Wikipedia

Pocahontas

pohjoisamerikkalainen intiaanityttö
Tämä artikkeli käsittelee henkilöä. Sanan muut merkitykset on käsitelty täsmennyssivulla.

Pocahontas (s. 1595 – 21. maaliskuuta 1617) oli pohjoisamerikkalainen intiaanityttö, joka auttoi siirtolaisia perustamaan ensimmäisen englantilaisen siirtokunnan nyky-Yhdysvaltojen alueelle. Hänen isänsä oli powhatanien liittokunnan päällikkö Wahunsunacock, jonka poliittinen valta ylettyi lähes kaikkiin Virginian itäisiä rannikkoalueita (silloiselta nimeltään Tenakomakah) asuttaviin algonkin-kielisiin heimoihin.

Pocahontas
Pocahontasin muotokuva. Tuntemattoman taiteilijan työ perustuu Simon van de Passen teokseen 1600-luvulta.
Pocahontasin muotokuva. Tuntemattoman taiteilijan työ perustuu Simon van de Passen teokseen 1600-luvulta.
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1595
Virginia
Kuollutmaaliskuu 1617
Kent, Englanti
Kansalaisuus powhatan
Puoliso John Rolfe
Lapset Thomas Rolfe

Kristinuskoon kastamisen jälkeen Pocahontas sai nimen Rebecca ja avioitumisensa jälkeen hänestä tuli Rebecca Rolfe. Matkustettuaan miehensä kanssa Lontooseen vuonna 1616 Pocahontas saavutti suuren suosion kuningas Jaakko I:n hovissa ja hänen nimensä tuli tunnetuksi ympäri Englantia. Vain hieman yli 20-vuotiaana Pocahontas kuoli äkillisesti laivamatkalla Englannista Virginiaan. Seuraavien vuosisatojen aikana hänestä tuli eräs amerikkalaisista legendoista ja maailman tunnetuin intiaaninainen.

Pocahontasin jälkeläisiä on edelleen elossa ja yksi heistä on Oscar-palkittu näyttelijä Edward Norton.[1]

Elämäkerta muokkaa

Lapsuus muokkaa

Pocahontas syntyi Virginian rannikolla powhatanien pääkylän Werowocomocon ylimmän päällikön Wahunsunacockin tyttärenä noin vuonna 1595. Pocahontasin alkuperäinen nimi oli Amonute tai Matoaka. Jo lapsena hän sai Pocahontas-lempinimen (vapaa suomennos ”leikkisä pikkutyttö”, joskus myös ”pikku häirikkö”), joka juontui hänen kujeilevasta luonteestaan.[2] [3] Pocahontasin varhaiset vaiheet ovat pääosin tuntemattomia, mutta joitakin seikkoja hänen lapsuudestaan voidaan päätellä powhatanien kulttuurin perusteella. Päällikkösukujen lasten tavoin hän oli enemmän silmälläpidon alaisena kuin muut lapset.[4] Pocahontas oli menettänyt äitinsä syntyessään ja hänestä oli tullut isänsä lempilapsi.[5] Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontasista koulutettiin eräänlaista tulevaa powhatanien priesea, papitarta.[2]

John Smithin saapuminen muokkaa

 
Pocahontas heittäytymässä Smithin päälle ja pelastamassa tämän teloitukselta. Taiteilijan näkemys, litografia vuodelta 1870.

Kun englantilaiset uudisasukkaat saapuivat toukokuussa 1607 Virginiaan ja aloittivat siirtokunnan rakentamisen, Pocahontas oli noin 12-vuotias. Yksi johtavista uudisasukkaista tutkimusmatkailija John Smith kertoi tavanneensa tuolloin Pocahontasin, joka oli isänsä lähettämänä tullut tervehtimään vieraita.[6]

Smithin kertomuksen mukaan joukko powhatan-sotureita sieppasi hänet joulukuussa 1607 ja kuljetti Werowocomocoon. Siellä hänet asetettiin makaamaan kivelle odottamaan nuijilla varustettujen soturien toimeenpanemaa teloitusta. Juuri ennen teloitusta Pocahontas astui esiin paikalle kerääntyneiden katselijoiden joukosta. Tyttö heittäytyi Smithin päälle ja pelasti tämän varmalta kuolemalta.[7]

