Puolan sota
Puolan sota (myös toinen Puolan sota) oli sota Puolan ja Ruotsin välillä vuosina 1600–1629. Sodan syynä oli aikaisempi Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kamppailu Ruotsin valtaistuimesta sekä Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön hallinta Baltiassa. Sota jakautui neljään eri osaan, joiden välissä oli aselepoja. Se oli myös osa suurempaa niin sanottua kuusikymmenvuotista sotaa (1598–1661) Ruotsin ja Puolan välillä. Samaan sotaan kietoutui vielä Puolan ja Moskovan välinen sota 1605–1618, jossa ruotsalaisia taisteli välillä venäläisten rinnalla, sekä Ruotsin ja Venäjän välinen sota (ns. Inkerin sota) 1611–1617.
| Puolan sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa kuusikymmenvuotista sotaa | |||||||||
 J. Lautuksen vuonna 1603 piirtämä kuva vuoden 1601 Riian piirityksestä.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
.jpg)
Alkuvaihe Liivinmaalla 1600–1611 muokkaa
Puolan sota alkoi vuonna 1600, kun Sigismund päätti valloittaa Eestinmaan Ruotsilta. Vaikka puolalaiset luulivat valloituksen olevan helppo, sotaonni kääntyi ja Ruotsi valtasi suurimman osan Puolan Liivinmaasta. Alkuvuonna 1601 puolalaiset saivat apuvoimia ja löivät ruotsalaiset Kokenhausenin taistelussa, ja hyökkäysvuoro vaihtui. 1602 Ruotsin hallinnassa oli enää Pohjois-Liivinmaan suurimmat kaupungit ja 1604 enää Tallinna, Narva ja Pärnu.
Kesällä 1605 Ruotsi kokosi uuden sotavoiman ja nousi maihin Riian lähellä, joka oli tarkoitus vallata ja piiritettiinkin. Puolalaisten piiritetyn kaupungin avuksi lähettämä armeija löi perinpohjaisesti kolme kertaa suuremman Ruotsin armeijan 27. syyskuuta 1605 Kirkholman taistelussa ja Kaarle IX vältti niukasti vangiksi joutumisen. Tämän jälkeen sota jatkui hiljaisempana vuoteen 1608, jolloin ruotsalaiset hyökkäsivät uudestaan kreivi Ernst von Mansfeldin johtamana, mutta puolalaiset torjuivat tämänkin yrityksen. Aselepo solmittiin 1611 kun Kaarle IX kuoli ja kummatkin maat keskittyivät hyötymään Venäjän sekasorron ajasta.
Farensbach 1617–1618 muokkaa
Wolmar Farensbach hallitsi Dünamünden linnaa Väinäjoen suulla Puolan alaisuudessa. 1616 hän riitautui puolalaisten kanssa ja lupasi siirtyä Ruotsin puolelle. Ruotsi otti haltuunsa Pärnun, Dünamünden ja muutamia pienempiä linnoja, mutta pienen liettualaisen armeijan saapuessa Farensbach vaihtoi taas puolta. Ruotsi menetti muut linnat, mutta Pärnu jäi sen hallintaan. Aselepo solmittiin kahdeksi vuodeksi marraskuussa 1618.[1]
Riian valtaus 1621–1622 muokkaa
Rauhanneuvotteluiden epäonnistuttua Puolan kanssa (Sigismund ei suostunut luopumaan vaatimuksistaan Ruotsin kruunuun) Kustaa II Aadolf lähti hyökkäykseen Liivinmaalla kesällä 1621. Ensitavoitteena oli Riian valtaus. Riika antautuikin kuukauden piirityksen jälkeen syyskuussa. Muuta merkittävää ei saavutettu ja heinäkuussa 1622 solmittiin taas aselepo, joka kesti vuoteen 1625 asti.
Liivinmaan valtaus muokkaa
Sotatoimia jatkettiin kesällä 1625. Kesän aikana Ruotsi valtasi Väinäjoen rantojen linnat, Väinänlinnaa lukuun ottamatta, sekä Tarton. Tammikuun 7. päivänä Puola-Liettuan ja Ruotsin armeijat kohtasivat Wallhofin taistelussa, jossa muu armeija seurasi vierestä, hakkapeliitat kokeilivat Kustaan uutta taktiikkaa, atakkia, ja murskasivat vastustajansa. Wallhofin jälkeen maaliskuussa solmittiin uusi aselepo.
