Power Rangers Dino Thunder


Power Rangers Dino Thunder oli vuonna 2004 esitetty yhdestoista Power Rangers -sarja. Power Rangers perustuu japanilaiseen formaattiin, jonka nimi on Super Sentai. Power Rangers Dino Thunder perustuu Super Sentai- sarjaan, Bakuryuu Sentai Abarangeriin. Japanissa näitä sarjoja tehtiin jo vuonna 1975. Länsimaisia versioita on kuitenkin muokattu varsin rankalla kädellä, eikä alkuperäisistä sentai-sarjoista ole useinkaan otettu suoraan kuin taistelukohtaukset. Myös juonta ja sarjan muuta olomuotoa on muokattu, esimerkiksi Power Rangers SPD:n japanilaisessa versiossa (Dekaranger) rangerit ampuivat luoteja aseistaan, mutta ne on korvattu laser-aseilla yhdysvaltalaisessa versiossa. Power Rangers Dino Thunderia esitti Suomessa MTV3 syksyllä 2005 ja keväällä 2006. Tosin 2 viimeistä jaksoa jäi tulematta, mutta ne esitettiin elokuun lopulla. Dino Thunderia esitettiin syksyn 2006 aikana uusintana.

Power Rangers Dino Thunder
Power Rangers Dino Thunderin logo
Power Rangers Dino Thunderin logo
Tyyli toimintasarja
Kestoaika 20-25 minuuttia
Pääosissa James Napier
Kevin Duhaney
Emma Lahana
Jason David Frank
Jeffrey Parazzo
Latham Gaines
Miriama Smith
James Gaylyn
Ismay Johnston
Katrina Devine
Tom Hern
Alkuperämaa  Yhdysvallat
 Uusi-Seelanti
Verkko Yhdysvallat ABC
Suomi MTV3
Esitetty 14. helmikuuta 2004 – 20. marraskuuta 2004
Jaksoja 38
Tuotanto
Tuottaja(t) Janine Dickins
Vastaava(t) tuottaja(t) Ann Knapp
Douglas Sloan
Ohjaaja(t) Andrew Merrifield
Charlie Haskell
Paul Grinder
Douglas Sloan
Käsikirjoittaja(t) Douglas Sloan
Ann Knapp
Jackie Marchand
John Tellegen
Toon Tellegen
Tuotantoyhtiö(t) ABC Family
BVS Entertainment
Aiheesta muualla
IMDb

Rangerit muokkaa

Dinorangerit muokkaa

Alkuperäiset Dinorangerit käyttävät punaista, sinistä ja keltaista Dinokiveä ja Dinomorphereita. Dinorangereiden kypärät muistuttavat heille kuuluvaa Dinozordia eli Tyranno-Zordia, Tricera-Zordia ja Ptera-Zordia. Tässä lueteltuna kaikki kolme alkuperäistä Dinorangeria:

  • Conner McKnight, punainen DinoRanger
  • Ethan James, sininen DinoRanger
  • Kira Ford, keltainen DinoRanger

Musta Brakioranger muokkaa

Reefsiden yläasteen luonnontieteen opettaja, tohtori Tommy Oliver kouluttaa heistä Dinorangereita. Jaksossa "Takaisin Mustassa" myös Tommystä tulee ranger, väriltään musta. Tommy käyttää mustaa Dinokiveä ja Brakiomorpheria. Tommyn kypärä muistuttaa hänen Zordiaan, Brakio-Zordia. Tommy on ollut ennenkin Power Ranger. Sarjoissa Mighty Morphin Power Rangers, Power Rangers Zeo ja Power Rangers Turbo Tommy toimii vihreänä, valkoisena ja punaisena Rangerina.

Valkoinen Dragoranger muokkaa

Jaksossa "Valkoinen uhka 1/3" Trent Fernandez löytää valkoisen Dinokiven ja hänestä tulee vasten tahtoaan paha valkoinen Ranger. Myöhemmin hän kuitenkin vaihtaa puolta. Trent käyttää valkoista Dinokiveä ja Dragomorpheria. Trentin kypärä muistuttaa Drago-Zordia.

Triasranger muokkaa

Voiton kilven avulla Conner voi muuttua punaisesta DinoRangerista voimakkaammaksi Triasrangeriksi, joka pystyy jopa siirtämään vastustajan oman ulottuvuuteensa ja tuhoamaan hänet siellä.