Suhteet Virginian siirtokuntaan muokkaa

Keväällä 1608 Pocahontas tuli tervehtimään edellisena vuonna perustetun Jamestownin siirtokunnan asukkaita. Hänen seurassaan ollut soturi kertoi siirtolaisille päällikkö Wahunsunacockin lähettäneen tyttärensä matkaan merkiksi siitä luottamuksesta, jota powhatanit tunsivat englantilaisia kohtaan.[3] Britit näkivät Pocahontasin hyvin tärkeänä henkilönä, koska tämä oli powhatanien vaikutusvaltaisimman päällikön tytär. Vierailun päätteeksi englantilaiset suostuivat vapauttamaan aiemmin vangeiksi ottaneensa powhatan-soturit.[8]

Tämän jälkeen Pocahontas vieraili usein Jamestownissa pelaamassa erilaisia pelejä asukkaiden kanssa. Nälänhädän yllättäessä siirtokunnan Pocahontas ja hänen kansansa auttoivat parhaansa mukaan siirtolaisia tuomalla näille ruokaa, joka pelasti monet uudisasukkaat nälkäkuolemalta. Englantilaisten asutuksen laajentuminen kuitenkin alkoi huolestuttaa Virginian rannikon intiaaneja ja välit siirtokuntaan huononivat. Pocahontas sen sijaan säilytti hyvät suhteensa siirtolaisiin.[3]

 
Kuningas Powhatanin kruunaus. John Gadsby Chapmanin öljymaalaus vuodelta 1835.

Talvi 1608–1609 osoittautui vaikeaksi powhatanien ja Virginian siirtokunnan välisille suhteille. Kuiva kesä oli vähentänyt merkittävästi intiaanien satoja, eivätkä he halunneet lähettää Pocahontasin mukana ruokaa Jamestowniin. Lisäksi tytön isä oli poliittisen vaikutusvaltansa avulla kieltänyt Virginian heimoja käymästä kauppaa uudisasukkaiden kanssa.[3] Siirtokunnan päämieheksi valittu Smith suunnitteli hyökkäystä powhatanien pääkylään, mutta ei toteuttanut aikomustaan saatuaan neuvotteluviestin Pocahontasin isältä. Tämä oli mieltynyt eurooppalaisten kauppatavaroihin ja vaati musketteja, miekkoja ja muita aseita vastineeksi ruokatarvikkeista.[9] Smith otti mukaansa joukon siirtolaisia ja teki vierailun Werowocomocoon. Hieman myöhemmin hän lähetti osan miehistään rakentamaan päällikölle eurooppalais-tyylisen talon, jota tämä oli vaatinut.[10] Siirtolaiset lahjoittivat Pocahontasin isälle myös kuparisen kruunun ja nimittivät hänet kuningas Powhataniksi. Tämä oli kuitenkin kiinnostuneempi muista lahjoista, eikä halunnut kantaa kruunua.[11]

Jännite powhatanien ja siirtolaisten välillä jatkui kauppasuhteista huolimatta. Kuningas Powhatan nosti maissin hintaa jatkuvasti saadakseen kansalleen vaihtokaupassa yhä enemmän eurooppalaisia aseita.[12]. Smithin yrittäessä pitää kauppahinnat aiemmalla tasolla intiaanit saartoivat uudisasukkaiden asutuksen. Brittien tarttuessa aseisiinsa powhatanit vetäytyivät ja Pocahontasin isä lähetti viestin, jossa sanoi Smithin tulkinneen väärin intiaanien aikeita. Myöhemmin Pocahontas ilmestyi keskellä yötä Smithin majapaikkaan ja varoitti, että hänen isällään oli tarkoitus surmata Smith ja tämän seurue. Asiansa kerrottuaan Pocahontas juoksi pois yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt.[13]

Pocahontasin antaman varoituksen jälkeen Smithin seurue jätti majapaikkansa. Saman kevään aikana kuningas Powhatan pystytti uuden pääkylän sisämaahan etäämmälle siirtokunnasta.[3]

Syksyllä 1609 Smith haavoittui ruutiräjähdyksessä ja matkusti Englantiin sairaalahoitoon hyvästelemättä Pocahontasia. Kun tyttö tuli seuraavan kerran Jamestowniin, uudisasukkaat uskottelivat tälle, että Smith oli kuollut. Pocahontas uskoi kuulemaansa ja lopetti vierailunsa Jamestownissa.[14] Hyvin pian Smithin matkustamisen jälkeen Pocahontasin kerrotaan menneen naimisiin Kocoum-nimisen powhatan-soturin kanssa. Avioliitosta ei kuitenkaan ole pitäviä todisteita sen enempää kuin Pocahontasin ja Smithin väitetystä rakkaussuhteesta.lähde?

