Wikipedia

Pius XI

259. paavi

Pius XI, oikea nimi: Ambrogio Damiano Achille Ratti,[1] (31. toukokuuta 1857 – 10. helmikuuta 1939) toimi paavina 6. helmikuuta 1922 alkaen ja Vatikaanivaltion valtionpäämiehenä vuodesta 1929 kuolemaansa asti.

Pius XI
Henkilötiedot
Koko nimi Ambrogio Damiano Achille Ratti
Syntynyt31. toukokuuta 1857
Desio, Italia
Kuollut10. helmikuuta 1939 (81 vuotta)
Apostolinen palatsi, Vatikaani
Paavi
Paavius alkoi 6. helmikuuta 1922
Paavius päättyi 10. helmikuuta 1939
Edeltäjä Benedictus XV
Seuraaja Pius XII
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Achille Ratti pappisvihkimyksen jälkeen vuonna 1880.

Pius XI oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun epävirallisen, epäluotettavan ja perimätietoon perustuvan paaviluettelon mukaan 259. paavi.[2] Hänen paavinkautensa eli pontifikaattinsa tärkeimpiä tapahtumia oli Lateraanisopimusten solmiminen fasistisen Italian johtajan Benito Mussolinin kanssa vuonna 1929. Sopimusten seurauksena perustettiin Vatikaanivaltio. Pius XI:n pontifikaatin tärkeisiin asioihin kuului myös paavin suhtautuminen fasismiin ja kansallissosialismiin. Varsinkin pontifikaattinsa loppupuolella Pius XI vastusti kiivaasti sekä fasismia että myös natsismia ja kommunismia.

Elämä ennen paaviutta muokkaa

Achille Ratti syntyi Desiossa, Milanon maakunnassa vuonna 1857. Hänen isänsä oli lombardialainen silkkitehtaan johtaja.[3] Vuonna 1879 Ratti vihittiin papiksi käymänsä pappisseminaarin jälkeen. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan teologiaa, filosofiaa ja kirkko-oikeutta Rooman kaupungissa.[4] Siirtyessään vuonna 1888 Milanossa sijaitsevaan Biblioteca Ambrosianaan töihin Ratti oli keskiaikaisen liturgian tuntija sekä oppinut kirkkohistorioitsija.[3] Toimiessaan Biblioteca Ambrosianassa Ratti tapasi siellä 1500-luvun kirkkohallintoa tutkivan Angelo Giuseppe Roncallin, josta myöhemmin tuli paavi Johannes XXIII. Ratti menestyi hyvin Biblioteca Ambrosianassa, jonka johtajaksi hän yleni vuonna 1907.[1]

Vuonna 1912 Ratti siirtyi työskentelemään Vatikaanin kirjastoon. Jo tällöin hänet tunnettiin kansainvälisestikin kuuluisana tutkijana.[3] Rattista tuli 1914 Vatikaanin kirjaston johtaja. Vuonna 1919, ensimmäisen maailmansodan jälkeen, silloinen paavi Benedictus XV nimitti Rattin Vatikaanin edustajaksi Puolaan ja Baltian maihin.[3] Tässä tehtävässä toimiessaan Ratti joutui tutustumaan muun muassa kansalliskiihkoon ja kommunismiin, joiden hän katsoi muodostavan uhan sekä katoliselle kirkolle että eurooppalaiselle kulttuurille.[3]

Rattin riitauduttua puolalaisten piispojen kanssa Benedictus XV kutsui hänet vuonna 1921 takaisin Vatikaaniin ja nimitti hänet samalla kardinaaliksi ja Milanon arkkipiispaksi. Vuoden 1922 paavinvaalissa Ratti nousi yllättäjänä Benedictus XV:n seuraajaksi. Tullessaan paaviksi Ratti oli ehtinyt toimia kardinaalina vasta noin vuoden.[4]

Valinta paaviksi muokkaa

Pääartikkeli: Vuoden 1922 konklaavi
 
Pius XI konklaavin jälkeen.
 
Pius XI:n paavillinen vaakuna.

Vuoden 1922 konklaavi kokoontui valitsemaan seuraajaa samana vuonna kuolleelle paavi Benedictus XV:lle. Konklaavin alkaessa vahvimmat ehdokkaat paaviksi olivat kardinaalivaltiosihteeri Pietro Gasparri ja kardinaali La Fontane, mutta kummankaan ei onnistunut kerätä taakseen tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä.[5] Kun kumpikaan ehdokas ei näyttänyt saavan tarpeeksi kannatusta, Gasparri sanoi Rattille:[5]

»Eminenssi, minulla on teille ennustus ja kaksi hyvää neuvoa. Teistä tulee paavi. Ottakaa silloin nimeksenne Pius ja antakaa ensimmäinen siunauksenne Pietarinkirkon ulommalta parvekkeelta.»

