaan torpedoveneitä. Risteilijöistä tykillä varustettiin Cressy-, Drake-, Kent-, Eclipse-, Highflyer- ja Challenger-luokkien alukset.[1]
Tykeistä tehtiin viimeinen sotaa edeltänyt tilaus heinäkuussa 1910 ja kun vanhentuneet alukset siirrettiin reserviin jäi tykkejä runsaasti varastoihin. Huhtikuussa 1912 päätettiin tykkien huolto lopettaa. Sodan aikana kuitenkin tykkien tarve kasvoi ja apualuksien aseistamiseksi tykkiä tilattiin jälleen toukokuussa 1915. Niitä poistettiin raskaista sotalaivoista ja ne siirrettiin sluuppien, partioalusten, miinanraivaajien, troolareiden ja muiden alusten aseistukseksi kuten vesilentokoneiden emälaivat HMS Ark Royal ja HMS Pegasus sekä miinalaiva HMS Princess Margaret.[1]
Tykin ilma-ammunnan mahdollistavat versiot asennettiin muun muassa HMS Nairanaan ja HMS Pegasukseen, myöhempiin Hunt-luokan miinanraivaajiin sekä puomialuksiin. 16. marraskuuta 1918 tykkejä oli aluksilla 1321 kappaletta ja lisäksi 21 odotti asentamista.[1]
Valmistusmäärät[1]:
- Mk I ennen sotaa 1482 kappaletta sekä 44 armeijalle luovutettua, sodan aikana 1147 kappaletta, joista 511 Yhdysvalloissa sekä 46 armeijalle ja siirtomaihin luovutettua
- Mk II 2010 kappaletta, joista kaikki sodan aikana
- Mk III 400 Japanissa sodan aikana valmistettua tykkiä
Toisessa maailmansodassa Mk V -tykit, joissa oli yhdestä kappaleesta valettu putki, olivat käytössä saattajilla kuten troolareilla, korveteilla ja osalla hävittäjistä sekä aseistetuilla kauppalaivoilla sekä pinta- että ilma-ammuntoihin sopivana asennuksena.
Italia muokkaa
Armstrongin valmistamilla 12 naulan tykeillä varustettiin Giuseppe Garibaldi- ja R. Elena -luokkien alukset sekä osa hävittäjistä. Tykkimalli nimettiin Italian laivastossa malliksi 76/40 A 1897 (aiemmin pelkkä 76 A).[2]
Japani muokkaa
Tykki nimettiin keisarillisen Japanin laivastossa tyypin 41 3 tuuman 40 pituuskaliiperin tykiksi. Se asennettiin useisiin taistelulaivoihin ja risteilijöihin apuaseeksi.
Lähteet muokkaa
- Friedman, Norman: Naval Weapons of World War One - Guns, Torpedoes, Mines and ASW Weapons of All Nations. Barnsley: Seaforth Publishing, 2011. ISBN 978-1-84832-100-7. (englanniksi)