Pjotr Nikiforov
Pjotr Mihailovitš Nikiforov (ven. Пётр Миха́йлович Ники́форов, 12. lokakuuta 1882 nykyisen Irkutskin alueen Irkutskin piirin Ojokin kylä – 6. tammikuuta 1974 Moskova) oli venäläinen bolševikki ja neuvostoliittolainen poliitikko.
Pjotr Nikiforov syntyi työläisperheeseen. Vuonna 1901 hän liittyi vallankumousliikkeeseen, toimi Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa ja osallistui Kronstadtin kapinaan vuonna 1905. Sen jälkeen hän oli mukana sosiaalidemokraattien maanalaisessa toiminnassa, kunnes vuonna 1910 joutui pidätetyksi ja sai kuolemantuomion, joka muutettiin 20 vuoden pakkotyörangaistukseksi. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän toimi bolševikkien johtotehtävissä Irkutskissa ja Vladivostokissa.[1]
Vuosina 1918–1920 Nikiforov oli Venäjän valkoisten vankina. Vuosina 1920–1922 hän työskenteli VKP(b):n Kaukoidän aluepiirikomitean puheenjohtajana, puolueen Kaukoidän byroon jäsenenä ja Kaukoidän tasavallan ministerineuvoston puheenjohtajana. Vuosina 1925–1927 Nikoforov oli Neuvostoliiton lähettiläänä Mongoliassa ja toimi sen jälkeen Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston palveluksessa sekä Venäjän SFNT:n tavarahuollon apulaiskansankomissaarina. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli puoluetehtävissä.[1]
Nikiforov on kirjoittanut Venäjän kansalaissodasta kertovia muistelmateoksia. Hänet on palkittu Leninin ja Lokakuun vallankumouksen kunniamerkeillä sekä Znak Potšota -kunniamerkillä.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Pjotr Nikiforov Taka-Baikalian tietosanakirjassa (venäjäksi)