Konklaavi päätyi 14. äänestyskerralla kompromissiehdokkaaseen, tiedemiehenäkin mainetta keränneeseen Rattiin. Hän otti nimekseen Pius XI, vaikka jatkoikin edeltäjänsä, eikä Pius X:n, linjalla. Jo paavin antaessa perinteistä urbi et orbi -siunaustaan oli havaittavissa muutosta, sillä paavi antoi siunauksensa poikkeuksellisesti Pietarinkirkon ulkoparvekkeelta eikä sisältä, kuten "Vatikaanin vangit" olivat tehneet. Tämä osoitti selvästi, että uusi paavi halusi ratkaista Italian ja Vatikaanin välisen riidan, Vatikaanin vankeuden.[5]

Tilanne Pius XI:n noustessa paaviksi muokkaa

Pius XI:n noustessa paavinistuimelle oli meneillään Italian valtion ja paavinistuimen välillä jo vuosikymmeniä jatkunut kiista, joka tunnettiin nimellä Vatikaanin vankeus. Kiista juonsi juurensa vuoteen 1870, jolloin paavin hallitsema Kirkkovaltio oli valloitettu sotilaallisesti ja liitetty yhdistyneeseen Italiaan.[6] Tällöin silloinen paavi Pius IX oli julistautunut "Vatikaanin vangiksi" ja kieltäytyi poistumasta Pietarinkirkon läheisyydestä.[6] Tätä tapaa jatkoivat Pius IX:tä paavinistuimelle seuranneet paavit, joista jokainen piti suhteet Italian valtioon kylminä. Pius IX:tä paavinistuimelle seurasi ensin Leo XIII, jota seurasi Pius X, jonka jälkeen paaviksi valittiin Pius XI:n edeltäjä Benedictus XV. Vasta Benedictus XV:n pontifikaatin aikana aloitettiin jonkinasteiset neuvottelut Italian valtion ja paavinistuimen kesken kiistan ratkaisemiseksi.

Pius XI:n noustessa paaviksi vuonna 1922, nousi samana vuonna myös fasistinen Benito Mussolini Italian pääministeriksi. Tämä oli tärkeä tapahtuma myöhemmin Pius XI:n kaudella solmittuja Lateraanisopimuksia ajatellen, sillä sopiessaan Italian ja paavinistuimen kiistan Mussolini arveli saavansa arvostusta ulkomailta.[7]

Paavina vuodet 1922–1939 muokkaa

Tieteitä ja taiteita tukeva paavi muokkaa

Ennen paaviksi tuloaan tunnettuna tutkijana työskennellyt Pius XI oli poikkeuksellinen paavi. Edellinen tutkija paavinistuimella oli ollut 1700-luvulla hallinnut paavi Benedictus XIV.[5] Pius XI oli kiinnostunut keskiaikaisesta kirkkotaiteesta, ja hän pyrki edistämään erilaisia tieteitä ja taiteita.[5] Vuonna 1934 ottaessaan vastaan Suomen ulkoministerin johtaman valtuuskunnan Pius XI kiitteli suomalaisten tekemää työtä Leo XIII:n avaamassa Vatikaanin kirjastossa.

Vasta Lateraanisopimusten jälkeen ja niiden tuomien korvausten avulla paavi Pius XI saattoi alkaa taloudellisesti auttaa tieteitä ja taiteita. Pius XI:n toimiin kuuluikin muun muassa paavillisen tiedeakatemian uudelleenorganisointi. Tiedeakatemian jäseneksi otettiin esimerkiksi suomalainen, myöhemmin Nobelin palkinnon voittanut tiedemies Artturi Ilmari Virtanen. Pius XI myös lisäsi Vatikaanin kokoelmiin lähetyshistoriallis-etnografisen museon.[8]

