Wikipedia

Hohtosinisiipi

perhoslaji
(Ohjattu sivulta Polyommatus icarus)

Hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) on melko kookas sinisiipilaji. Suomessa sitä tavataan koko maassa.

Hohtosinisiipi
Koiraita
Koiraita
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Polyommatus
Laji: icarus
Kaksiosainen nimi

Polyommatus icarus
(Rottemburg, 1775)

Synonyymit
  • Plebeius icarus
Katso myös

  Hohtosinisiipi Wikispeciesissä
  Hohtosinisiipi Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

 
♀
 
♂

Hohtosinisiiven koiraiden siipien yläpinta on vaalean violetinsininen. Siiven ulkoreuna on kapealti musta. Naaraan siipien yläpinta voi olla suklaanruskea tai sininen (f. caerula) sinisen värimuodon ollessa sitä yleisempi mitä pohjoisemmaksi siirrytään. Naaraan takasiipien ulkoreunassa on rivi melko kookkaita mustia täpliä, joiden siivenpuoleisella sivulla on oranssia väriä. Usein oransseja täpliä erottuu myös etusiiven reunan tuntumassa. Siipien alapinta on ruskehtavan harmaa, tyvestä sinihohtoinen. Sekä etu- että takasiivessä on kaksi siiven poikki kulkevaa mustien, valkoreunaisten täplien muodostamaa riviä ja näiden väliin jää siiven poikkisuunnassa venynyt musta, valkoreunainen täplä. Takasiiven ulkoreunassa on rivi oransseja täpliä joiden muodostaman kaaren sisäpuolella on selvä valkoinen laikku. Etenkin naarailla oranssien täplien rivi jatkuu myös etusiiven alapinnalle. Siipiväli 21–33 mm.[2][3][4]

Napapiirin pohjoispuolelta Jäämerelle tavattavalla alalajilla P. i. septentrionalis on vaaleammat siipien alapinnat, heikompi oranssi kirjailu sekä suurempi siipiväli: 33–38 mm.[3]

Levinneisyys ja lentoaika muokkaa

Levinneisyysalue ulottuu Kanariansaarilta ja Pohjois-Afrikasta Euroopan poikki Keski-Aasiaan ja Pohjois-Uralille. Pohjoismaissa sitä tavataan Norjan pohjoisosia myöten. Suomesta havaintoja on Utsjoelta saakka, mutta yleisin se on kuitenkin maan etelä- ja keskiosissa. Lajilla on melko usein kesän aikana kaksi päällekkäistä sukupolvea ja jo Ruotsissa sukupolvia voi olla kolme. Suomessa ensimmäinen polvi lentää kesäkuun alkupuoliskolta heinäkuun lopulle ja toinen heinäkuulta jopa syys–lokakuun vaihteeseen. Oulun pohjoispuolella sukupolvia on kuitenkin vain yksi ja se lento alkaa lähes kuukautta etelärannikkoa myöhemmin.[3][5][6]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Hohtosinisiipi elää kuivemmilla niityillä, kivikkorannoilla, hiekkamailla, tuntureilla ja monissa kulttuuriympäristöissä, kuten joutomailla. Laji on paikkauskollinen ja koiraat valtaavat reviirin, jonka ympäri ne lentelevät odotellen naaraita.[3][7]

Naaras munii munat yksitellen ja aina nuorten ravintokasvien kukintoihin. Kasvilajin valinta saattaa vaihdella sukupolvien välillä. Toukka on nopeakasvuinen ollen täysikasvuinen 3–5 viikon kuluttua. Laji on ilmeisesti jonkinasteinen myrmekofiili ja muurahaiset saattavat huolehtia joistakin toukista. Laji talvehtii toukkamuodossa, mutta etenkään levinneisyysalueen pohjoisosissa elinkiertoa ei tarkoin tunneta. Kotelovaihe kestää viikosta kahteen.[3]

Ravintokasvi muokkaa

Toukkien ravintoa ovat hernekasvit kuten niittynätkelmä, hiirenvirna, puna-apila ja keulankärki.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Hohtosinisiipi – Polyommatus icarus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley: Euroopan päiväperhoset, s. 313–314. Suomentanut Olavi Sotavalta. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  3. ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 223–224. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  4. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. ↑ Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Pertti Pakkanen: Hohtosinisiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
  7. ↑ Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 149. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hohtosinisiipi&oldid=21978847”