Pikkusirkku
Pikkusirkku (Schoeniclus pusillus) on pienikokoinen, Euraasian taigavyöhykkeellä pesivä sirkkulaji. Suomessa laji esiintyy levinneisyysalueensa läntisellä reunalla ja levinneisyys painottuu Itä-Suomeen ja Lappiin. Suomessa lajin kanta on luokiteltu elinvoimaiseksi.
| Pikkusirkku | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Sirkut Emberizidae |
| Suku: | Pajusirkut Schoeniclus |
| Laji: | pusillus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Schoeniclus pusillus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Linnun pituus on 12–14 senttimetriä ja paino 13–19 grammaa. Pää kastanjanruskea, päälaki musta ja sen poikki kulkee pitkittäinen kastanjanruskea päälaenjuova. Korvanpeitinhöyhenillä musta kaari. Nokan harja on suora. Juhlapukuisen koiraan pään värit ovat keskimäärin kirkkaammat kuin naaraan. Vanhoilla pikkusirkuilla on täydellinen sulkasato loppukesällä lähde?.
Levinneisyys muokkaa
Pikkusirkku kuuluu siperialaiseen lajistoon. Pikkusirkku on ollut Suomessa 1900-luvulla pääosin huomattavasti nykyistä harvalukuisempi. Kanta alkoi kasvaa etenkin 1970-luvulta 1980-luvulle, ja kannankasvu on jatkunut tämän jälkeenkin. Hajanainen levinneisyysalue sijoittuu Pohjois-Karjalan pohjoisosista Metsä-Lappiin, mutta pesimätiheydet ovat suurimpia itärajan tuntumassa.[3] Parimääräksi Suomessa on arvioitu vuosina 2013–2018 keskimäärin 21 000 (13 000 – 33 000).[4] Muuttoaikana hyvin harvalukuinen muualla Suomessa. Keväällä saapuu toukokuussa, syksyllä lähtee pääosin syyskuussa, mutta muutamia talvihavaintojakin tunnetaan. Levinnyt Siperian pohjoisosiin, talvehtii Kaakkois-Aasiassa.[1] Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 2,5–3,5 miljoonaa paria, joista 99 prosenttia Venäjän puolella. Lisäksi lajia pesii Suomessa, Ruotsissa (50–430 paria) ja Norjassa (15–50 paria).[5] Esiintyy harvoin Alaskassa useimmiten syksyisin.[6]
Elinympäristö muokkaa
Suomessa pikkusirkkujen suosikkipesimäympäristöjä ovat kosteat rämeet ja ojitetuille soille perustetut taimikot.[3] Muuttoaikana erilaiset rikkaruohokentät, ojat ja pellot ovat sille otollista ympäristöä.
Lisääntyminen muokkaa
Pesä on maassa varvikon suojassa. Munia on 4–6, ja niitä haudotaan 11–12 päivää. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä jo viikon ikäisinä, mikä on lyhimpiä varpuslinnuilla todettuja pesäpoikasaikoja. Poikaset ovat lentokykyisiä vajaan 2 viikon ikäisinä. Molemmat emot kuitenkin huolehtivat niistä maastossa vielä 1–2 viikkoa. Ensimmäinen pesye kesäkuussa ja usein toinen pesye heinäkuussa.
Ääni muokkaa
Kutsuääni terävä ”tsik”, lähes täysin identtinen pohjansirkun vastaavan äänen kanssa. Laulu muistuttaa sekä paju- että peltosirkkua, esimerkiksi ”trytrytrytry svii sjy sjy tju-ti”.
Ravinto muokkaa
Hyönteiset, hämähäkit, siemenet ja muut kasvinosat.
Lähteet muokkaa
- Solonen, Tapio 1985: Suomen linnusto. – Lintutieto. Helsinki. ISBN 951-95560-5-2
Viitteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Schoeniclus pusillus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Pikkusirkku – Emberiza pusilla Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 13.4.2024.
- ↑ Aleksi Lehikoinen, Antti Below, Aili Jukarainen, Toni Laaksonen, Teemu Lehtiniemi, Markku Mikkola-Roos, Jorma Pessa, Ari Rajasärkkä, Pekka Rusanen, Päivi Sirkiä, Juha Tiainen & Jari Valkama: Suomen lintujen pesimäkantojen koot Linnut 2018 -vuosikirja. BirdLife Suomi. Viitattu 27.12.2023.
- ↑ Little Bunting, Emberiza pusilla (pdf) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 12.4.2024. (englanniksi)
- ↑ Little Bunting Audubon. 13.11.2014. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)