Puskumoreeni
Puskumoreeni (engl. push moraines) tai myös reunamoreenivalli [1] on moreenimuodostuma, joka on jäätikön aiheuttama moreenista ja muusta kiviaineksesta muodostunut maaston pitkä ja kapea kohomuoto. Se on jäätikön reunamoreenien eli päätemoreenien alamuoto. Niitä syntyy jäätiköiden jäätikkökielekkeiden eteen poikittain jäätikön virtaamissuuntaan nähden. Puskumoreenimuodostumia tavataan myös Suomessa, mutta ne syntyivät yleensä viime jääkauden loppuvaiheessa noin 10 000 vuotta sitten.[2][3]
Muodostumisteoria muokkaa
Puskumoreenilla on maastossa yleensä pitkä mutta kapea muoto. Sen jäätikön puoleinen sivu voi olla loiva, mutta vastakkainen sivu on jyrkempi. Se selittyy virtaavan jäätikön puskusta. Jäätiköt sulavat kesäisin ja jäätikön etureuna perääntyy silloin taaksepäin. Kun sulaminen vähenee, etenee jäätikön reuna johtuen sen virtaamisesta. Liukuessaan eteenpäin, jäätikön reuna kaapii mukaansa paljasta maata ja kerryttää sitä vallin jäätikön eteen. Edellisen vuoden valli saa näin vuosittain täydennystä ja reunavalli kasvaa suuremmaksi. Toisinaan jäätikön reuna pysähtyy eri kohtaan kuin aiemmin, jolloin muodostuu uusi valli. Tällaista vallia kutsutaan syntytapansa mukaan puskumoreeniksi. Laaksoissa virtaavissa jäätiköissä on kaareva etureuna, jonka muoto toistuu myös puskumoreenissa. Sen leveys on lähes jäätikkövirran leveys. Puskumoreeneja voi muodostua veteen tai kuivalle maalle.[3][1]
Viime jääkaudella muodostui mannerjäätikön puskuliikkeistä moreenivalleja, jotka erottuvat maastosta edelleen. Viime jääkauden loppuvaiheessa jäätiköt samalla sulivat ilmaston lämmettyä. Siksi puskumoreenien joukkoon sekoittui pohjamoreenin lisäksi sulamisveden tuomaa kiviä, soraa, hiekkaa ja savea, jotka sekoittuivat moreeniin jäätikön puristaessa maa-ainekset yhteen kasaan.[3]
Suomessa tavattavat puskumoreenit ovat yleensä alle 10 metriä korkeita, jolloin ne ovat muodostuneet pienistä vuosittain tapahtuneista jäätikön puskuista. Jos jäätikön reuna pysyttelee edestakaista liikettä lukuun ottamatta paikoillaan, voi jäätikön puskemaa maa-ainesta kertyä paljonkin. Huippuvuorilla on jäätikön puskuliike kuorinut maa-ainesta jäätikön alta syväksi syvännealtaaksi ja kerrostanut puskemansa maa-aineksen eteensä lähes kilometrin pituiseksi vyöhykkeeksi. Myös Salpausselät ovat tällaisia reunamuodostumia, johon on sekoittunut moreenin lisäksi moninkertainen määrä veden huuhtomaa maa-ainesta. Muodostumien heterogeenisuus rajaa sen mieluimmin reunamuodostumaksi kuin reunamoreeniksi, saatikka puskumoreeniksi. Reunamuodostumat voidaankin jakaa puskujen toiston mukaan kolmeen luokkaan: puskumoreenit (yhdestä muutamaan puskuun), reunamoreenit (muutamia tai kymmeniä puskuja) ja reunamuodostumat (kymmenistä satoihin puskuihin).[3][1]
On huomattava, että myös jäätikkövirran sivuilla on moreenia, jota kutsutaan sivumoreeniksi.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Palmu, Jukka-Pekka: Moreenimuodostumien inventointi, s. 18–20. Suomen ympäristö- sarja. Helsinki: Ympäristöministeriö, 1999. nro 292. ISBN 952-11-0462-7. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.9.2021).
- ↑ Reunamoreeni (sanakirja) Geologia.fi. Viitattu 2.9.2021.
- ↑ a b c d Litmanen, Tanja: Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernummella, Pro Gradu-tutkielma, Turun Yliopisto, 2012, s. 33–35, 60 ja 64, Viitattu 2.9.2021
Aiheesta muualla muokkaa
- Moreenimuodostumat (inventointi)