Polttiaiset
Polttiaiset (Ceratopogonidae) on hyönteisten heimo. Polttiaiset ovat pienikokoisia, ja jotkin lajit imevät verta ihmisestä ja muista eläimistä, jopa toisista hyönteisistä.
| Polttiaiset | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Alaluokka: | Pterygota |
| Osaluokka: | Uussiipiset Neoptera |
| Lahko: | Kaksisiipiset Diptera |
| Alalahko: | Sääsket Nematocera |
| Osalahko: | Culicomorpha |
| Heimo: |
Ceratopogonidae Newman, 1834{{[1] }} |
| Alaheimot | |
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Polttiaiset muistuttavat ulkonäöltään surviaissääskiä. Aikuinen polttiainen on noin 1–1,5 millimetriä pitkä. Useimmilla polttiaislajeilla on kirjavat siivet. Koirailla on tuntosarvissaan paljon pitkiä karvoja, naarailla selvästi vähemmän. Polttiaisen pää on alaviistoon ja eturuumis työntyy sen päälle, jolloin hyönteinen näyttää kyttyräselältä. Silmät kiertävät lähes koko pään ympäri ja koskettavat päälaella toisiaan.[2]
Esiintyminen Suomessa muokkaa
Polttiaisia esiintyy kaikkialla Suomessa, eniten pohjoisessa ja idässä, missä on paljon vesiä.[3]
Ensimmäiset polttiaiset lentelevät Suomessa jo alkukesällä, mutta ne eivät yleensä vaivaa ihmistä. Purevia polttiaisia esiintyy Suomessa enimmäkseen loppukesästä, etenkin elokuun leutoina tyveninä iltoina. Kylminä kesinä niiden kuoriutuminen voi siirtyä jopa syyskuun alkuun.[4]
Elintavat muokkaa
Polttiainen imee verta imukärsällään. Sen pistin muodostuu kolmesta eri osasta, ja sitä reunustavat terävähampaiset leuat, joilla se tekee reiän ihoon. Pisto aiheuttaa punoitusta ja polttavan tunteen, joka tulee siitä, että polttiainen purskauttaa pistokohtaan veren hyytymistä estävää ainetta.[4]
Polttiaisnaaras voi käyttää ravintonaan veren lisäksi myös pelkästään kukkien mettä. Niille kelpaa myös muiden hyönteisten ja selkärangattomien veri, ja polttiainen voi imeä verta myös veriaterian nauttineesta hyttysestä. Joidenkin lajien naaras syö koiraan parittelun jälkeen.[5]
Polttiaiset levittävät esimerkiksi lehmän sinikielitautia, jota on tavattu Etelä-Ruotsista mutta ei vielä Suomesta. Trooppisilla alueilla ne levittävät filariamatoja.[6]
Polttiaiset ovat niin pieniä että ne eivät pysähdy hyttysverkkoihin. Niihin tehoaa hyttyskarkote, mutta toisin kuin hyttyset, polttiaiset löytävät tehokkaasti tiensä pieniinkin ihon kohtiin, joita ei ole käsitelty karkotteella.[7]
Lisääntyminen muokkaa
Polttiaisen toukka on hyvin pitkä ja langanohut. Useimpien lajien toukat elävät vedessä, joko pohjalietteessä tai karikossa, tai vapaasti vedessä uiskennellen. Joidenkin lajien toukat käyvät kehityksensä läpi kokonaan maalla, yleensä kosteassa sammalikossa. Joidenkin lajien toukat syövät muiden vesiötököiden munia, poikasia ja pikkutoukkia, toiset syövät leviä ja mätänevää eläin- tai kasviainesta, ja jotkin syövät bakteereja ja alkueläimiä.[8]
Polttiainen elää pääsääntöisesti yhden vuoden, josta aikuinen kaksi tai kolme viikkoa. Varhain keväällä lentävien lajien toukka talvehtii vesien pohjalla. Myöhemmin kesällä lentävät polttiaiset ovat talvehtineet munana tai pikkutoukkana. Suomessa polttiainen lisääntyy vain kerran kesässä, mutta lämpimämmissä maissa se voi tehdä toisenkin sukupolven.[9]
Lähteet muokkaa
- Itämies, Juhani: Paarman puremaa: Tietoa ja tarinaa kesän pistäjistä. F-Kustannus, 2008. ISBN 978-952-461-157-2.