Pocahontasin sieppaus muokkaa

1610-luvun ensimmäisinä vuosina powhatanien ja siirtolaisten välit kiristyivät äärimmilleen. Kummatkin osapuolet tekivät useita iskuja toistensa asutuksille ja omaisuutta tuhottiin molemmin puolin. Uhrien määrät jäivät tuntemattomiksi.[15] Pocahontasin vaiheista seuraava maininta on vuodelta 1613, jolloin hän asui potowomackien kylässä Potomacin varrella noin sadan kilometrin päässä Werowocomoconista. Kuningas Powhatan oli lähettänyt tyttärensä turvaan englantilaisilta, joiden huhuttiin suunnittelevan Pocahontasin sieppausta. Huhu osoittautui oikeaksi, sillä siirtokuntien päättäjät halusivat Pocahontasin panttivangikseen estääkseen täten tytön isää lähettämästä liittokuntansa sotureita tuhoamaan uudisasutuksia. Kapteeni Samuel Argallin johtama etsintäpartio jäljitti tytön piilopaikan ja sieppasi hänet.[16]

 
Pocahontasin kastaminen kristinuskoon. John Gadsby Chapmanin teos vuodelta 1839.

Sieppaajat lupasivat vaihtaa Pocahontasin intiaanien ottamiin englantilaisiin vankeihin sekä varastettuihin aseisiin. Päällikkö Powhatan suostui vapauttamaan vangit, mutta englantilaiset pettyivät palautettujen aseiden määrään. Tämä johti vaikeaan pattitilanteeseen. Pocahontasia ei laskettu vapaaksi, vaan häntä pidettiin vankina Henricusin kylässä nykyisen Richmondin lähellä seuraavan vuoden ajan. Pocahontasin saama kohtelu oli ystävällistä. Englantilainen pappi Alexander Whitaker perehdytti hänet kristinoppiin ja opetti hänelle englannin kieltä. Pocahontasista tuli anglikaani ja hänet kastettiin Rebeccaksi.[3]

Maaliskuussa 1614 pattitilanne lopulta purkautui yhteenottoon satojen englantilaisten ja powhatan-sotureiden kesken Pamunkeyjoella. Joenrantaan kerääntyneet intiaanit tervehtivät brittejä ivahuudoin ja ampuivat nuolikuuron näitä kohti. Pienen kahakan jälkeen britit tunkeutuivat powhatanien uuteen pääkylään Matchcotiin. Suuri joukko powhataneita uhkasi heitä, mutta ei ryhtynyt väkivaltaisuuksiin. Kaksi kuningas Powhatanin poikaa vaati nähdä vangitun sisarpuolensa elossa ja vahingoittumattomana. Nähtyään Pocahontasin voivan hyvin pojat taivuttivat isänsä solmimaan rauhan siirtokunnan kanssa.[17] Englantilaiset suostuttelivat Pocahontasin puhumaan omalle kansalleen. Pocahontas kuitenkin moitti heille sitä, kuinka oma isä oli asettanut hänet vähempiarvoiseksi kuin ”vanhat miekat, ampuma-aseet ja kirveet”. Hän ilmaisi samalla halunsa elää mieluummin englantilaisten kanssa.[18]

John Rolfe muokkaa

 
Pocahontasin häät. Henry Bruecknerin teos vuodelta 1855.