Ninja Storm Rangerit muokkaa

Myöhemmin sarjassa esiintyy myös Power Rangers: Ninja Storm -ryhmä, johon kuuluvat: Tuuli-Rangerit:

  • Shane Clarke, Punainen Tuuli-Ranger
  • Waldo "Dustin" Brooks, Keltainen Tuuli-Ranger
  • Tori Hanson, Sininen Tuuli-Ranger

Ja Myrsky-rangerit:

  • Hunter Bradley, Punainen Crimson Ranger
  • Blake Bradley, Sininen Navy Ranger

Ja:

  • Cameron "Cam" Watanabe, Vihreä Samurai Ranger

SPD Rangerit muokkaa

Sarjassa Power Rangers: SPD, Conner, Kira ja Ethan kohtaavat SPD Rangerit, kun he joutuvat jaksossa "History" vuoteen 2025. He kohtaavat Trentin ja Tommyn kanssa SPD Rangerit vielä kerran jaksossa "Wormhole", mutta heidän muistit pyyhittiin.

SPD Power Rangerit ovat Jack (Punainen SPD Ranger), Z (Keltainen SPD Ranger), Sky (Sininen SPD Ranger), Bridge (Vihreä SPD Ranger), Sydney (Vaaleanpunainen SPD Ranger), Doggie Gruger (SPD:n johtaja Shadow Ranger) ja Sam (Omega SPD Ranger).

Dinokivet muokkaa

Jokaisella Rangerilla on oma Dinokivensä. Dinokivet antavat omaavilleen yliluonnolliset voimat. Dinokivet saapuivat Maapallolle meteoriitin törmäyksessä. Conner, Ethan ja Kira löytävät ne, ja heistä tulee ensimmäiset Power Rangers Dino Thunder -tiimin jäsenet. Tommy löytää mustan Dinokiven jään sisältä ja hänestä tulee musta Ranger. Trent löytää valkoisen Dinokiven Mesogogin labrasta ja hänestä tulee paha valkoinen Ranger, mutta sitten kuitenkin hänestä tulee hyvä. Punaisen Dinokiven haltija saa supernopeuden. Sinisen Dinokiven haltija voi muuttaa ihostaan Dinoihon. Dinoiho on sata kertaa kovempaa ja vahvempaa kuin tavallinen ihmisen iho joten sinisellä Dinokivella voi suojautua vaikkapa ampuma-aseen tulelta pelkkiä käsiä käyttäen. Keltaisen Dinokiven haltija voi nostaa äänen sävyä niin korkealle, että sillä voi jopa heittää autoja ilmaan. Mustan Dinokiven haltija voi muuttua näkymättömäksi. Valkoisen Dinokiven haltija voi muuttaa kehonsa molekyylejä niin, että voi vaihtaa ihonsa väriä kameleontin lailla, joten valkoisen Dinokiven haltija voi miltei muuttua näkymättömäksi.

Viholliset muokkaa

Mesogog muokkaa

Dino Thunderissa Power Rangerien pahin vihollinen on Mesogog. Mesogog on puoliksi ihminen ja puoliksi dinosaurus mesotsooiselta kaudelta. Mesogog käytti Anton Mercerin ruumista, mutta kuitenkin pääsee eroon Mercerin ruumiista käyttäen Elsan elinvoimaa jolloin tästä tuli oikea ihminen. Trent "Mercer" Fernandez on Anton Mercerin ottopoika. Mesogog lähettää yleensä Tyrannodroid- joukkoja (jokaisessa Power Rangers- sarjassa vihollisilla on suuret joukot samannäköisiä sotilaita, kuten Savisoturit sarjassa Mighty Morphin Power Rangers) Power Rangersien kimppuun. Tommy rakensi Terrance Smithin kanssa Tyrannodroidit auttamaan ihmisiä tavallisissa arjen askareissa, mutta Mesogog teki näistä sotureita. Lopputaistelussa Mesogogista tulee oikea Mesomonster.

