Pikkukaskelotti
Pikkukaskelotti (Kogia sima) on kaskelottien heimoon kuuluva hammasvalas. Se on maailman pienin kaskelottilaji. Pikkukaskelottia pidettiin 1960-luvun puoliväliin asti kuuluvana samaan lajiin kääpiökaskelotin kanssa.[1]
| Pikkukaskelotti | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Valaat Cetacea |
| Alalahko: | Hammasvalaat Odontoceti |
| Heimo: | Kaskelotit Physeteridae |
| Suku: | Kääpiökaskelotit Kogia |
| Laji: | sima |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Kogia sima |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Pikkukaskelotin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Pikkukaskelotin ruumiinpituus on 2,1–2,7 metriä, josta pää muodostaa noin kuudesosan. Paino on 136–172 kiloa.[2] Ruumiinmuoto on pyöriäismäinen ja roteva. Kuono on lyhyt, ja kallo epäsymmetrinen.[3] Kuono ulottuu selvästi pidemmälle kuin pieni alaleuka. Rintaevät ovat lyhyet ja leveät. Pyrstön haarat ovat leveät ja hieman loviset. Sukupuolten väliset erot ovat vähäisiä.[4] Kiilteettömät hampaat ovat ohuet ja hyvin terävät.[3] Niitä on alaleuassa yleensä 8-11, mutta harvoin jopa 13.[5] Pieniä hampaita voi olla myös yläleuassa, mutta ne ovat käyttökelvottomia.[2] Nahka on ryppyinen, mutta tätä hyvin vaikea nähdä suoraan. Selkäpuolen väritys vaihtelee sinisenruskeasta oliivinruskeaan. Vatsapuoli on vaaleampi, joskus hieman pinkinsävyinen. Päässä on silmien alapuolella ympyränmuotoinen vaalea laikku. Lisäksi sillä on silmien takana vaalea, kidusta muistuttava juova. Samanlainen juova on myös kääpiökaskelotilla. Lajit muistuttavat suuresti toisiaan. Pikkukaskelotti on kuitenkin kääpiökaskelottia pienempi ja teräväkuonoisempi.[6] Lisäksi pikkukaskelotin selkäevä on korkeampi ja hieman lähempänä keskiselkää.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Pikkukaskelotti on trooppisten ja lauhkeiden merien kosmopoliitti. Niitä havaitaan enimmäkseen lämpimiltä mannerjalusten ja mannerrinteiden vesiltä. Se on ilmeisesti joillain alueilla kuten Malediiveilla varsin yleinen. Tyynessä valtameressä levinneisyys ulottuu Japanista ja Brittiläisestä Kolumbiasta Uuteen-Seelantiin ja Chileen; Intian valtameressä Etelä-Afrikasta Omaniin, ja Indonesiaan ja Australiaan.[7] Länsi-Atlantin eläinten elinalue ulottuu Virginiasta Brasilian Rio Grande do Suliin. Atlantin itärannikolla se ulottuu Välimereltä Kapmaahan.[3] Maailman pikkukaskelottien koko määrästä ei ole arvioita, mutta Tyynenmeren trooppisissa eteläosissa elää ehkä noin 11 000 valasta ja Meksikonlahdella muutama sata yksilöä. Mahdollisista vaelluksista ei tiedetä juuri mitään.[7] Geenitutkimusten mukaan Atlantin pikkukaskelotit eroavat perinnöllisesti Intian- ja Tyynen valtameren yksilöistä, joten pikkukaskelotti saatetaan tulevaisuudessa jakaa kahteen lajiin.[4]