Asuessaan vielä Henricusissa Pocahontas tapasi John Rolfen, jonka englantilainen vaimo oli kuollut. Rolfe oli onnistunut luomaan tupakkaviljelmän Virginiaan ja vietti paljon aikaansa hoitaen viljelyksiään. Hän oli uskonnollinen mies, jolla oli suuria tunnontuskia naida pakanallinen nainen. Pitkässä kirjeessään käskynhaltijalle hän ilmaisi rakkautensa Pocahontasiin sekä uskomuksensa siihen, että kykeni pelastamaan tämän sielun. Hän myös vannoi, ettei avioliittoa solmittu ”aistillisesta intohimosta” vaan ”siirtokunnan parhaaksi”.[11] Pocahontasin tunteista Rolfea tai avioliittoa kohtaan ei ole tietoa. Heidät vihittiin huhtikuun 5. päivänä 1614. Samalla avioliitto sinetöi rauhan powhatanien ja Virginian siirtokunnan välillä. Intiaanit opettivat Rolfelle kaiken tupakanviljelystä ja koko Virginian siirtokunnan vauraus nojasi vuosien ajan tupakan viennin varaan.[19]

Pocahontas muutti miehensä kanssa asumaan tämän viljelyksille Varinan farmeille. He saivat pojan, Thoman Rolfen, 30. tammikuuta 1615. Heidän avioliittonsa ei tuonut kaikkia siepattuja englantilaisia takaisin, mutta se toi rauhan powhatanien ja englantilaisten välille vuosikausiksi.

Matka Englantiin muokkaa

Virginian siirtokuntien kehittäjät huomasivat, että asukkaiden houkutteleminen epävakaille maille ei ollut helppoa. He päättivät käyttää Pocahontasia houkutuslintuna sekä todisteena siitä, kuinka Uuden maailman alkuperäiskansat ovat sivistettävissä. Vuonna 1616 Rolfe ja Pocahontas matkustivat Englantiin. Heitä seurasi 11 powhatania, muun muassa Pocahontasin sisarpuoli Mattachanna ja tämän aviomies Tomocomo, joka oli muista poiketen maalannut kasvonsa ja vartalonsa kansansa perinteisen tavan mukaan ja pukeutunut lannevaatteeseen ja turkistakkiin. Matkan kustansi sir Thomas Dale, joka oli lumoutunut Pocahontasin syntyperästä ja piti häntä aitona intiaaniprinsessana.[20] Seurue saapui Plymouthiin 12. kesäkuuta ja jatkoi matkaansa vaunuilla Lontooseen 16. kesäkuuta. Pocahontas sai tietää John Smithin olevan vielä elossa kuultuaan tämän kirjoittaneen kirjeen kuningatar Anna Tanskalaiselle. Kirjeessään Smith toivoi, että Pocahontasia kohdeltaisiin kuninkaallisena vierailijana, sillä jos häntä kohdeltaisiin huonosti, Pocahontasin rakkaus englantilaisia ja kristinuskoa kohtaan saattaisi sammua.

 
Pocahontas kuningas Jaakko I:n hovissa. Richard Rummellin teos, postikortti vuodelta 1907.

Pocahontasia viihdytettiin useilla sosiaalisilla tilaisuuksilla. Hänet ja Tomocomo vietiin 5. tammikuuta 1617 kuninkaan eteen Whitehallin palatsiin katsomaan Ben Jonsonin The Vision of Delight -näytelmää. Pocahontas ja Rolfe asettuivat asumaan Brentfordin esikaupunkialueelle joksikin aikaa, kuten myös Rolfen lapsuudenkotiin Heacham Halliin, Norfolkiin. Alkuvuodesta 1617 John Smith vieraili heidän luonaan. Smithin sanojen mukaan Pocahontas tervehti häntä häveliäästi, mutta ei sanonut sanaakaan, vaan kääntyi pois ja piilotti kasvonsa syvän hämmennyksen vallassa.[21][22]

Joitakin tunteja myöhemmin Pocahontas suostui puhumaan. Hän muistutti kaikesta huomaavaisuudesta, jota hän oli osoittanut Smithiä kohtaan, ja kuinka Smith oli luvannut kaiken, mikä oli hänen, olevan myös powhatanien. Pocahontas myös hämmensi Smithiä kutsumalla tätä isäkseen samoin kuin Smith itse oli kutsunut tytön isää tavatessaan tämän muukalaisena Virginiassa. ”Et pelännyt tulla isäni maahan aiheuttamaan pelkoa hänelle ja hänen kansalleen, mutta nyt pelkäät, koska kutsun sinua isäksi? Mutta jos sinä kutsut minua lapseksesi niin minä tulen olemaan aina sinun maanmiehesi.” Hän myös kertoi, kuinka intiaanit olivat luulleet Smithin kuolleen, mutta päällikkö oli pyytänyt Tomocomoa etsimään häntä, koska ”Smithin maanmiehet valehtelevat paljon”.[23]