Elsa ja Zeltrax muokkaa

Mesogogilla on kaksi kätyriä, Elsa (joka tekeytyi rehtori Randalliksi Reefsiden lukiossa) ja Zeltrax, Tommyn entinen ystävä Terrance Smitty Smith, joka kuoli laboratorio-onnettomuudessa. Mesogog onnistui kuitenkin herättämään Terrancen henkiin ja teki tästä tappokoneen. Zeltrax ja Elsa käyttävät geeniarpojaansa luomaan hirviöitä kuten Goldenrod, Megalador, Angor ja Thundersauruksen kopion (jonka nimeä ei kuitenkaan Dino Thunderissa kerrota, mutta tokusatsu- sarjassa Super Sentai Bakuryuu Sentai Abarangerissa tämän kopion nimi on Bakureno). Zeltrax kuoli Tommyn iskuun Zeltraxin ilmalaivassa, mutta Zeltrax palasi sarjan loppupuolella. Kun Zeltrax nappasi Connerin ihastuksen Kristan, tämä muuttui pahemmaksi versioksi itsestään. Todella pitkä taistelu Tommyn ja Zeltraxin välillä päättyi Tommyn tappaessa Zeltraxin. Tommy ei tajunnut miksi Zeltrax kantoi kaunaa niin kauan, vaikka Tommy ei ollut ikinä tehnyt Terrancelle mitään pahaa. Zeltrax vain luuli että Tommy aiheutti Smithin kuoleman. Elsa palautui ennalleen kun Mesogog otti hänelle annetut voimat takaisin ja Rangerit pelastivat Elsan.

Vihollisten soturit muokkaa

Tommy auttoi Anton Merceriä rakentamaan Tyrannodroidit, joiden piti auttaa ihmisiä kotitöissä ja muissa arjen askareissa, mutta Mesogog ja Zeltrax muunsivat heidän ajatuksensa rangerien tuhoamiseen. Mukana ovat myös Triptoidit, jotka Zeltrax nappasi videopeli Wizard Woodista ja teki näistä oman armeijansa. Zeltrax ehti vielä elinaikanaan luoda valkoisen rangerin kloonin, ennen kuin Trent liittyi rangereihin.

Lothor muokkaa

Aiemman Power Rangers- sarjan, Power Rangers Ninja Stormin päävihollinen, Lothor pakenee pahuuden kuilusta ja tekee sopimuksen Mesogogin kanssa. Mesogog kuitenkin tappaa tämän, kun Lothorin soturi Zurgane ja kaksi henkivartijaa tuhoutuvat taistellessaan ninja- ja dinorangereita vastaan.

Emperor Gruumm muokkaa

Power Rangers S.P.D- sarjassa Dino rangerit kohtasivat Emperorin tulevaisuudessa ja kun Gruumm tuli vuoteen 2004 muuttaakseen tulevaisuutta. Dinot kohtasivat myös Morganan/Moran, Broodwingin ja . Zeltrax auttoi Grummia.

Ystävät muokkaa

Hayley Victor on Tommyn hyvä ystävä ja tietokonenero, joka auttaa Rangereita monta kertaa. Cassidy Cornell ja Devin Del Valle ovat Connerin, Kiran, Ethanin ja Trentin koulutovereita. He ovat koulun uutisissa töissä ja he saivat tietää Rangereiden henkilöllisyyden, mutta he pitivät ne salassa. Herra Cormier on Cassidyn ja Devinin pomo ja paikallisen tv-aseman päällikkö. Krista on Connerin ihastus.

Aseet muokkaa

  • Thundermax Sädease

Kolmella alkuperäisellä DinoRangerilla on Thundermax sädeaseet, jotka ovat Power Rangereiden vyössä. Thundermax sädeaseet voidaan muuttaa Thundermax sapeliksi.

  • Tyrannosauva

Kolmella alkuperäisellä DinoRangerilla, on myös omat yksilölliset aseet, jotka tulevat Power Rangerien vyön keskellä olevasta merkistä. Tyrannosauva on punainen sauva jonka päässä on Tyrannosauruksen pää. Tyrannosauvalla voi tehdä Voimapallon niin kuin Brakiosauvalla

  • Tricerakilpi

Tricerakilpi on sininen kilpi joka on muotoiltu Triceratopsin pääksi. Tricerakilvestä voi ampua lasersäteitä.

  • Pterakynnet

Pterakynnet ovat keltaiset Pterodactylin pääksi muotoillut tikarit. Pterakynsillä voi tehdä ristin vastustajan vartaloon joka sitten räjäyttää vastustajan.