Pius XI myös kartutti Vatikaanin kirjaston kokoelmia, olihan hän itsekin entinen kirjastonhoitaja.[8] Huomattavien lahjoitusten vastaanottamisen lisäksi Pius XI myös osti erilaisia kokoelmia.[8] Ensimmäisen maailmansodan mullistusten takia markkinoilla liikkui paljon erilaisia kirjastoja, joista suuri osa oli hajonneen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian alueelta.[8] Sivistyneen paavi Nikolaus V:n tapaan Pius XI lähetti asiamiehiä ympäri Eurooppaa hankkimaan Vatikaaniin kirjallisuutta sekä käsikirjoituksia.[8]

Lateraanisopimukset muokkaa

 
Vatikaanin kartta. Lateraanisopimusten seurauksena Italia salli Vatikaanin valtion perustamisen Roomaan. Vastapalveluksena paavin oli lopetettava fasisminvastaisen kristillisdemokraattisen puolueen tukeminen.

Paavina Pius XI oli selvä yksinvaltias, jonka raivokohtauksia pelättiin Vatikaanissa.[8] Hän saikin tehokkaasti tahtonsa läpi useissa tapauksissa. Nuorena miehenä kuuriassa palvellut tuleva paavi Giovanni Montini sanoi Pius XI:n olevan rex tremendae maiestatis (suom. kauhistuttavan majesteetillinen kuningas).[8]

Pius XI halusi myös lopettaa Italian ja Pyhän istuimen välisen riidan ja onnistuikin tässä.[1] Jo vuonna 1919, jolloin Benedictus XV oli ollut paavina, oli aloitettu neuvottelut paavillisen kuurian ja Italian valtion välillä. Ennen vuonna 1929 järjestettyjä virallisia neuvotteluja Pius XI:n aikana oli käyty myös muutamia epä- ja puolivirallisia neuvotteluja Italian kanssa.[7]

Pius XI kävi vuonna 1929 virallisia neuvotteluja fasistisen Italian johtajan Benito Mussolinin kanssa. Neuvottelujen tuloksena solmittiin samana vuonna Lateraanisopimukset, jotka takasivat Vatikaanille itsenäisyyden ja katoliselle kirkolle suosituimmuusaseman Italiassa.[8] Samoin sopimukset takasivat paavinistuimen riippumattomuuden ja antoivat paaville määräysvallan Vatikaanissa.[7] Lateraanisopimuksissa sovittiin myös konkordaatista Italian ja paavinistuimen välillä.[7] Konkordaatin seurauksena roomalaiskatolisuudesta tehtiin valtionuskonto ja kouluissa alettiin opettaa uskontoa katolisen kirkon opin mukaisesti.[7] Samoin paavinistuin sai korvauksia Italian ja paavinistuimen kiistassa kärsimistään vääryyksistä. Korvausten summa oli 1750 miljoonaa (1,2167 miljardia euroa vuoden 2024 tammikuun kurssilla [9]) Italian liiraa.[7]

Paavi joutui kuitenkin myös itse tekemään vastapalveluksia Mussolinille, esimerkiksi lopettamaan fasisteja vastustavan kristillisen kansanpuolueen .[8] Paavi Pius XI kielsikin pappeja osallistumasta politiikkaan, jolloin muun muassa kansanpuoluetta johtanut Luigi Sturzo lähti vapaaehtoisesti maanpakoon.[8]

Konkordaatti Saksan kanssa muokkaa

 
Paavi Pius XI.

Lateraanisopimuksen lisäksi Pyhä istuin solmi valtakunnankonkordaatin eli valtiosopimuksen myös kansallissosialistisen Saksan kanssa kesällä 1933 valtakunnankansleriksi nousseen Adolf Hitlerin sitä pyydettyä. Tämä sopimus oli suunnanmuutos Vatikaanin politiikalle, joka oli jyrkästi tuominnut kansallissosialismin. Ennen Hitlerin vuonna 1933 tapahtunutta valtaannousua katolinen kirkko oli toiminut natsismin voimakkaimpana vastustajana tuomiten kansallissosialistisen puolueen kulttuuripolitiikan ja rasismin.[10]

Hitlerin päästyä valtaan Saksassa hän pyrki saamaan paavinistuimen kanssa aikaan konkordaatin, kuten Mussolinikin oli tehnyt. Hitler nimittäin arveli fasistisen Italian kanssa tehdyn konkordaatin osoittavan, että Vatikaani luotti enemmän fasistiseen valtioon kuin entiseen liberaalis-demokraattiseen Italiaan, jonka kanssa se ei koskaan ollut saanut riitojaan sovituksi.[10] Näin Hitler päätteli, että fasismi oli lähempänä kristillistä ajatusmaailmaa kuin juutalais-liberalismi, jonka kanssa Saksan katolinen Zentrum-puolue halusi tehdä yhteistyötä.[10] Siksi kansallissosialistisen puolueen lehti kirjoittikin 1930 julkaistussa kirkkopoliittisessa ohjelmassaan seuraavaa:[10]

