Polyaniliini
Polyaniliini on sähköä johtava polymeeri, jonka monomeeri on aniliini.
Ominaisuudet muokkaa
Polyaniliinin rakenteessa vaihtelevat amiini- ja imiiniyksiköt, jotka ovat hapetusasteiltaan erilaisia. Polymeerin sähkönjohtokyky on 10 S/cm. Hyvin happamissa olosuhteissa se kuitenkin menettää sähkönjohtokykynsä. Polyaniliinin sähkönjohtokykyä voidaan parantaa douppauksella, ja poikkeuksellisesti douppaukseen käyvät protonit. Polyaniliinista on sekä liukenemattomia että orgaanisiin liuottimiin liukenevia muotoja. Polyaniliini myös kestää melko korkeita lämpötiloja, doupattuna se on stabiili aina 150 °C:n lämpötilaan asti ja douppaamattomana 250 °C:n lämpötilaan asti.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Ensimmäisen kerran polyaniliinia valmistettiin jo 1834, mutta sen ominaisuudet nousivat erityisen tutkimuksen kohteeksi 1980-luvulla. Polyaniliinia valmistetaan hapettamalla aniliinia joko kemiallisesti tai sähkövirran avulla. Teollisuudessa tavallisin tapa valmistaa tätä polymeeriä on aniliinin hapetus ammoniumpersulfaatin avulla vetyfluoridin tai -kloridin läsnä ollessa. Muita tapoja ovat anodinen aniliinin hapetus sähkövirralla tai polyantraniilihapon dekarboksylointi. Polyaniliinin etuna on, että aniliini on suhteellisen edullista verrattuna monien muiden sähköä johtavien polymeerien monomeereihin.[1][2]
Polyaniliinia voidaan valmistaa joko kalvoina, pulverina tai kuituina. Sitä käytetään ja tutkitaan erityisesti elektrodimateriaalina, mutta sillä voi olla sovellutuksia myös orgaanisen elektroniikan parissa esimerkiksi ledien ja painetun elektroniikan valmistuksessa. Myös polymeerin käyttöä korroosionestomaaleissa on tutkittu.[1][2][4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Peter J. S. Foot & Alan B. Kaiser: Conducting Polymers, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004 Teoksen verkkoversio Viitattu 14.05.2012
- ↑ a b c Herbert Naarmann: Polymers, Electrically Conducting, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000 Teoksen verkkoversio Viitattu 14.5.2012
- ↑ Hari Singh Nalwa: Handbook of Advanced Electronic and Photonic Materials and Devices: Conducting polymers, s. 32. Elsevier, 2001. ISBN 978-0125137584. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.05.2012). (englanniksi)
- ↑ Kimmo Turunen: Polyaniliini muuntuu moneksi. Impulssi, 2007, nro 1, s. 29. VTT. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.5.2012.