  • Brakiosauva

Mustalla ja Valkoisella DinoRangerilla, aseet ovat vyössä. Brakiosauva on ehkä monipuolisin ase. Brakiosauvan päässä on Brakiosauruksen pää. Brakiosauvan terän päässä on hieman pistoolin piippua muistuttava putki jota ei kuitenkaan hyödynnetä sarjassa ollenkaan. Toisessa päässä on pyörivä valikon tapainen rengas. Renkaassa on eri symboleita jotka muistuttavat iskua jonka sillä asetuksella voi tehdä. Kiven muotoisella asetuksella voi tehdä maahan rotkon. Liekin muotoisella asetuksella voi tehdä Tuli-iskun. Tuli-iskussa syöstään laavaa rotkosta jonka Tommy on tehnyt Kivi-iskulla. Pisaran muotoisella asetuksella voi tehdä hyökyaallon. Hurrikaanin muotoisella asetuksella taas voidaan tehdä pieni hurrikaani. Brakiosauvalla voi myös tehdä violetin ja keltaisen sävyisen energiapallon joka vie vastustajan kaikki voimat ja lopuksi räjäyttää tämän.

  • Dragomiekka

Dragomiekka muistuttaa sulkakynää, joka on muotoiltu lohikäärmeen pääksi. Dragomiekkaa hyödyntäen Trent voi juosta todella kovaa ja tehdä hänen suosikki-iskunsa, hän juoksee Dragomiekan avulla valonnopeudella edestakaisin vastustajan edessä ja samalla lyöden vihollista joka kerta kun hän ohittaa tämän. Dragomiekalla voi myös piirtää lasernuolia jotka voi sitten ampua vihollista kohti.

  • Z-Rex-tykki

Kolme ensimmäistä asetta voi yhdistää Z-Rex-tykiksi. Z-Rex-tykillä voi ampua todella suuren energiapallon joka tuhoaa vihollisen heti kun pallo osuu tähän. Kun Brakiosauva lisätään kolmen ensimmäisten aseitten yläpuolelle, siitä tulee vielä vahvempi Super Z-Rex Blaster. Ja kun kaikki viisi asetta yhdistää, syntyy kaikista vahvin ase, Super Z-Rex Bomber.

  • Voiton kilpi

Kun Conner muuttuu Kiran ja Ethanin voiman avulla Triasrangeriksi, hän voi käyttää Voiton kilpeä. Voiton kilvellä voidaan aktivoida Mezodon-Zordi ja Mezodon-vaunu, jotka sitten voi yhdistää Mezodon Megazordiksi. Voiton kilven voi myös muuttaa miekaksi. Voiton Kilvellä voi myös lähettää vihollinen virtuaalitodellisuuteen, jolloin Conner eli Triasranger on puolet vahvempi kuin normaalisti.

  • Battlizer

Kun Conner muuttuu vielä vahvemmaksi Battlized Triasrangeriksi Battlizerin avulla, saa hän käyttöönsä yksilöllisiä Battlizer- voimia joita kukaan muu ei voi käyttää. Battlized Triasranger voi käyttää käsisuojaimiaan Dragojojona, venyttämään raajojaan, lentämään Triassic Jetpackillä ja ampua kanuunoillaan.

Zordit muokkaa

Jokaisella Rangerilla on myös oma Zordi. Zordit olivat aluksi Mesogogin rakentamia pahoja Biozordeja, mutta Rangerit kesyttivät ne hyviksi ja pystyivät yhdistämään ne Thundersaurus Megazordiksi. Jokaisella Zordilla on oma voima jota Thundersaurus voi käyttää.

Kaikki alkuperäiset Zordit voivat yhdistyä Thundersaurus-Megazordiksi. Conner ja Ethan voivat yhdistää Zordinsa myös ilman Kiraa jolloin siitä tulee Thundersaurus Megazord Incomplete.