Preussin sota 1625–1629 muokkaa
Taustaa muokkaa
Preussin alue pirstoutui kolmeen osaan saksalaisen ritarikunnan vallan luhistuessa 1525. Länsi-Preussi liitettiin maakuntana Puolaan, Itä-Preussista muodostettiin Preussin herttuakunta ja Danzig jatkoi vapaakaupunkina. Brandenburgin vaaliruhtinas peri Preussin herttuakunnan 1618, jolloin vaaliruhtinas oli Preussin herttuana Puolan hallitsijan vasalli. Brandenburgin vaaliruhtinas Georg Vilhelm oli lisäksi Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin puolison Maria Eleonoran veli.[2]
Sota muokkaa
Kustaa II Adolf päätti siirtää hyökkäyksensä painopisteen lännemmäksi ja hän nousi 25. kesäkuuta 1626 joukkoineen maihin Preussin rannikolla Pillaussa (nykyinen Baltijsk). Joukkoja oli kaikkiaan kahdeksan jalkaväkirykmenttiä ja kolme skvadroonaa eli puolirykmenttiä. Lisäksi Tukholmassa oli joukkoihin lisätty vielä kaksi drabanttikomppaniaa, jolloin jalkaväkeä oli kaikkiaan 80 komppaniaa. Jalkaväen lisäksi oli yhdeksän komppaniaa ratsuväkeä ja jonkin verran tykistöä. Joukot nousivat maihin lähes ilman vastarintaa, koska alueen varustamistyöt oli aloitettu vasta kesäkuun alussa, ja joukkojen siirrot olivat vielä kesken.[3]
Kustaa II Adolf siirsi laivoilla joukkojaan Passarge-joen suulle, jotta voitaisiin luoda Veikseliin ulottuva tukialue. Alt Passarge (nykyinen Stara Pasłęka) vallattiin 29. kesäkuuta rynnäköllä, jolla murskattiin sinne ehtineiden noin 1 000 puolalaisen sotilaan vastarinta. Braunsbergista (nykyinen Braniewo) luotiin varuskuntakaupunki ja sinne jätettyjen joukkojen tuli vallata myös Ermelandin tärkeimmät kaupungit Wormditt (nykyinen Orneta), Guttstadt (Dobre Miasto) ja Mehlsack (Pieniężno). Heinäkuun alussa joukot saavuttivat Veikselin ja vallattuaan Elbingin (nykyinen Elbląg), Marienburgin (nykyinen Malbork) sekä pienempiä kaupunkeja Kustaa II Adolf sai hallintaansa Veikselin itäisen haaran. Läntisen haaran valvontaan saattamiseksi päätettiin vallata Dirschau, jonne marssittaessa vallattiin Mewe (Gniew) ja Stargard (Starogard Gdański). Kustaa II Adolfin toive Danzigin puolueettomuusjulistuksesta ei kuitenkaan toteutunut, vaikka vapaakaupungin kauppa oli estetty.[2]
Ruotsalaisten eteneminen pysähtyi joukkojen hajaannuttua kaupunkien varuskunniksi. Kustaa II Adolf joutui odottamaan vahvistusten saapumista heinä-elokuun vaihteessa, jona aikana Puola keskitti joukkojaan ruotsalaisten luoman sillanpään ympärille. Vahvennuksina toimitettiin muun muassa Suomesta Pohjanmaan jalkaväkirykmentti, Porin läänin jalkaväkirykmentti sekä kaikki ratsuväen komppaniat. Tämä asetelma jatkui seuraavat kolme vuotta, jolloin vuoroin puolalaiset ja ruotsalaiset etenivät vallaten alueita ja kaupunkeja.[2]
1629 ruotsalaiset etenivät Varsovaa kohti, mutta heidät pysäytti yhdistynyt saksalais-puolalainen armeija 27. kesäkuuta Stuhmin taistelussa. Syyskuun 16. päivä solmittiin välirauha kuudeksi vuodeksi Altmarkissa, mikä vapautti Kustaan osallistumaan kolmikymmenvuotiseen sotaan Saksassa. Ruotsi sai koko Liivinmaan ja useiden Preussin satamien tullitulot (600 000 riikintaaleria), jotka muodostivat kolmasosan Ruotsin budjetista tulevina vuosina.
Lopuksi muokkaa
Puolan sota toimi Ruotsin armeijan testilaboratoriona, jonka taisteluissa Kustaa II Aadolf testasi ja kehitti erilaisia vaihtoehtoja armeijansa uudistamiseksi. Näin armeija oli huomattavasti vastustajiaan edellä, kun Kustaa lähti kolmekymmenvuotiseen sotaan vuonna 1630. Myös Altmarkin välirauhassa saavutetut tullitulot mahdollistivat riittävän suuren armeijan kokoamisen uutta sotaretkeä varten.
Lähteet muokkaa
- Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
- Arvi Korhonen: Hakkapeliittain historia I, WSOY Porvoo 1939.
- Lappalainen, Jussi T.: Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617–1721. Helsinki: SKS, 2001. ISBN 951-746-286-7.
Viitteet muokkaa
- ↑ Korhonen I 1939: 147–167.
- ↑ a b c Pohjanprikaatin kilta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pohjanprikaatin kilta Pillaun maihinnousu (Arkistoitu – Internet Archive)