Pyhäkoulu (yhtye)

entinen suomalainen punkyhtye

Pyhäkoulu oli hämeenlinnalainen deathrock-vaikutteita omaksunut hardcore punk -yhtye, joka toimi vuosina 1984–1990.

Seitsenvuotisen toimintansa aikana Pyhäkoulu julkaisi neljä levyä, joista yksi oli LP. Yhtyeen keulahahmona ja laulajana toimi Sanna "Saku" Rajala, joka oli jo vuosia toiminut paikkakunnan punkpiireissä. Alun perin ideana oli perustaa tyttöyhtye, mutta aie kaatui kitaristin puutteeseen. Pyhäkoulun perustajajäsenet olivat Rajala, rumpali Kaija Haavisto sekä basisti Tiina Prunnila.

Ensikeikan kokoonpano oli kuitenkin Rajala (laulu), Juha "Pera" Perkiömäki (kitara), Kaija Haavisto (rummut) sekä Ari Salvisto (basso). Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisi yhdessä kankaanpääläisen Abortti 13:n kanssa EP:n Lapsuusmuistoja. Ensimmäisen levyn jälkeen basistiksi vaihtui Sami "Läski" Kiiski. Vuonna 1986 yhtye levytti helsinkiläiselle Dekadenz-levymerkille kahdeksan kappaleen mini-LP:n. Levyn jälkeen rumpaliksi tuli loimaalaisen Seppo Kankareen jälkeen Olli Lehtonen. Kokoonpano muuttui vielä kerran, kun Perkiömäki muutti Saksaan. Tilalle tuli Ari-Pekka "Ape" Lappalainen, joka oli hämeenlinnalaisen alakulttuurijulkaisu Nuohon päätoimittaja. Rajalalla ja Lappalaisella oli myös aikaisempaa yhteistyötä taustalla punk-orkesteri "Saasteen" muodossa.

Vuonna 1987 yhtye julkaisi omakustanne-EP:n Sankari. Vuonna 1988 Lappalainen kuoli auto-onnettomuudessa, eikä Pyhäkoulu ollut enää entisensä. Lappalaisen tilalle tuli Jani Seppälä, ja yhtye julkaisi vielä Lappalaisen muistolle LP:n Post Mortem. Pyhäkoulu hajosi lopullisesti vuonna 1990.

2010-luvulla Rajala teki comebackin ja toimi helsinkiläisen Neurovisio-punkyhtyeen vokalistina vuosina 2015–2018. Yhtye soitti myös Pyhäkoulun kappaleita "Korttitalo", "Krapula" ja "Siat". lähde?

Lähteet muokkaa

  • Järvelä, Jukka. Homma Kävi: Erään Pikkukaupungin Pophistoria. Hämeenlinna: Karisto, 1997.