Tämä artikkeli käsittelee prekessiota fysikaalisena ilmiönä. Maan prekessiosta tähtitieteellisenä ilmiönä on eri artikkeli.

Prekessio (myös presessio) tarkoittaa pyörimisakselin kiertymistä. Prekessoiva kappale pyörii oman akselinsa ympäri ja lisäksi akselin suunta muuttuu siten, että kaltevuuskulma pysyy vakiona mutta kaltevuussuunta kiertyy.[1] Jos pyörivän hyrrän akseli ei ole tarkkaan pystysuorassa, se tekee prekessioliikettä.

Hyrrän prekessioliike
Maan akseli tekee prekessioliikettä kuin hyrrän akseli, koska Kuu ja Aurinko pyrkivät vetämään päiväntasaajan pullistumaa kiertoradan tason suuntaiseksi.
Taivaan pohjoisnavan liike tähdistöjen suhteen. Ylhäällä Pohjantähti, joka nykyisin on lähellä taivaan pohjoisnapaa, alhaalla näkyvä kirkas tähti on Vega.
Taivaan etelänavan liike tähdistöjen suhteen.

Tähtitieteessä prekessiolla tarkoitetaan Maan tai muun taivaankappaleen akselin kaltevuussuunnan muuttumista pitkän ajan kuluessa. Sen vuoksi Maan akseli ei aina osoita samaan kohtaan taivaanpallolla eli taivaannavat liikkuvat suhteessa tähtiin.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Young & Freedman: ”10.7”, University Physics with Modern Physics, 11. painos, s. 387. Pearson, 2004. ISBN 0-321-20469-7. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa