Pula-aika
Pula-ajaksi kutsutaan Suomessa aikaa, joka seurasi maailmalla 1930-luvun lamana tunnetusta ilmiöstä.[1] Suomessa lama oli melko lyhyt.[1]
Historia muokkaa
Suomalaisen talonpojan näkökulmasta katsottuna aika erosi edeltäneistä vaikeista ajoista. Kun hallayö aiheutti konkreettisen kadon, siitä tiedettiin selviydyttävän lähitulevaisuudessa: maa ja sen tuotto toivat toimeentulon. Pula-aikana pulaa oli kuitenkin maidon ja leivän ostajista, kun raha lakkasi liikkumasta. Esimerkiksi Kalajokilaaksossa todettiin, että "yksi kymppi kiertää kylää". Tuottajahinnat ja kantohinnat putosivat ja väärään aikaan tehdyt investoinnit johtivat ulosmittauksiin, konkursseihin ja maatilojen pakkohuutokauppoihin.[2] Vuonna 1929 konkurssien aalto pyyhkäisi Suomen yli, ja 1401 vararikkoa pantiin vireille.[3]
Elpymistä edisti keynesiläisyyden mukaan markan irrottaminen kultakannasta vuonna 1931.[1] Pahimmillaan pulakausi oli helmikuussa 1932, jolloin työttömiä oli yli 90 000. Työttöminä oli noin 5,4 prosenttia työikäisestä väestöstä. Työttömille tarjottiin töitä maanteiden rakennuksessa ja jokien perkauksessa.[4] Hätäaputöitä pyrkivät järjestämään julkisin varoin ensin kunnat, sitten myös valtio. Suomalainen yhteiskunta oli yleisesti valmistautumaton torjumaan suurtyöttömyyttä, mitä osoittaa, että työttömyyden huippuaikana helmikuussa 1932 töihin sijoitettuja oli noin 41 000 eli vain puolet työttömyyskortistoihin merkityistä.[5]
Kunnallisissa hätäaputöissä palkat olivat aluksi hyvin pienet. Käytännössä hätäaputöiden tarkoitus oli sama kuin köyhäinhoidon, elämisen vähittäistarpeiden turvaaminen. Esimerkiksi poikamiehet saivat eräin paikoin olla töissä vain joka toinen viikko. Valtion tultua varatyömaineen mukaan työttömyyden torjuntaan niillä alettiin maksaa vähitellen käyvän tason mukaisia palkkoja. Ajattelutavan muutosta pula-ajan kuluessa osoitti, että pula-ajan lopulla pyrittiin kaikille halukkaille järjestämään työtä eikä vain osoittamaan jonopaikkaa ilmaisissa ruoanjakelupisteissä.[5]
Luottomarkkinoilla ongelmana olivat lyhytaikaiset lainat (niin kutsutut frangilainat), joita maanviljelijät olivat 1920-luvun hyvinä vuosina ottaneet tilojensa parannus- ja laajennustöitä varten. Monet maatalousasiantuntijat olivat kannustaneetkin niiden ottoon. Kun luottojen erääntyminen sattui pula-aikaan, moni maanviljelijä kuten myös moni yrittäjäkin oli konkurssin edessä. Vuonna 1931 ”vasaran alle” joutui yli 1 600 maatilaa.[5]
Metsäteollisuuden viennin supistuminen johti paitsi maanviljelijöiden metsätulojen supistumiseen, myös metsätöiden vähentymiseen. Kaupungeissa rakennustoiminta miltei pysähtyi; vuonna 1932 uusia asuntoja valmistui tuskin kymmenesosaa huippuvuoden 1928 määrästä.[5]
Maaseudun taloudellinen hätä purkautui niin kutsuttuina pulaliikkeinä, joita ei pidä sekoittaa pääasiassa poliittisen kuohunnan seurauksena syntyneeseen Lapuanliikkeeseen. Muun muassa Mäntsälän kapinan aikana pulatoimikuntien edustajia kulki Helsingissä vakuuttamassa, että pulamiehet pysyvät erillään vallankaappaushankkeesta. Toisaalta Lapuanliike pyrki käyttämään pulaliikkeitä hyväkseen, ja toisinaan pulamiesten ja viranomaisten kanssakäyminen sai ”lapualaisia” muotoja. Esimerkiksi Piikkiössä monisatapäinen maanviljelijöiden joukko esti kesäkuussa 1931 pakkohuutokaupan pitämisen laulamalla Maamme-laulua.[5]