Pocahontasin kuolema muokkaa

Maaliskuussa 1617 Pocahontas ja hänen seurueensa lähtivät purjehtimaan kohti Virginiaa. Laiva ei vielä ollut ehtinyt pois Thamesjoelta, kun Pocahontas sai äkillisen kouristuskohtauksen ruokailun jälkeen. Hänen sisarensa Mattachanna haki nopeasti Rolfen paikalle, mutta heidän saapuessaan Pocahontasin luo tämä oli jo kuollut.[3] Englantilaisten aikalaisten mukaan kuolinsyy jäi epäselväksi.[24]

Pocahontas kuljetettiin maihin Gravesendissa, ja haudattiin paikalliselle kirkkomaalle 21. maaliskuuta 1617. Pocahontas oli kuollessaan 22-vuotias. Hautapaikasta ei ole tietoa, mutta hänelle on pystytetty patsas Pyhän Yrjön kirkon maalle. Myös Pocahontasin poika Thomas sairastui ja jäi setänsä hoitoon Englantiin lähes kahden vuosikymmenen ajaksi.[24]

Virginiaan saavuttuaan Pocahontasin seurueeseen kuuluneet powhatanit kertoivat Pocahontasin isälle, että hänen tyttärensä oli murhattu. Pocahontasin terveys oli ollut hyvä ja hänen äkillinen kuolemansa ruokailun jälkeen sai intiaanit uskomaan, että Pocahontas oli myrkytetty. Kuningas Powhatan otti tiedon raskaasti ja kuoli vuotta myöhemmin.[3]

Kuolemanjälkeinen legenda muokkaa

 
Pocahontasin muistopatsas Pyhän Yrjön kirkon edessä Gravesendissä.

Pocahontasin kuoleman jälkeen hänestä julkaistiin useita tarinoita, jotka perustuivat vain löyhästi todellisuuteen. Monet historioitsijat ovat ihmetelleet, miksi Smith ei maininnut vuonna 1608 kirjoittamassaan True Relation -kirjassa mitään Pocahontasin suorittamasta hengenpelastuksesta, vaan kertoi asiasta vasta vuonna 1616 lähettämässään kirjeessään kuningatar Annalle. Dramaattisen tapauksen puuttumista kirjasta on perusteltu sillä, että kirjan englantilainen kustantaja poisti tapausta käsittelevän kohdan, koska pelkäsi sen julkistamisen lannistavan siirtolaisten halun muuttaa Virginiaan.[7]

Vasta Smithin kolmas kirja General Historie, Book III, joka julkaistiin 1624, kertoi Pocahontasin urotyöstä kolmella eri sivulla.[7] Tämä ”historia” kirjoitettiin seitsemän vuotta Pocahontasin kuoleman jälkeen ja kaksi vuotta tämän miehen kuoleman jälkeen. Myös lähes kaikki Jamestownin varhaisista siirtolaisista olivat jo vainajia, eivätkä olleet kiistämässä Smithin uuden version tapahtumia. Tosin vuonna 1612 julkaistu Smithin The Preceedings (eri kirjoittajien kokoelma) sisältää kahden kirjailijan mainintoja intiaaniprinsessan vierailuista Jamestownissa. ”Tyttö oli noin 13–14-vuotias ja silminnähden kunnioitti paljon kapteeni Smithiä.”[25]

Myöhempien aikojen kirjallisuus toi uudelleen esiin Pocahontasin ja kapteeni Smithin välille rakennetun dramaattisen rakkaustarinan, jonka todenperäisyys on vailla pitäviä lähteitä. Suurelle elokuvayleisölle Pocahontas tuli tutuksi Disneyn 1990-luvun piirroselokuvissa Pocahontas ja Pocahontas II – matka uuteen maailmaan.[25] Disneyn elokuvat aiheuttivat monia vastareaktioita historian tutkijoissa, jotka yrittivät levittää todellista tietoa Pocahontasista.[25] Vuonna 1999 valmistui samaa aihetta käsittelevä draamaelokuva Pocahontas: The Legend ja vuonna 2005 Terrence Malickin ohjaama The New World, joka keskittyi Virginian siirtolaisasutukseen ja Pocahontasin (ei nimetty) ja Smithin rakkaustarinaan.

