Pyttipannu on suomalaisessa ja ruotsalaisessa ruokaperinteessä esiintyvä ruokalaji. Siihen kuuluu yleensä kuutioitua perunaa, sipulia sekä lihaa tai makkaraa, jotka paistetaan runsaassa rasvassa. Lopuksi saatetaan lisätä kermaa tai paistettu kananmuna annoksen päälle. Paistetun kananmunan tilalla voi olla myös raaka munankeltuainen aseteltuna kuoren puolikkaaseen. Yleisesti tarjottu lisäke on etikkapunajuuret tai -kurkut.

Lautasellinen kaupasta ostettua pyttipannua.
Kotitekoinen pyttipannu.

Pyttipannu-nimi tulee sen ruotsinkielisestä vastikkeesta "pytt i panna", joka tarkoittaa pieniä paloja pannussa.[1]

Vaikka pyttipannu on tyypillistä edullista tähderuokaa, siitä on tullut lounaaksi tai oluen kanssa nautittava ravintola-annos. Esimerkiksi tamperelainen ravintola Tillikka on tunnettu erityisesti runsaasta pyttipannustaan, joka on ravintolan suosituin annos.[2]

Pyttipannun kaltaista ruokaa on valmistettu kaikissa kulttuureissa, ja kaikkina aikoina. Pohjoismainen muoto pyttipannusta sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä.[3]

Pyttipannua teki tunnetuksi Tore Wretman kirjassaan Svensk husmanskost. Wretman pyrki kirjassaan määrittelemään oikeaoppisen pyttipannun ainekset ja valmistustavan korostaen kuitenkin samalla, ettei pyttipannulla oikeastaan ole reseptiä ollenkaan.[4]

Erilaisia versioita pyttipannusta muokkaa

Bellmanin pannu on saanut nimensä siitä, kun tarinan mukaan runoilija Carl Michael Bellman lisäsi pyttipannuunsa kermaa.[5]

Rydbergin pihvi ei nimestään huolimatta ole pihvi. Rydbergin pihvin valmistukseen käytetään naudan sisä- tai ulkofileetä. Ruoka on nimetty tukkukauppias ja laivanvarustaja Abraham Rydbergin mukaan. Rydberg rakennutti 1800-luvun puolivälissä Tukholmaan hotellin.[6] Rydbergin pihvi tarjoillaan usein raa'an kananmunan kanssa, joskus myös paistetulla kananmunalla, jonka keltuainen on jätetty valuvaksi.[7] Annos viimeistellään piparjuuriraasteella, sinappikermalla ja persiljasilpulla.[8] Aitoon Rydbergin pihviin ei kuulu etikkainen kurkku, tai punajuuri.[9]

Rydbergin pihvistä on muunnelma Gretan pihvi, jossa muna on keskeisessä roolissa. Nimensä ruoka on saanut ravintoloitsija Fredrik Odénin vaimon Gretan mukaan.[10]

Samankaltaisia annoksia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Rantanen, Tiina: Klassikkoruokia. Reseptit & tarinat, s. 82. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-31797-5.
  2. Tillikka tarkoittaa pyttipannua 2005. Viisi Tähteä. Arkistoitu 16.9.2011. Viitattu 6.8.2011.
  3. Christer Lindgren, Hannu Konttinen: Pyttipannu, s. 9. Otava, 2006. ISBN 951-1-20601-x.
  4. Christer Lindgren, Hannu Konttinen: Pyttipannu, s. 10. Otava, 2006. ISBN 951-1-20601-x.
  5. Pyttipannu runoilijan tapaan syntyy lorauksella kermaa is.fi. 20.5.2015. Viitattu 9.7.2019.
  6. Christer Lindgren, Hannu Konttinen: Pyttipannu, s. 33. Otava, 2006. ISBN 951-1-20601-x.
  7. Christer Lindgren, Hannu Konttinen: Pyttipannu, s. 34. Otava, 2006. ISBN 951-1-20601-x.
  8. Suvi Rüster: Pyttipannu muuntuu moneksi – luksuspyttis, vegeversio ja aasialainen pannu soppa365.fi. 28.2.2022. Viitattu 4.10.2022.
  9. Christer Lindgren, Hannu Konttinen: Pyttipannu, s. 35. Otava, 2006. ISBN 951-1-20601-x.
  10. Lena Sewall: Med smak av Karlstad nwt.se. 11.9.2008. Arkistoitu 18.4.2013. Viitattu 9.7.2019.