»Kun katolisen kirkon vihollinen, marxismi, menettää otettaan Saksassa, ja sen voittaja tarjoaa suojaa katoliselle kirkolle, silloin Vatikaani voi tehdä sopimuksen tämän uuden kirkolle myötämielisen vallan kanssa ja luopua turvautumasta Zentrumin poliittiseen apuun. Silloin Vatikaani voi samoin kuin Italian kanssa solmia kansallissosialistisen valtion kanssa konkordaatin, jossa kielletään pappeja liittymästä mihinkään puolueeseen. Tämä merkitsee Zentrumin loppua.»

Noustuaan valtaan 1933 Hitler toteutti kyseisen kirkkopoliittisen ohjelman ja ilmoitti, että hallitus ”takaa kristilliselle kasvatukselle sille kuuluvan vaikutuksen koulussa, kantaa huolta kirkon ja valtion hyvästä yhteistyötä sekä pyrkii pitämään yllä ja edelleen kehittämään hyviä suhteita paavinistuimeen.”[10] Vatikaani aloitti pian neuvottelut konkordaatin solmimisesta. Neuvotteluja johti kardinaalivaltiosihteeri Eugenio Pacelli, josta myöhemmin tuli Pius XI:n seuraaja paavi Pius XII.[10] Konkordaatti allekirjoitettiin 20. heinäkuuta 1933.

Konkordaatti antoi oikeuden katolisen uskon julkiseen harjoittamiseen, ilmaisi hengellisten virkojen täyttämisen olevan kirkon oikeus, mikä muun muassa merkitsi paavin oikeutta nimittää piispat, lupasi uskonnonopetuksen säilyvän normaaleissa kouluissa, antoi vanhoille teologisille tiedekunnille luvan jatkaa toimintaansa sekä hyväksyi tunnustukselliset koulut.[11] Kuten italialaiset papit Italian kanssa solmitun konkordaatin seurauksena, eivät myöskään saksalaiset papit saaneet enää osallistua politiikkaan.[11] Tämä merkitsi Zentrum-puolueen loppua, vaikka tosin papit eivät saaneet osallistua enää myöskään natsipuolueen toimintaan.[12]

Konkordaatin solmiminen Saksan kanssa tarkoitti käytännössä sitä, että paavin istuin joutui hyväksymään kansallissosialismin ja Adolf Hitlerin johtaman puolueen.

Kiistoja Hitlerin ja Mussolinin kanssa muokkaa

 
Pius XI istuimellaan.

Hitler ei kuitenkaan noudattanut konkordaatissa tehtyjä sopimuksia: katolisia kouluja ja kirkkoja suljettiin ja uskonnonopetusta ja yhdistystoimintaa vaikeutettiin, eivätkä katoliset toimittajat saaneet enää toimia vapaasti. Samoin kouluissa olevia kristittyjen ristejä poltettiin.[11] Jo konkordaatin solmimisvuonna 1933 saattoi huomata, että koko konkordaatti oli ollut vain poliittista taktikointia, jolla Hitler oli halunnut saada kristittyjä kannattajikseen ja samalla parantaa julkisuuskuvaansa ulkovaltojen silmissä.[11] Vuonna 1937 myös luostareita alettiin sulkea ja aloitettiin tuomiokirkkojen siirtäminen valtion omistukseen.[11]

Paavi yritti protestoida asiasta Hitlerille, mutta Saksa ei muuttanut toimintaansa. Myös papisto alkoi protestoida natsihallintoa vastaan, mikä johti kriitikoiden vainoamiseen ja lähettämiseen keskitysleireille. Pius XI lähettikin salaa Saksaan kiertokirjeensä Mit brennender Sorge, joka luettiin palmusunnuntaina 1937 kaikissa Saksan kirkoissa. Paavi tuomitsi kiertokirjeessä kansallissosialistisen rotuopin,[13] mikä johti useiden saksalaisten pappien toimittamiseen keskitysleireille.[14] Kiertokirjeessä paavi esitti tiukkaa kritiikkiä natsihallintoa kohtaan, kuten tuomitsi kansallissosialismin harhaoppina ja syytti natseja Jumalan sanan pilkkaajiksi ja pintapuolisiksi ihmisiksi.[13] Samoin paavi sanoi natsien kumoavan Jumalan järjestyksen ja palvelevan rotua, valtiota ja kansaa epäjumalanaan.[13]