Pocahontasin kunniaksi on nimetty useita kaupunkeja, paikkoja ja piirikuntia muun muassa Alabamassa, Illinoisissa, Iowassa ja Länsi-Virginiassa.[26] Lisäksi hänen nimensä on annettu neljälle Yhdysvaltain laivaston alukselle.[27]

Suomenkielinen kirjallisuus muokkaa

  • Donnell, Susan: Pocahontas – intiaaniprinsessa. Suomentanut Liisa Paakkanen. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20807-8.
  • Hanes, Mari: Pocahontas – todellinen prinsessa. Suomentanut Päivi Lankinen. Aika, 1997. ISBN 951-606-473-6.

Lähteet muokkaa

  • Custalow, Linwood: The True Story of Pocahontas: The Other Side of History. Fulcrum Group, 2007. ISBN 978-1555916329. Google-kirjat (viitattu 27.9.2014).
  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
  • Mann, Charles: 1491. Granta Books, 2005. ISBN 978-1-86207-876-5.
  • Rountree, Helen: Pocahontas's People: Powhatan Indians of Virginia Through Four Centuries. Univ Oklahoma Press, 1996. ISBN 978-0806128498. (englanniksi)
  • Sita, Lisa: Pocahontas:: The Powhatan Culture and the Jamestown Colony. PowerPlus Books, 2005. ISBN 978-1404226531. Google-kirjat (viitattu 27.9.2014).
  • Smith, John: The Generall Historie of Virginia - New England and the Summer Isles. Applewood Books, 2006. ISBN 978-1557093622. Google-kirjat (viitattu 27.9.2014).
  • Steele Woodward, Grace: Pocahontas (Civilization of American Indian). Oklahoma Press, 1981. ISBN 978-0806116426. Google-kirjat (viitattu 27.9.2014).
  • Tucker, Spencer C.: Almanac of American Military History [4 Volumes. ABC-CLIO, 2012. ISBN 978-1598845303. (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Edward Norton is direct descendant of Pocahontas, records confirm the Guardian. 5.1.2023. Viitattu 7.1.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b Mann 2005, s. 48.
  3. ↑ a b c d e f g h Pocahontas: Her Life and Legend nps.gov. Viitattu 28.9.2014. (englanniksi)
  4. ↑ Custalow 2007, s. 11.
  5. ↑ Custalow 2007, s. 6–7.
  6. ↑ Smith, John: First Hand Accounts of Virginia, 1575–1705 etext.lib.virginia.edu. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Steele Woodward 1981, s. 71.
  8. ↑ Sita 2005, s. 61.
  9. ↑ Sita 2005, s. 63.
  10. ↑ Sita 2005, s. 63–64.
  11. ↑ a b Henriksson 1996, s. 37.
  12. ↑ Roundtree 1996, s. 49.
  13. ↑ Sita 2005, s. 66.
  14. ↑ Sita 2005, s. 68.
  15. ↑ Tucker 2012, s. 69.
  16. ↑ Custalow 2007, s. 47–48.
  17. ↑ Roundtree 1996, s. 59.
  18. ↑ Letter from Sir Thomas Dale libertyletters.com. Arkistoitu 19.11.2014. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  19. ↑ Henriksson 1996, s. 38.
  20. ↑ Custalow 2007, s. 175–176.
  21. ↑ Smith 2006, s. 238.
  22. ↑ Roundtree 1996, s. 63.
  23. ↑ Smith 2006, s. 239.
  24. ↑ a b Roundtree 1996, s. 64.
  25. ↑ a b c Cusack, Beth: The Life, Legend, and Legacy of Pocahontas earlyamerica.com. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  26. ↑ Pocahontas placesnamed.com. Viitattu 2.10.2014. (englanniksi)
  27. ↑ USS Pocahontas history.navy.mil. Viitattu 2.10.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pocahontas&oldid=22016087”