  • Thundersaurus
    • Tyranno-Zordi on Punainen Tyrannozordi, on suurin kolmesta alkuperäisestä Zordista. Sen omistaja on Conner. Tyranno-zordi muotoutuu Thundersauruksen jaloiksi ja toiseksi kädeksi/miekaksi. Tyranno-Zordi voi käyttä häntäänsä porana.
    • Tricera-Zordi on Sininen Tricerazordi, on voimakkain kolmesta alkuperäisestä Zordista. Sen omistaja on Ethan. Tricera-Zordi muotoutuu Thundersauruksen oikeaksi kädeksi. Tricera-Zordi voi käyttää päätään kilpenä.
    • Ptera-Zordi on Keltainen Ptera-zordi, on pienin, mutta nopein kolmesta alkuperäisestä zordista. Ptera-Zordi muotoutuu Thundersauruksen ylävartaloksi ja kypäräksi. Thundersaurus voi käyttää Ptera-Zordia bumerangina.
  • Triassinen Mezodon, on Triasrangerin Zordi, joka transformautuu Mezodon-vaunun kanssa Mezodon Megazordiksi Voiton Kilven avulla. Mezodon Roverissa on kaksi kirvestä joita Mezodon Megazord voi käyttää. Mezodon voi yhdistyä Cephalo, Dimetro, Parasaur ja Ankylo-Zordiin, jolloin siitä tulee Triceramax Megazord.
  • Brachio-Zordi Kun Tommy ensimmäisen kerran morphautui, Brachio-Zord heräsi. Brachio-Zordi ei voi yhdistyä minkään Zordin kanssa, mutta se voi kantaa kaikkia zordejä selässään olevissa laatikoissa.
    • Apu-Zordit Apu-Zordeja on viisi. Kaikki Apu-Zordit voivat yhdistyä Thundersaurukseen, mutta eivät yhtä aikaa.
      • Cephalo-Zordi löytyi ensimmäisenä. Sen voima on Cephalo Power Punch eli kolme todella kovaa lyöntiä.
      • Toinen Apu-Zordi on Dimetro-Zordi. Sen voima on Dimetro Blade jolla Thundersaurus sivaltaa vihollista kaksi kertaa ristin muotoisena.
      • Kolmas Apu-Zordi on Parasaur-Zordi. Sen Voima on Parasaur Final cut jolla Thundersaurus leikkaa vastustajan kahtia Parasauruksen hännällä.
      • Neljäs Apu-Zordi on Ankylo-Zordi. Sen voima on Thundersaurus Double-Drill jossa Thundersaurus käyttää Tyranno-Zordin ja Ankylo-Zordin poria. Ankylo-Zordia voidaan myös käyttää kilpenä.
      • Viides Apu-Zordi on Stega-Zordi. Sen voima on Stega Surf jonka voi vain tehdä korkealla aallolla. Stega Surfilla Thundersaurus käyttää Tyranno-Zordin poraa, mutta Stega Surfin avulla liikkuu nopeammin.
  • Dino Stegazord

Drago-Zordi voi yhdistyä Stega-Zordin kanssa muodostaakseen Dino Stegazordin. Dino Stegazord voi yhdistyä myös Cephalo-Zordiin ja Dimetro-Zordiin tai Ankylo-Zord ja Parasaur-Zord. Dino Stegazord voi yhdistyä Thundersaurus Megazordiin jolloin siitä tulee Valkasaurus Megazord.

    • Drago-Zordi Valkoinen Drago-Zordi, on uudistettu ja kopioitu versio Ptera-Zordista. Drago-Zordin omistaja on Trent.

Kulkuneuvot muokkaa

Ensimmäiset Rangerien kulkuvälineet ovat Raptor Rider -liskot jotka Tommy löysi metsästä. Hayley rakensi Connerille, Ethanille ja Kiralle Raptor-pyörät jolla pystyi ampumaan Tyrannodroidit lasersäteillä aikaportaalin läpi. Myöhemmin Trent rakensi Tommylle Dino-mönkijän, josta pystyi ampumaan lasersäteitä ja myös Trent rakensi oman. Mönkijöiden piti olla vain harhautus, jolla Trent olisi saanut Tommyn käsiinsä, mutta Tommy tuhosi laitteen, jolla Trent ohjaili Tommyn mönkijää. Hayley rakensi Ethanille Hovercraft-pyörän, jolla pystyi lentämään. Hovercraft on nopein kulkuväline, jonka Hayley on ikinä rakentanut. Hayley rakensi myös Triceramax Command Center -kuorma-auton jolla Rangerit hyökkäsivät Mesogogin saarilinnoitukseen ja pelastivat Mercerin nyt kun hän on irtautunut Mesogogista.

Näyttelijät muokkaa

 James Napier  Conner McKnight/Punainen Dino Ranger  
 Kevin Duhaney  Ethan James/Sininen Dino Ranger  
 Emma Lahana  Kira Ford/Keltainen Dino Ranger  
 Jason David Frank  Tommy Oliver/Musta Dino Ranger  
 Jeffrey Parazzo  Trent Fernandez/Valkoinen Dino Ranger  
 Ismay Johnston  Hayley Victor  
 Tom Hern  Devin  
 Katrina Devine  Cassidy Cornell  
 Latham Gaines  Mesogog, Anton Mercer  
 Miriama Smith  Elsa