Pikkukaskelotteja harppuunoitiin jo 1800-luvulla, mutta ei ole koskaan kärsinyt laajasti kaupallisesta valaanpyynnistä.[1] Pienten Antillien, Japanin, Sri Lankan, Indonesian, Brasilian ja joidenkin muiden alueiden kalastajat tappavat satunnaisesti pikkukaskeleotteja, mutta eivät ole yleensä heidän pääriistaa. Nuottojen, ajoverkkojen ja muiden kalastusvälineiden aiheuttama kuolleisuus näyttää kuitenkin olevan suurempi uhka lajille. Mahdollisesti niitä kuolee ja loukkaantuu myös törmäyksissä laivojen kanssa koska ne kelluvat usein pinnalla. Niiden tiedetään myös nielevän muoviroskia, joka puolestaan aiheuttaa ruuansulatusongelmia ja voi johtaa valaan kuolemaan. Muovit on ehkä sekoitettu kalmareihin. Muita mahdollisia uhkia ovat lisääntyvä kilpailu ravinnosta kapallisten kalastusalusten kanssa, saastuminen ja siitä aiheutuva ympäristömyrkkyjen kerääntyminen kaskelotin elimistöön.[8] Pikkukaskelotti kuuluu lajin kauppaa rajoittava CITES-sopimuksen liitteeseen II. IUCN luokittelee se puutteellisesti tunnetuksi. Siitä tarvittaisiinkin lisätutkimuksia, jotta uhanalaisuus pystyttäisiin määrittelemään.[1]
Elintavat muokkaa
Pikkukaskelottien on kuvailtu olevan hidasliikkeisiä eläimiä, jotka kelluvat pinnalla lähellä rantaa.[2] Ne viihtyvätkin pinnalla ja liikkuvat yleensä yksin tai korkeintaan kymmenen yksilön parvina.[7] Sukukypsät urokset ja naaraat liikkuvat samoissa ryhmissä. On jonkin verran näyttöä siitä, että nuoret yksilöt liikkuisivat aikuisista erillään omissa ryhmissä.[2] Ne lähestyvät laivoja vain harvoin. Pikkukaskelotti hankkii ravintonsa matalammalta kuin kääpiökaskelotti, mutta pystyvät ilmeisesti sukeltamaan ainakin 300 metrin syvyyteen.[7] Ravinto koostuu suurimmaksi osaksi pääjalkaisista, mutta vähäisemmissä määrin myös syvänmerenkaloista ja äyriäisistä.[9]
Pikkukaskelotit saattavat synnyttää eteläisellä pallonpuoliskolla joulu-maaliskuussa. Pikkukaskelotittinaaraan kantoaika kestää noin yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen se synnyttää yhden poikasen.[2] Vastasyntynyt on noin metrin pituinen ja painaa 40–50 kiloa.[4] Emo imettää sitä noin vuoden, jonka aikana poikanen kasvaa ainakin 1,5 metrin pituiseksi. Poikanen tulee sukukypsäksi 2,5-5 vuoden ikäisenä tai kasvettuaan noin kaksimetriseksi.[9] Naaraat synnyttävät 1-2 kahden vuoden välein.[8]
Lähteet muokkaa
- Hadoram Shirihai & Brett Jarret: Whales, dolphins and seals - A Field Guide the Marine Mammals of the World, s. 150-152. A & C Black London, 2006. ISBN 978-0-7136-7037-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Kiszka, J. & Braulik, G.: Kogia sima IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Nancy Shefferly: ADW Kogia sima Information 1999. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 24.2. 2010.
- ↑ a b c CMS Kogia sima, Dwarf sperm whale 2010. CMS Whales and Dolphins. Arkistoitu 30.6.2006. Viitattu 24.2. 2010.
- ↑ a b c Shirihai & Jarrett s. 151
- ↑ a b Dwarf Sperm Whale (Kogia simus) Museum of Texas Tech University. Viitattu 24.2. 2010.
- ↑ Shirihai & Jarrett s. 150
- ↑ a b c d Shirihai & Jarrett s. 152
- ↑ a b Kogia simus — Dwarf Sperm Whale 12.2. 2010. Austalian Government Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 24.2. 2010.
- ↑ a b Dwarf Sperm Whale (Kogia sima) - Office of Protected Resources - NOAA Fisheries 2010. NOAA National Marine Fisheries Service. Viitattu 24.2. 2010.