Pyhän Annan luostari

Pyhän Annan luostari oli dominikaaninen nunnaluostari, jota suunniteltiin perustettavaksi ensin Turkuun ja sitten Raisioon 1400-luvun alkupuolella. Luostari ei kuitenkaan koskaan aloittanut toimintaansa, vaan sen perustamista varten kerätyt varat ja maaomaisuus annettiin Naantalin birgittalaisluostarin perustamiseen.[1] Sitkeän perimätiedon mukaan Pyhän Annan luostari olisi kuitenkin ollut toiminnassa ja sijainnut Turun Luostarikorttelissa. Luostarikortteli on kuitenkin saanut nimensä vanhemmasta, vuonna 1249 perustetusta Pyhän Olavin dominikaanikonventista.[1]

Aboa Vetus Ars Nova -museossa toimii ekumeeninen Pyhän Annan kappeli, joka viittaa perimätietoon Pyhän Annan luostarista.

Suunnitelma nunnaluostarin perustamiseksi muokkaa

1400-luvun alussa Turun hiippakunnassa toimi kaksi dominikaanikonventtia ja yksi fransiskaanikonventti, jotka oli kaikki suunnattu miehille. Keskiajan Suomessa oli kasvava tarve tarjota myös yläluokkaisille naisille mahdollisuus hengelliseen elämään, ja siksi Turkuun alettiin suunnitella naisille tarkoitettua konventtia. Varhaisimman tiedon mukaan piispa Bero Balk olisi perustanut luostarin Koroisiin vuonna 1412, mutta kyseinen muistiinpano on epäluotettava. Sen sijaan varmoja tietoja on Pyhän Annan luostarille vuonna 1414 ja uudelleen 1430-luvulla tehdyistä lahjoituksista.[1]

Vuonna 1432 suunnitelma oli edennyt niin pitkälle, että piispa Maunu Tavast ja Turun tuomiokapituli hankkivat Raisiosta tiloja luostarin perustamista varten. Vuonna 1438 Ruotsin valtaneuvosto teki kuitenkin päätöksen birgittalaisluostarin perustamisesta Maskuun. Uusi luostarihanke päätti Pyhän Annan luostaria koskeneet suunnitelmat, ja tuomiokapituli luovutti 12. huhtikuuta 1442 kaikki luostarihankkeeseen ohjatut varat uudelle birgittalaisluostarille, joka siirrettiin seuraavana vuonna paremmalle paikalle Raisioon, ja sen yhteyteen perustettiin Naantalin kaupunki.[1]

Lähteet muokkaa

  • Gardberg, C. J. 2005. Veritas – Totuus! Turun dominikaanit keskiajalla. Helsinki: Schildts Kustannus.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Gardberg 2005, s. 65–66.