Pripet
Pripet (ukr. При́п'ять, Prypjat, valkoven. Пры́пяць, Prypjats, ven. При́пять, Pripjat, puol. Prypeć) on Dneprin sivujoki, joka virtaa Ukrainan ja Valko-Venäjän läpi.[1][2]
| Pripet | |
|---|---|
.jpg) Näkymä Pripetjoelle Mazyrissa. |
|
| Alkulähde | Läntinen Polesia, 1 km Goljadinin kylästä kaakkoon, Ljubomlskin piiri, Volynin alue, Ukraina |
| Laskupaikka | yhtyy Dneprjokeen () siihen rakennetun Kiovan tekojärven pohjoispäässä, jonka vedet jatkavat Mustaanmereen |
| Maat | Ukraina, Valko-Venäjä |
| Pituus | 761 km |
| Virtaama | 450 m³/s |
| Valuma-alue | 121 000 km² |
.png) Pripet on Dneprin ehkä tärkein sivuhaara. |
|
Perustietoja joesta muokkaa
Joen pääuoman pituus on 761 kilometriä, josta enemmistö (495 km) Valko-Venäjällä. Valkovenäläisen viranomaislähteen mukaan Pripetin alkulähde sijaitsee Luoteis-Ukrainan ylängöllä, noin 1 kilometri Goljadinin kylän kaakkoispuolella, Ljubomlskin piirissä (ukr. Любомльський район), Volynin maakunnassa lähellä Puolan rajaa (eli noin ).[1] Joen lähtöseutu on satelliittikuvan perusteella vahvasti ojitettua pelto- ja metsämaisemaa, joka jatkuu myöhemmin kanavaporteilla varustettuna, ruopattuna ja rannoiltaan pengerrettynä jokiuomana. Pripet virtaa aluksi noin 200 kilometriä Ukrainan Volynin ja Rivnen alueiden läpi, sitten Valko-Venäjän eteläosissa Brestin ja Homelin alueilla ja viimeiset 50 kilometriä jälleen Ukrainan Kiovan alueella. Joki kulkee siten Polesiana ja Pripetin suoalueina tunnettujen kosteikkoseutujen läpi, ja on luonut keskeisesti pohjaa näiden alueiden luonnolle ja kulttuurihistorialle. Pripet laskee muutamia kilometrejä Tšernobylin kaakkoispuolella Kiovan tekojärveen ja Dnepriin, jonka vedet lopulta virtaavat Mustaanmereen.[1][3]
Pripetin valuma-alue on kooltaan 121 000 km², josta 50 900 km² sijaitsee Valko-Venäjällä ja loput Ukrainassa. Joen leveys on alkukilometrien jälkeen yläjuoksullaan 4–15 m Stonod-sivuhaaraan eli lähes Ukrainan rajalle asti. Alempana, Pina-haarankin yhdistyessä siihen Pinskissä, joen leveys on tyypillisesti 50–250 m. Tulva-aikaan jokiuoma voi laajeta jopa 30 kilometriä leveäksi kosteikoksi esimerkiksi Pinskin lähistöllä[1]. Joen keskivirtaama on 119 m³/s Korobessa Stolinin piirissä, 264 m³/s Turaussa, 383 m³/s Mazyrin mittauspisteessä ja 450 m³/s ennen liittymistään Dnepriin.
Jokiveden lämpötila kohoaa kesällä keskimäärin 20–21 °C:een, heinäkuun maksimilämpötila on ollut 28 °C. Kylminä talvina joki voi jäätyä joulukuun alkupuolella ja jään paksuus kohota 56–67 cm:iin. Lauhoina talvina joki ei jäädy.[1]
Joki on uomansa puolesta vesiliikenteen navigoitavissa suurelta osaltaan.[4] Pripetin alajuoksulla yhä vaikuttava radioaktiivisuus haittaa kuitenkin osaltaan tämän eurooppalaisen jokiväylän kunnostusta ja täysimääräistä käyttöä.
muokkaa
Valko-Venäjän Pinskin länsipuolelta alkava ja lännessä Kobrynin kaupungin itälaidalle jatkuva Dneprin–Bugin kanava yhdistää Pripetin Pina-sivuhaaran Muhavetšjokeen.[2] Tämä taas on Läntisen Bugin sivujoki, joka on osa Itämereen laskevaa Veikselin vesistöä. Vesistöyhteys hyväksyttiin vuonna 1996 eurooppalaiseen sisävesiväylästöjen verkostoon, mutta ei vielä nykyään jatku navigoitavana Brestin länsipuolella,[5] vaan vaatisi kunnostustöitä Brestin ja Varsovan välillä.
Sivujoet muokkaa
Merkittäviä sivujokia ovat yläjuoksulta lähtien muun muassa:[2][3]
Kaupunkeja joen pääuoman varrella muokkaa
Ympäristön tilasta ja suojelualueista muokkaa
Joen varrelle on perustettu useita suojelualueita, joilla alueen ympäristöarvoja suojellaan.
Vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettamuuden seurauksena etenkin Mazyrin jälkeiselle Pripetin alajuoksulle laskeutui runsaasti radioaktiivisia päästöjä, jotka edelleen vaikuttavat ekosysteemissä ja rajaavat vesistön käyttöä merkittävästi.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Гидрографическая характеристика рек Беларуси - Река Припять (Valko-Venäjän jokien hydrografiaa - Pripjatsjoki) pogoda.by - by the National Hydrometeorological Center of the Republic of Belarus. Viitattu 13.2.2010. (venäjäksi)
- ↑ a b c d Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilnyh Dorog) 1:200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi) (& (englanniksi))
- ↑ a b c Е.Л. Макаревич (toim.): Атлас автомобильных дорог (Atlas Avtomobilnyh Dorog, 2005. 1:500 000. Издательство Янсеян, Minsk, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
- ↑ География Беларусь, Атлас, 10 класс (Geographical Atlas of Belarus, for 10th grade). "Белкартография" & al, Minsk, 2009. ISBN 978-985-508-168-6. (venäjäksi))
- ↑ History of RUESP "DNEPROBUGVODPUT" РУЭСП "ДНЕПРОБУГВОДПУТЬ" dneprobug.by. Arkistoitu 20.3.2012. Viitattu 6.2.2010. (venäjäksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Hydrologisia tilastoja 1923-1985: Pripyat at Koroby (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (unesco.org)
- Hydrologisia tilastoja 1881-1985: Pripyat at Mozyr (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (unesco.org)
- Säteilyn saastuttamien alueiden kartta 1996 (englanniksi)
- Hydrological Characteristics of Pripyat river - Chernobyl exclusion zone (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) tai (venäjäksi)
- Radioactive pollution of Pripyat (Arkistoitu – Internet Archive)
- Karttaa vuoden 2004 tulvan laajuudesta Dneprin vesistössä (Arkistoitu – Internet Archive) (dartmouth.edu) (englanniksi)
- Dneprin valuma-alueen Mazyrin mittausaseman tietoja (englanniksi)