Pulaliikkeet hyökkäsivät ennen kaikkea Suomen Pankin tiukkaa rahapolitiikkaa vastaan, katsoivat Maalaisliiton joutuneen hallituksessa pankkiherrojen panttivangiksi ja vaativat valtiovallalta toimia maanviljelijöiden ahdingon lievittämiseksi.[6] Pankkien kovaotteisen luottopolitiikan ja pakkohuutokauppojen kanssa kamppailleet pulamiehet eivät olleet tyytyväisiä Sunilan hallituksen liberaaliin talouspolitiikkaan.[5] Hallitus kaatui joulukuussa 1932 kysymykseen maanviljelijöitä painaneen lainakoron säännöstelystä. Pääministeri J. E. Sunila jätti asiasta eduskunnalle hallituksen enemmistön tukeman esityksen, mutta kun presidentti P. E. Svinhufvud asettui hallituksen vähemmistön mukana vastustamaan esitystä, Sunila jätti hallituksensa eronpyynnön.[7] Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa Maalaisliiton kannatusta hajottivat Pienviljelijäin puolue ja Kansanpuolueen nimeä käyttänyt pulamiesten ryhmittymä, jolla oli kannatusta etenkin Kalajokilaaksossa Keski-Pohjanmaalla. Vaaleissa Maalaisliitto menetti kuusi eduskuntapaikkaa samalla kun Pienviljelijäin puolue lisäsi paikkalukuaan yhdestä kolmeen ja Kansanpuolue sai kaksi paikkaa.[8]
Toukokuussa 1932 annetussa laissa asutushallitus sai oikeuden käyttää etuosto-oikeutta pakkomyynneissä eli oikeuden huutaa tiloja valtiolle. Lunastetut tilat oli tarkoitettu tilattomien asutuskäyttöön, mutta maatalousministeriön harkinnan mukaan tila tai osa siitä voitiin luovuttaa myös sen entiselle omistajalle tai hänen omaisilleen. Alkuvuonna 1933 myös Maakiinteistöpankki sai vastaavan lunastusoikeuden. Etuosto-oikeus jatkui vuoteen 1936 saakka. Pakkohuutokaupalla myytävien maatilojen lunastusmahdollisuutta valtiolle pidettiin erittäin tärkeänä, sillä varmistettiin, ettei tiloja voitu myydä alihintaan.[2]
Vuonna 1933 markka liitettiin ”puntaklubiin”, mikä lisäsi vakautta ja ennustettavuutta.[1]
Merkitys muokkaa
Aiheesta väitelleen Jarmo Peltolan mukaan 1930-luvun lama merkitsi ennen kaikkea työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkanalennuksia. Lama oli Peltolasta vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan merkittävämpi ja pitkäaikaisempi kuin aikaisemmin on ymmärretty. 1920-luvun lopulla alkanut lama kesti monessa perheessä pitkälle 1930-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Kokemuksena se asettuu työläissuvuissa jopa Suomen sisällissodan ja toisen maailmansodan rinnalle.[1]
Pula-aikaa ja 1930-luvun alkuvuosien yhteiskunnallista ilmapiiriä erityisesti maaseudun asukkaiden näkökulmasta ovat teoksissaan kuvanneet esimerkiksi Pentti Haanpää (Isännät ja isäntien varjot, 1935), Kalle Päätalo (Iijoki-sarjan romaanit) ja Väinö Linna (Täällä Pohjantähden alla 3, 1962).
Pula-aika muussa merkityksessä muokkaa
Pula-ajasta saatetaan joskus puhua myös kun tarkoitetaan toisen maailmansodan aikaista ja sodan jälkeistä elintarvike- ja muuta pulaa Suomessa.[9]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Peltola, Jarmo: Lama, pula ja työttömyys , Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa II www.uta.fi.
- ↑ a b 1930-luvun pula ja pakkohuutokaupat Haapajärvellä | KirjastoVirma www.kirjastovirma.fi. Arkistoitu 11.7.2019. Viitattu 11.7.2019.
- ↑ Turtola, Martti: Heijastuksia. Keski-Uusimaan vuosikymmenet, s. 36. Keski-Uusimaa Oy, 2000. ISBN 952-91-2136-9.
- ↑ 1930-luvun pula ja konikapina yle.fi. Viitattu 11.7.2019.
- ↑ a b c d e f Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 6: täysivaltainen kansakunta, s. 610–620. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1968.
- ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 92. Helsinki: Otava, 1987.
- ↑ Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 650. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
- ↑ Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 103. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
- ↑ Perälä, Reijo: Pula-ajan säännöstelyä ja korvikkeita Elävä arkisto. YLE. Viitattu 27.12.2021.