Loppuelämänsä ajan Pius XI laati lisää fasismia ja kansallissosialismia vastustavia kiertokirjeitä, mutta tuomitsi myös kommunismin ja piti sitä kirkolle vaarallisempana kuin fasismia ja kansallissosialismia.[15] Hän ei kuitenkaan suhtautunut ymmärtäväisesti myöskään fasismiin eikä kansallissosialismiin, vaan puhui ”typerästä ja barbaarisesta rasismista”.[16] Hitlerin vieraillessa 1938 Roomassa Pius XI lähti vierailun ajaksi paavin kesäpalatsiin Castel Gandolfoon. Pyhiinvaeltajille Pius XI selitti lähtöään siten, ettei hän voinut katsoa, "kuinka Roomassa nostettiin salkoihin lippu, johon kuvattu risti ei ole Kristuksen risti."[16] Samoin Pius XI järjesti kaikki Vatikaanin museot suljetuiksi vierailun ajaksi, mitä ei oltu tehty sitten Leo XIII:n aikojen.[16]

Pius XI yritti myös saada julkaistuksi amerikkalaisen jesuiitan laatiman kiertokirjeen rotukysymyksistä, mutta kyseinen kiertokirje jumiutui paavillisen kuurian byrokratiaan, eikä sitä ehditty julkaista ennen paavin kuolemaa.[16] Kiertokirjeestä tiedetään kuitenkin, että se tuomitsi rotusorron ja erityisesti antisemitismin, jota Saksa harjoitti, ja kuvasi rotusortoa ”sotana kristinuskoa vastaan”.[16] Vielä elämänsä viimeisinä viikkoina Pius XI valmisteli kansallissosialismin ja fasismin valheet tuomitsevaa puhetta Italian piispoille. Pius XI erityisesti toivoi lääkäreidensä voivan pitää hänet hengissä puheen julkaisuun asti, mutta toive ei toteutunut. Paavi Pius XI kuoli 10. helmikuuta 1939 eikä ehtinyt pitää puhettaan eikä saada sitä valmiiksi.lähde?

Viimeiset vuodet ja kuolema muokkaa

 
Pius XI:n hautajaiset.

Paavin terveys heikkeni hänen myöhempinä vuosinaan, ja helmikuussa 1939 hän lopulta kuoli Vatikaanin Apostolisessa palatsissa. Pius XI haudattiin Pietarinkirkon pääkappeliin, lähelle apostoli Pietarin hautaa.

Pius XI:n kuoleman johdosta Pietarinkirkon suurta kelloa soitettiin 10. helmikuuta 1939. Italian diktaattori Benito Mussolinin tiedetään sanoneen:[16]

»Vihdoinkin hän on poissa. Tuo itsepäinen ukko on kuollut.»

Epäilyjä murhasta muokkaa

Ranskalaisen kardinaalin Eugene Tisserantin päiväkirjamerkintöjen perusteella on herännyt epäilyksiä siitä, että Pius XI olisi murhattu.[17] Pius XI:n tiedetään valmistelleen fasisminvastaista puhetta kardinaaleilleen vielä elämänsä viimeisinä viikkoina, mutta hän kuoli ennen kuin ehti hyökätä puheessaan fasismia vastaan. Kardinaali Tisserantin päiväkirjamerkintöjen mukaan Vatikaanille työskennellyt tohtori Francesco Petacci antoi paaville ruiskeen vuorokautta ennen fasismin tuomitsevan puheen pitämistä.[17] Tohtori Francesco Petaccin tytär Clara Petacci oli Italian fasistisen diktaattorin Benito Mussolinin pitkäaikainen rakastajatar.[17]

Pius XI:n perintö paavinistuimelle muokkaa

 
Pius XI:n sarkofagi Pietarinkirkossa.
 
Pius XI:n maalaus.

Pius XI oli merkittävä paavi. Hän johti katolista kirkkoa autoritaarisesti ja diktaattorimaisin elein yli seitsemäntoista vuotta, minä aikana hän varsinkin loppuvuosinaan osoitti rohkeutta taistelussaan natsismia ja fasismia vastaan. Britannian Vatikaanissa oleva lähettiläs sanoi kotimaalleen antamassaan raportissa, että Pius XI:n rohkeus oli nostanut hänet ”yhdeksi maailman merkittävimmistä hahmoista”.[16]

Solmiessaan konkordaatin Italian kanssa Pius XI onnistui lopettamaan Vatikaanin vankeuden. Samalla hän sai aikaan Vatikaanivaltion perustamisen, mikä tiesi maallisen vallan palaamista paaville lähes kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Pius XI tuli kuitenkin konkordaattia solmiessaan myös tehneeksi hallaa italialaiselle demokratialle sekä siivittäneeksi tietä nousevalle fasismille. Kuitenkin viimeisinä vuosinaan Pius XI oli alkanut taistella fasismia ja natsismia vastaan.

Paavin sosiaalioppi muokkaa

Pius XI myös julkaisi paavina ensimmäisen sosiaaliensyklian sitten Leo XIII:n kiertokirjeen Rerum novarum,[18] joka oli julkaistu vuonna 1890. Pius XI:n vuonna 1931 julkaisema kiertokirje Quadragesimo anno -ensykliassa paavi otti kielteisen kannan luokkataisteluun ja pyrki hahmottelemaan uusia ohjeita työelämän järjestystä varten.[18][19]

Kiertokirjeessään paavi toivoi eri säätyjen rauhanomaista rinnakkaiseloa yhteiskunnissa. Samalla paavi myös esitti toiveen siitä, että työelämän osapuolet jakaisivat saamiaan etuja solidaarisuus mielessään, jolloin he tulisivat toimineeksi kokonaisuuden parhaaksi.[18] Paavi myös vierasti Italian fasistien ajamaa ja Itävallan käyttämää säätyjärjestelmää.[18]

Pius XI:n sosiaalioppi omaksuttiin kolmessa saksalaisessa kristillis-sosiaalisessa järjestössä, joiden yhteinen jäsenmäärä oli satojatuhansia ihmisiä.[18] Pelkästään saksalaisiin katolis-sosiaalisiin, Rerum novarum -kiertokirjeen jälkeen suosiota saaneisiin työväenyhdistyksiin kuului noin 315 000 jäsentä.[18]

Pius XI vastusti kiivaasti fasismia ja kansallissosialismia, mutta myös kommunismia.[20] Pius XI muun muassa tuomitsi Neuvostoliiton virallisena oppinaan käyttämän ateistisen marxismin.[20]

Kritiikkiä muokkaa

Pius XI:een kohdistunut kritiikki liittyi pääasiassa hänen pontifikaattinsa alkuaikojen suhtautumiseen fasismiin ja natsismiin. Esimerkiksi Italian kanssa solmittujen Lateraanisopimusten jälkeen alettiin epäillä paavin ideologista vakaumusta, ja paavin epäiltiin olevan fasisti. Pius XI:n pontifikaatin loppupuolella nämä syytökset kuitenkin vähenivät, eikä paavin kielteistä kantaa fasismiin ja natsismiin enää epäilty.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Pius XI Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.8.2007. (englanniksi)
  2. ↑ Luettelo paaveista catholic.fi. Viitattu 10.8.2007. Suomi
  3. ↑ a b c d e Ihmistä suurempi: paaviuden historia s. 132
  4. ↑ a b Everyman's encyclopedia s. 584
  5. ↑ a b c d e Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 133
  6. ↑ a b Heininen s. 107-109
  7. ↑ a b c d e f Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 188
  8. ↑ a b c d e f g h i j Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 134
  9. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä https://donbosco.press/en/don-bosco/the-italian-lira-from-1861-to-2001-and-2022-the-currency-in-don-boscos-time ei löytynyt
  10. ↑ a b c d e f Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 135
  11. ↑ a b c d e Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 190
  12. ↑ Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 136
  13. ↑ a b c Pius XI: Mit Brennender Sorge Vatican.va. Viitattu 10.8.2007. (englanniksi)
  14. ↑ Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 137
  15. ↑ Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 138
  16. ↑ a b c d e f g Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 138
  17. ↑ a b c Answers.com: Pius XI answers.com. Viitattu 13.8.2007. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e f Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 189
  19. ↑ Pius XI: Quadragesimo anno Vatican.va. Viitattu 10.8.2007. (englanniksi)
  20. ↑ a b Katolisen kirkon historia s. 142

Aiheesta muualla muokkaa



  Edeltäjä:
Benedictus XV 		Paavi Seuraaja:
Pius XII
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pius_XI&oldid=22201582”